Kaivannot vaativat tarkkuutta
Rakentaja-lehti 3.5.2024Avointen monttujen ja putkilinjojen turvallisuus tulisi tarkastaa päivittäin ennen töiden aloittamista.
Lähes kaikessa rakentamisessa joudutaan kaivamaan. Keskeiseen osa-alueeseen sisältyy huomattavia riskejä, joita voidaan kuitenkin hallita oikeilla toimintatavoilla.
– Päävastuu on työnantajalla, käytännössä vastaavalla mestarilla, joka usein nimitetään työmaan turvallisuuspäälliköksi, selvittää Rakennusliiton työympäristöasiantuntija Tapio Jääskeläinen.
Hänen mukaansa kaivannoissa tulee välttää yksin työskentelyä ja ohjetta noudatetaankin melko hyvin. Usean henkilön läsnäolo lisää turvallisuutta ja nopeuttaa avunsaantia hätätilanteessa. Kaivinkoneiden kuljettajat ovat niin ikään avainasemassa havainnoidessaan tapahtumia montun pohjalla.
Maansiirto Harry Mäkelä Oy:n henkilöstö seuraa säännöllisesti yhtiön työmaiden turvallisuustasoja TR- ja MVR-arviointimenetelmillä. Sähköiset älypuhelinsovellukset ovat käytössä muun muassa Jyväskylässä Heinälammen asuinalueella, jossa tehdään mittavaa katu- ja vesihuoltoverkon saneerausta. Projektiin sisältyy lisäksi sähkö- ja telekaapelointien sekä valaistuksen uusimiset.
– Kaivantoja on paljon ja ne otettiin esille heti jo urakan aloituspalaverissa, työsuojeluvaltuutettu Juha Naukkarinen muistelee.
Hän painottaa työkohdekohtaisen perehdyttämisen merkitystä, vaikka kaivannot sisältyvätkin pakollisiin rakennusalan työturvallisuuskorttikoulutuksiin. Heinälammen työmaalla asetelmaa mutkistavat lukuisat tonttiliittymät jokaisen asuinkiinteistön kohdalla ja talojen asukkaat, joiden liikkuminen tulee ottaa huomioon sekä pienten että suurten monttujen aitaamisessa.
Kuorma-autoa kuljettava Naukkarinen liikkuu työtehtävissään Keski-Suomen ohella Pirkanmaalla ja Etelä-Savossa. Tätä kautta avautuu hyvät näkymät yrityksen eri yksiköiden ja työmaiden arkeen. Yhdessä Maansiirto Mäkelän pääluottamusmiehen Olli Nokipiin kanssa hän on pitänyt työturvallisuuteen liittyvistä havainnoistaan listaa parin vuoden ajan.
Viime vuonna asetimme tavoitteeksi 1 000 merkintää, johon melkein ylsimme. Tänä vuonna tuplasimme määrän. Tarkoituksena on kirjata puutteita, mutta myös hyvin hoidettuja, myönteisiä toimintatapoja niin kaivannoista kuin muistakin asioista, Olli Nokipii kertoo.
Edistystä takavuosista
Rakennusala näkyy vahvasti edustettuna kaivantoihin liittyvissä Tapaturmavakuutuskeskuksen tilastoissa. Henkilövahinkoja sattuu edelleen, mutta kehityksen suuntaa pidetään hyvänä. Kuolemaan johtaneita tapauksia on keskimäärin 0,6 vuodessa, viimeisinkin lähes vuosikymmenen takaa.
Taustalla vaikuttaa vuonna 2009 voimaan astunut valtioneuvoston asetus rakennustyön turvallisuudesta, johon sisältyy runsaasti kaivamiseen liittyviä säädöksiä. Niissä mainitaan erityisiksi vaaratekijöiksi sortuman alle jääminen, maapohjaan vajoaminen ja korkealta putoaminen. Työtehtävien ja -ympäristöjen osalta luetellaan kuilut, maanalaiset kohteet ja liikennealueet sekä rakenteiden purkamiset.
– Asetus uudisti aidosti rakennusalan työturvallisuutta jäämättä pelkäksi vanhan päivittämiseksi, Tapio Jääskeläinen kiittelee.
Nykyisin kaivuutöille edellytetään aina suunnitelma, mikäli on olemassa sortumavaara tai kuopalla syvyyttä yli 2 metriä. Tätä voidaan tarvittaessa täydentää ennakoivilla maaperätutkimuksilla, joita teetetään yleisimmin laajoissa tai suuria massanvaihtoja vaativissa kohteissa. Tutkimukset suoritetaan koeporauksina tai maatutkalaitteilla.
– Toimenpiteet vaikuttavat urakoiden hintoihin ja aikatauluihin, mikä voi rajoittaa halukkuutta kattaviin maapohjatutkimuksiin, Jääskeläinen harmittelee.
Kaivannot luokitellaan työmaan olosuhteiden ja syvyyden perusteella tavanomaisiksi, vaativiksi tai erittäin vaativiksi. Arvioinnissa huomioidaan rakenteisiin kohdistuvat voimat, kuten työkoneista ja muun liikenteestä johtuvat tärinät.
Työturvallisuutta voidaan parantaa luiskaamalla tai porrastamalla montun reunoja. Tämä vaatii kuitenkin riittävästi tilaa, jota etenkin taajama-alueilla on tyypillisesti niukalti käytettävissä. Heinälammella kulkureitit kiinteistöille ja asuinrakennusten välitön läheisyys estää luiskaamiset vähintäänkin toisilta sivuilta.
Rajoitteita asettaa tontin koon ja muiden työmaatoimintojen lisäksi kaivuumaiden sijoittaminen kyllin kauaksi kaivannon reunoilta. Etäisyyksistä on olemassa maakerrosten ja kaivannon syvyyden mukaan määritellyt vähimmäisvaatimukset. Vaihtoehtoisesti kaivetut maamassat on kuljetettava niille varatuille läjitysalueille.
Säännöllisesti tarkistettava
Kaivantojen päivittäisellä katsastamisella havaitaan yön tai viikonlopun aikana tapahtuneet muutokset seinämissä ja reuna-alueilla. Maa-ainesten ominaisuuksiin vaikuttavat säätilojen vaihtelut, jotka voivat yhtä hyvin liittyä lämpöön kuin sateisiinkin. Ilmiö on nähtävissä Heinälammenkin työmaalla.
– Kaivantotuet jäävät paikoin liian matalalle, joten suojausta on pitänyt korotttaa rautalevytyksillä, Nokipii selvittää.
Valumavesistä koituu ongelmia, kun ne hakevat väyläänsä tai imeytyvät maaperään sitä pehmentäen. Niiden aiheuttamalta eroosiolta suojaudutaan ohjaamalla virtaamia ojilla tai padoilla pois päin kaivannon reunoilta. Toisen tyyppistä haittaa tuottaa pohjavesi, jonka kaivannon pohjaa korkeampi taso tuottaa alapintoihin nostetta ja hydraulisen murtuman riskiä. Veden kertyminen vaatii kaikissa tapauksessa pois pumppaamisen.
Talviaikainen lämmönnousu saattaa irrottaa routakerroksesta laattamaisia paloja, jotka lähtevät valumaan sivusuunnassa. Vaaratilanteita voi ilmetä verrattain matalissakin, noin metrin syvyisissä kaivannoissa. Seinämästä irtoavat isot kivet tai muut lohkareet tekevät pahaa jälkeä, vaikka ne putoaisivat päälle matalalta.
Luiskasta kannattaa poistaa isoimmat kivet ja lohkareet varmuuden vuoksi ennen kuin ne irtoavat omia aikojaan. Kalliorakentamisessa karistetaan löysästi kiinni olevat kappaleet ”rusnaamalla” ne kaivinkoneella alas seinämistä. Menetelmää kelpaa soveltaa murikoiden poistoon muunlaisestakin maaperästä.
Monttuun putoaminen muodostaa sortumien tapaan turvallisuusriskin. Sen minimoimiseksi kaivanto pitää merkata näkyvästi ja aidata.
– Ajoneuvojen varalta olemme vahvistaneet muoviaitoja raskailla törmäyselementeillä, Juha Naukkarinen paljastaa.
Kuopan avoinna oloaika tulisi rajata mahdollisimman lyhyeksi. Pitkissä putkilinjoissa olisikin syytä edetä pätkä kerrallaan ja peittää osuudet sitä mukaan kuin työvaihe saadaan valmiiksi. Näin vältetään ongelmia, joiden todennäköisyys kasvaa aikaa myöten. Vaikka työskentely kaivannossa olisikin päättynyt, kohdistuu sortumavaara sinne asennettuihin kaapeleihin, putkiin ja toimilaitteisiin. Maaseinämien ohella monttuun putoavat työvälineet ja -koneet muodostuvat uhkatekijöiksi. Tavaroita ja tarvikkeita tuleekin säilyttää riittävän etäälle reunoista.
Kaivureiden koneohjauksella on merkittävä rooli luiskausten ja porrastusten toteutuksissa. Satelliittiteknologiaa hyödyntävillä menetelmillä saadaan oikeat korkotasot ja kallistukset ilman, että kenenkään tarvitsee mennä monttuun konekuskia opastamaan.
Teksti ja kuvat: Marko Taavila
