Takaisin

Uusi koulutus liittoaktiiveille

Rakentaja-lehti 20.6.2024

Toimijakoulutus sai vahvan lähdön.

Ammattiosastoissa on viime vuosina käynyt kuhina, kun vetovastuu on siirretty uusille tekijöille. Sama on tapahtumassa myös aluejärjestöissä. Uudet toimijat tarvitsevat koulutusta. Liitolla on tarjolla verkkokoulutus osastojen puheenjohtajille ja sihteereille. Verkkokoulutusten oheen on kaivattu myös perusteellisempaa ja vuorovaikutuksellista koulutusta, jossa otetaan erityisesti huomioon tämän hetken osasto- ja aluetoiminnan haasteet.

Uuden koulutuksen pilotti järjestettiin Jyväskylässä toukokuun puolessa välissä ja lisää on luvassa lomakauden jälkeen. Kuusitoista aktiivia Savosta, Keski-Suomesta, Pohjanmaalta ja Pirkanmaalta lähtivät pilottikoulutukseen odottavin mielin. Kurssilaisten odotukset kohdistuivat ennen kaikkea taantuneen osastotoiminnan vireyttämiseen. Varsinaisen koulutusohjelman lisäksi odotettiin muiden aktiivien kohtaamista.

Kouluttajat Saku Jokisalo ja Juhani Lohikoski Rakennusliiton keskustoimistolta lupasivat vastata kurssilaisten haasteeseen. Ja koska Jyväskylässä kyse oli laatuaan ensimmäisestä pilottikoulutuksesta, kehittyy ohjelma edelleen.

Koulutuspäällikkö Lohikosken mukaan tavoitteena on antaa kurssilaisille valmius edistää järjestäytymistä ja auttaa ymmärtämään osastojen ja aluejärjestöjen tehtävät.

– Haluamme, että paikalliset aktiivimme ymmärtävät ammattiosaston ja aluejärjestön tehtävät osana Rakennusliittoa sekä haluavat kehittää alueellista toimintaa, joka vahvistaa jäsenten oikeuksia ja asemaa.

Lohikosken mukaan kurssilaisilla oli hyvä kriisitietous ammattiliittotoiminnan nykyhaasteiden suhteen.

– Useampi osallistuja kiitti, että haastoimme heitä tosissaan toiminnan kehittämisessä. Osallistujat olivat kyllä varsin kriisitietoisia siitä paineesta, joka kohdistuu ammattiliittoja kohtaan ja tarpeesta päivittää toimintatapoja sekä vahvistaa ja kehittää toimintaa työpaikka- ja paikallistasolla.

Koulutuksen ensimmäinen osa järjestetään seuraavan kerran Kouvolassa elokuun lopulla. Silloin kurssitetaan Uudenmaan, Päijät-Hämeen ja Kymen aktiiveja. Muualle Suomeen kurssitus etenee syksyn mittaan. Jatkokurssi puolestaan starttaa ensi vuoden puolella.

– Silloin pureudumme viestinnän kehittämiseen ja yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen. Ne ovat keskiössä paikallisen toiminnan vahvistamisessa, Juhani Lohikoski kertoo.

Koulutukselle hyvä palaute

Jyväskylän maalarit ja lattianpäällystäjät os. 52:n tuore puheenjohtaja Marjo Valkonen odotti koulutusta innolla.

– Kun olen uusi tässä hommassa, niin olisi hyvä saada työkaluja pärjäämiseen, Valkonen sanoi ennen pilottikoulutuksen alkua.

Mikä oli koulutuksen parasta antia?

– Sain hyviä ideoita muilta osallistujilta. Nyt tuli myös pientä haastoa, mikä on aina hyvä. Osastoissa kannattaa pohtia ainakin sitä, kuinka osasto voi hoitaa myös edunvalvonnan tehtäviä ja tiedottaa jäsenille tärkeistä asioista, pelkkien kokousten ja sirkushuvien tarjoamisen sijasta, Valkonen pohti.

Teksti ja kuva: Janne Mäkinen