Takaisin

Rakennusalalle on aika palkata nuoria

????????????????????????????????????
Rakennusliiton valtuusto kantoi huolta nuorten työllistymisestä.

Rakennusliiton valtuuston mielestä nyt tarvitaan tekoja, joilla katkaistaan nuorisotyöttömyys ja annetaan alalla opiskeleville ja valmistuneille töitä.

”Heillä on takanaan hyvä koulutus. Kun nuoret rakentajat työskentelevät kokeneempien ammattilaisten pareina, syntyy palkalle vastinetta ja työ on tuottavaa. Ammattilaisen työ opettaa laatuun ja tehoon. Samalla rakennusalalla saadaan siirrettyä eteenpäin hyvää tekemisen kulttuuria”, korosti Helsingissä koolla ollut valtuusto.

”Tilastojen mukaan vain noin puolet nuorista on työssä vuoden kuluttua valmistumisesta. Viimeisimpien tutkimusten mukaan työttömät nuoret myös etsivät kiivaasti töitä ja heillä on työhaluja. Tähän huutoon on vastattava.”

Rakennusliiton valtuuston mielestä rakennusalan yrityksissä on katsottava kohti tulevaisuutta. Meillä rakennetaan seuraavien vuosien aikana erittäin paljon uusia kohteita ja vanhoja saneerataan kiihtyvällä tahdilla. On kaikkien etu, että tulevaisuudessa Suomessa on ammattitaitoisia, alan hyvin tuntevia ja menetelmiä kehittäviä työntekijöitä.