Takaisin

Asiantuntijan neuvo: Rakentajan tulisi liikkua vapaa-ajallaankin

Rakentaja-lehti 17.3.2023

Sanoiko joku, että reipasta fyysistä työtä ulkoilmassa tekevä ei enää tarvitse liikuntaa työpäivän päätteeksi?

Jos sanoi, niin hänelle Minna Aittasalolla on vakava viesti:

­– Ei se työliikunta riitä. Työaikana ei kunto kohene. Päin vastoin työliikkeet ovat usein yksipuolisia toistoja, samanlaisia päivästä toiseen.

– Sitä mukaa kun ikää tulee lisää, täytyy vapaa-aikanakin harrastaa liikuntaa, jotta selviytyy töistä ongelmitta. Nuorempi työntekijä elpyy kuormitushuippuja sisältävistä fyysisistä töistä nopeammin, mutta vanhemmalla iällä elpyminen on hitaampaa.

Aittasalo tietää, mistä puhuu. Hän työskentelee liikuntaan keskittyvän UKK-instituutin vanhempana tutkijana. Koulutukseltaan hän on terveystieteiden tohtori ja fysioterapeutti.

Miten saa haalariväen liikkumaan?

Minna Aittasalo pohtii työkseen sitä, miten ihmisten liikkumista voitaisiin edistää. Siitä aiheesta hän on tehnyt tohtorinväitöskirjansakin.

No miten?

– Helpointa ja ehkä pysyvintä on liittää liikkuminen arkirutiineihin. Esimerkiksi työmatkat voisi tehdä pyöräillen tai kävellen. Pyöräily kohentaa kestävyyskuntoa sekä vahvistaa reisilihaksia, jotka ovat tärkeitä esimerkiksi nostettaessa taakkoja. Nostothan pitäisi tehdä reisilihaksien avulla eikä selällä.

Aittasalon puhetta kuuntelee tarkkaavaisena Rekrytointipalvelu Sihti Oy:n pääluottamushenkilö Nina Koivumäki. Hänellä on monen vuoden kokemus rakennustyömailta, joten hänellä on paljon tietoa rakentajien kuntoilusta – ja kuntoilemattomuudestakin.

– Muuten hyvä, mutta rakentajien työmaat sijaitsevat yleensä niin kaukana kotoa, että  pyöräily töihin onnistuu harvoin. Niinpä työmaiden aidan vieressä ei nähdäkään rakentajien polkupyörärivejä, kuten monilla muilla työpaikoilla.

– Vaikka kyllä minä äskettäin puhuin rakennussiivoojan kanssa, joka tällä hetkellä pyöräilee töihin ja takaisin, 10 kilometriä suuntaansa.

Jatketaan siitä, miten liikkumista voitaisiin edistää.

– Työnantajatkin voisivat tässä tehdä yhtä ja toista. He voisivat tarjota henkilöstölleen liikuntaseteleitä kuntosalille, uimahalliin ja muihin liikuntapaikkoihin. He voisivat myös järjestää palauttavaa jumppaa työpäivän aikana.

Puheenvuoron ottaa taas Nina Koivumäki:

– Isommat työnantajat ovat järjestäneet rakennuksilla erilaisia keppijumppia työpäivän aluksi. Usein rakentajat naureskelevat tällaiselle ja osallistuminen on vähän sitä ja tätä. Mutta ajan myötä yleensä siitä innostutaan ja pian kaikki taivuttelevat vartaloaan keppijumpan tahdissa. 

– Valitettavasti vain pienet työnantajat eivät mitään jumppia järjestä. He kai laskevat minuutteja, jotka jumppa veisi työajasta. Eivät ajattele, että työntekijän fyysinen hyvinvointi sataa loppujen lopuksi myös työnantajan laariin.

– Aivan, hyväkuntoinen työntekijä selviytyy paremmin fyysisesti kuormittavasta työstä ja hänelle tulee vähemmän työperäisiä kremppoja kuin huonokuntoiselle. Joten työntekijän liikkuminen on myös työantajan etu, Aittasalo säestää.

Millaista kuntoilua?

Aittasalo toistaa rakentajien liikkumisesta puhuttaessa yhtä avainsanaa. Se on: palauttava.

– Lihaskuntoharjoittelussa on tarpeen ylittää päivittäisen työn kuormittavuus liikkeitä tehtäessä. Näin helpotetaan kuormitushuipuista selviytymistä. 

Rankan työpäivän rasituksista toipumiseksi tarvitaan siis palauttavaa liikuntaa. Mutta millaista?

– Rakentajat ovat hyvin heterogeeninen joukko. Ei ole olemassa mitään yleispätevää reseptiä, jota voisi suositella kaikille.

– On katsottava yksilöllisesti, millainen on henkilön työnkuva, millainen kuormitus ja millaisia työasentoja ja -liikkeitä hänellä päivän mittaan on. Esimerkiksi maalari ei välttämättä hengästy, mutta sen sijaan hän voi tarvita tasapainoa kehittäviä tai niska-hartialihasten kestävyyttä parantavia harjoituksia.

– Yleisohjeena voisi sanoa, että liikkumisen pitäisi olla sellaista, että se auttaa suoriutumaan päivittäisestä työstä niin, että voimia jää vielä vapaa-ajalle.  

Tässä vaiheessa Nina Koivumäki puuttuu puheeseen:

– Olen työskennellyt rakennussiivoojana ja joutunut raahaamaan pölynimuria kerroksesta toiseen. Se käy ristiselän päälle. Huonokuntoinen ei jaksa kantaa imuria kerroksesta toiseen. Se taas on välttämätöntä, koska rakennusvaiheessa ei useinkaan ole käytössä hissejä.

Joku liikkuu, joku ei

Nina Koivumäki on pannut merkille valitettavan paradoksin: hyväkuntoiset liikkuvat, mutta huonokuntoiset eivät.

– Ne, joiden pitäisi kohentaa kuntoaan, eivät liiku, kun taas sutjakassa kunnossa olevat harrastavat kuntoilua. Olen myös havainnut, että nuoret rakentajat käyvät ahkerasti kuntosalilla, vaikka tekevätkin fyysistä työtä.

Minna Aittasalon mielestä kaikkien kannattaa harrastaa liikkumista. Jos ei muuta jaksa tai halua, niin kävely – sauvoilla tai ilman – on hänen mukaansa erinomainen palautumis- ja kuntoilumuoto. Tärkeää on, ettei rehki liikaa ja että osaa välttää vammoja.

– Kävely, ja tietenkin juokseminen, pitävät yllä ja parantavat kestävyyskuntoa. Japanilaiset ovat kehittäneet ajatuksen siitä, että joka päivä pitäisi kulkea 10 000 askelta vähintään. Minun täytyy kyllä rehellisesti todeta, että minun kaltaisen, istumatyötä tekevän on vaikea saada mittariin joka päivä noita 10 000 askelta. Hyvä tavoite on lisätä esimerkiksi 2 000 askelta siihen askelmäärään, joka itselle kertyy keskimäärin päivässä. Lisäys vastaa noin 15 minuutin reipasta kävelyä.

Aittasalo haluaa korostaa, että kaikenlainen liikkuminen on hyväksi. Niin varsinainen harjoittelu kuin hyötyliikuntakin, jossa kunto nousee ikään kuin ”siinä sivussa”.

Nina Koivumäki on rakennuksilla työskennellyt paitsi siivoojana, myös lattian hiojana, maalarina, raudoittajan apulaisena, paikkarina ja piikkaajana. Hän sanoo, että ei nykyisin kuntoile sanan varsinaisessa merkityksessä.

– Mutta meillä on omakotitalo rinteessä. Ylimmän ja alimman kohdan välillä on 26 metriä ja talossa on paljon portaita. Kyllä siinä reisilihakset vahvistuvat, kun ravaa tonttia ja portaita päivän mittaan edes takaisin.

UKK-instituutin läheisyydessä, Kaupin urheilupuistossa on kuntolaitteita taivasalla. Nina Koivumäki asettuu kokeilemaan niistä yhtä kuvaa varten.

– Ties vaikka vielä innostuisin, hän kommentoi rautaa nostaessaan.

Teksti ja kuvat: Esa Tuominen