Takaisin

Kuohuva 20-luku

Rakentaja-lehti 3.5.2024

100 vuotta sitten, kun Rakennusliitto perustettiin, elettiin Suomessa pysähtyneisyyden aikaa, mitä tuli sosiaalisiin uudistuksiin ja työväestön oikeuksiin.

Vielä nuoren valtion perustamisvaiheessa sosiaalireformistisilla aatteilla oli tuulta purjeissaan, mutta 20-luvulle tultaessa Suomi – kuten muukin Eurooppa – alkoi siirtyä aatteellisesti oikealle. Katsottiin, että kansakunnan vähäisiä varoja ei tulisi käyttää erilaisiin sosiaalivakuutuksiin ja muihin hömpötyksiin.

Maailmanlaajuinen lama koetteli monia työläisiä koko vuosikymmenen. Palkat tippuivat niissäkin vähissä töissä, joita oli vielä tarjolla. Ammattiliittojen toiminta oli hankalaa ja vuosikymmentä leimasivat väkivaltaisiksikin äityneet työtaistelut. Työnantajat käyttivät enemmin lakonmurtajia kuin sopivat työehdoista ammattijärjestöjen kanssa.

Työsopimuslaki oli annettu vuonna 1922 ja vuonna 1924 annettiin laki työehtosopimuksista. Sen oli tarkoitus lähinnä taata työrauha, mutta lain toteutus jäi vaatimattomaksi. Työnantajapuoli kun tunnusti ammattiyhdistysliikkeen tasavertaiseksi sopijaosapuoleksi vasta tammikuun kihlauksessa vuonna 1940.

Työntekijöiden ja työnantajien välit ovat jälleen kerran kunnolla solmussa, sillä lainsäädännöllä yritetään ohittaa vuosikymmenien sopimuskulttuuri. Työnantajien saneluvaltaa lisätään (potkulaki), ensimmäinen sairaspäivä halutaan työntekijän piikkiin, lakko-oikeuksiin puututaan ja sopiminen paikallisesti halutaan ulottaa sellaisiin työnantajiin, jotka eivät ole järjestäytyneitä sopijaosapuolia.

Lokakuusta asti ay-liike on järjestänyt mielenilmaisuja ja lakkoja, joilla on yritetty kiinnittää hallituksen huomio lainsäädännön epäsuhtaan työntekijäpuolen ja työnantajapuolen välillä – työnantajan eduksi. Työntekijän suojelu on unohtunut lainsäätäjiltä kokonaan.

Mitäs luulette tapahtuvan, kun ensimmäiset isot työehtosopimukset menevät katkolle? Jos olisin ennustaja, sanoisin, että kuohuntaa tulee ja viimeisen puolen vuoden lakkoliikehdintä voi olla pientä siihen verrattuna. Onneksi ay-liike on jo vuosikymmenien ajan ollut sopimiseen taipuvainen ja rauhaisa verrattuna edelliseen 20-lukuun.

Näistä synkistä aatoksista huolimatta toivotan kaikille Rakennusliiton jäsenille mahtavaa 100-vuotisjuhlaa kesäkuussa, nähdään Tampereella ja iloitaan vahvasta liitosta!

Johanna Hellsten, päätoimittaja