22 käyttökieltoa vuonna 2024
Rakentaja-lehti 10.1.2025Putoamissuojauksissa eniten puutteita työmaiden tarkastuksilla.
Avien työsuojelun vastuualueiden tarkastajat tekivät vuonna 2024 yhteensä 2400 tarkastusta 1900 rakennustyömaalle koko Suomessa. Tarkastajat antoivat näillä tarkastuksilla yhteensä 2880 toimintaohjetta ja 928 kehotusta. Työsuojelutarkastaja antaa vähäisemmistä puutteista kertomuksessaan toimintaohjeet niiden korjaamiseksi. Jos puutteet ovat suurempia, tarkastaja antaa kehotuksen, jonka noudattamista hän valvoo ja voi tarvittaessa tehostaa joko uhkasakolla tai työnkeskeyttämis tai -lopettamisuhalla.
Eniten kehotuksia annettiin putoamissuojauksesta (477) ja putoamissuojauksesta annettiin myös 22 väliaikaista käyttökieltoa. Toiseksi eniten kehotuksia annettiin työtelineisiin liittyvistä puutteista (149) ja kolmanneksi eniten työmaiden kulkuteistä (138).
– Perustapauksessa putoamissuojauksessa puhutaan puutteista esimerkiksi kaiteissa ja jalkalistoissa. Joillain omakotitalotyömailla voi olla, että jossain kohtaa kaiteiden tarvetta ei ole huomioitu. Vakavammissa tapauksissa, joissa on annettu väliaikainen käyttökielto, putoamissuojaus on puuttunut kokonaan, ylitarkastaja Mikko Koivisto Länsi- ja Sisä-Suomen Avin työsuojelun vastuualueelta kertoo.
Tarkastajat näkevät paikalle tullessaan, että esimerkiksi katolla tehtävässä työskentelyssä on menty tikapuilla katolle, eikä putoamissuojausta ole.
– Sinä tilanteessa annetaan väliaikainen käyttökielto, kun tarkastaja arvioi tilanteen aiheuttavan välitöntä vaaraa hengelle ja terveydelle, Koivisto sanoo.
Telineiden ja kulkureittien puutteetkin liittyvät usein putoamissuojaukseen.
– Lisäksi telineitä ei esimerkiksi ole koottu käyttöohjeiden mukaan tai telinekortti puuttuu.
Työmaiden tarkastukset jatkuvat samalla sabluunalla myös vuonna 2025. Koivisto haluaa muistuttaa perusasiasta, jolla turvallisuutta työmailla olisi helppo kohentaa.
– Työvaihekohtainen riskinarviointi ja suunnittelu, joka perehdytetään kunnolla työntekijälle. Se on konkreettinen tapa, jolla asioita voi parantaa.
Putoamisturvallisuuteen on kiinnitettävä enemmän huomiota
Rakennusliiton työsuojeluasiantuntija Tapio Jääskeläiselle viime vuoden tilasto ei aiheuta suurta yllätystä.
– Putoamisturvallisuutta voitaisiin parantaa rakentamisen toimialalla esimerkiksi siten, että putoamiskorkeutta alennettaisiin kahdesta metristä puoleentoista metriin. Tällä putoamiskorkeuden alentamisella olisi parantava vaikutus varsinkin telineiltä ja A-tikkailta tehtävän työn putoamisturvallisuuteen, Jääskeläinen toteaa.
Jääskeläinen on huolissaan siitä, mitä tapahtuu, kun kaikesta leikataan tällä hetkellä.
– On varmaan turha odottaa työsuojeluviranomaisen tekemään valvontatyöhön lisäresursseja. Varsinkin rakentamisen toimialan erityispiirteitä tuntevia ja osaavia työsuojelutarkastajia tarvittaisiin lisää tekemään työmaiden valvontaa. Tilastoista käy hyvin ilmi, että tapaturmatorjuntaan keskittyvää viranomaisvalvontaa riittää jatkossakin rakennustyömailla.
Jääskeläisen mukaan valtiovallan tulisi nyt toimia niin, että työsuojeluviranomaisen keinovalikoima olisi riittävä.
– Toimivaltuuksien tulee olla ajanmukaiset ja tarvittaessa verenpysäyttävät. Siten pystytään puuttumaan rakennustyömaiden työturvallisuuspuuteisiin ja niiden korjaamisiin.
Teksti: Johanna Hellsten