Takaisin

Tapahtumavinkki: Jotain muuta kuin asuntomessuja

Rakentaja-lehti 6.6.2024

Keravan Uuden Rakentamisen Festivaaleilla (URF) rakentaminen saa näkyä.

Kerava aiheutti pienimuotoisen skandaalin puolitoista vuotta sitten, kun se peruutti tänä kesänä suunnitelmissa olleet asuntomessut.

– Keravan valtuusto päätti silloin, että edellytyksiä asuntomessujen järjestämiselle ei ole. Firmat olivat alkaneet perua jo varattujen tonttien hankkeita, ja rakentamisen tilanne alkoi näyttää huonolta. Se oli viimeinen hetki irtisanoa esisopimus Suomen Asuntomessujen kanssa ilman isoja sopimussakkoja, URF:n projektipäällikkö Pia Lohikoski kertoo.

Kerava oli kuitenkin varannut messuille ison alueen ja kun sopivasti tänä vuonna kaupunki täyttää 100 vuotta, tarve jonkinlaiselle näyttävälle tapahtumalle oli olemassa. Syntyi ajatus 11 päivää kestävistä asumisen ja rakentamisen festivaaleista. Festivaalit järjestetään 26.7.–7.8. Maanantaisin alue on suljettu.

– Asuntomessuilla yleensä näkyviä näytteilleasettajia oli hiukan vaikea saada mukaan, kun festivaali ei keskity samalla tavalla sisustamiseen kuin Asuntomessut, Lohikoski kertoo.

Onneksi festivaalien järjestäjillä oli kuitenkin vahvat verkostot, joiden avulla saatiin koottua joka päivä vaihtuva festivaaliohjelma.

Ammattilaisista amatööreihin

Puuhanaiset: kestävän kehityksen koordinaattori Sanni Motrescu, projektipäällikkö Piia Lohikoski ja viestintäasiantuntija Eeva-Maria Lidman poseeraavat Keran kartanolla. Kartanon kesäkahvila palvelee URF:n vieraita.

Messujen vaihtuvat teemat ovat muun muassa villiruoka, luonnon monimuotoisuus, arjen arkkitehtuuri, kestävä rakentaminen, uuden ajan kaupungit, energia sekä yhteisöllisyys ja paikallisuus. Kahtena sunnuntaina on lisäksi perhepäivä, jolloin keskitytään lapsia kiinnostavaan ohjelmaan. Päiväohjelmat ovat yleisölle maksullisia, ja vaikka alueella on ravintolatarjontaa, saa sinne saapua myös omien eväiden kanssa.

– Halusimme, että myös pienituloisilla on mahdollisuus osallistua festivaaleille, Lohikoski sanoo.

Alueella on erilaisia rakennuskohteita, joihin pääsee tutustumaan. Yksi kiinnostavimmista on keski-Uudenmaan ammattiopisto Keudan oppilaiden parhaillaan rakentama Honkarakenteen hirsitalo. Lisäksi alueella voi tutustua muun muassa uuden ajan palveluasumiseen.

Päiväohjelmassa on muun muassa remppa corner, jossa voi saada neuvoja omiin remonttipulmiinsa ja kokeilla erilaisia työkaluja.

– Remontointi on muutenkin vahvasti esillä tapahtumassa. Se kuuluu kestävään asumiseen, Lohikoski kertoo.

Puhujina päivisin kuullaan muun muassa kaupunkimaantieteen professori Mari Vaattovaaraa, suosittuja omaa kotiaan remontoivia blogisteja, huippukokki, villiyrttiekspertti Ossi Palonevaa ja arkkitehti Anne Stenroosia.

Lisäksi aamupäivisin alueella järjestetään ammattilais-aamiaisia, joiden teemat vaihtelevat kaupunkisuunnittelusta kohtuuhintaiseen asumiseen ja energiatehokkuudesta kaupunkisuunnitteluun. Ammattilaistapahtumat ovat maksullisia.

Festivaaleilla kuullaan luonnollisesti myös musiikkia. Maksullisissa iltakonserteissa esiintyvät muun muassa Coitus Int. Revival, Asa, Yona, A. W. Yrjänä, Maustetytöt ja Aino & Hajonneet.

Teksti ja kuvat: Johanna Hellsten