Takaisin

Nyt etsitään vuoden luottamusmiestä

 

Ehdota vuoden luottamusmiestä. SAK etsii luottamusmiestä, joka kokoaa ympärilleen yhteistyöverkoston, pitää yhteyttä jäseniin omalla työpaikallaan ja on yhteydessä myös ammattiosastoon sekä liittoon. Neuvottelutaito ja yhteistyökyky ovat hänen ominaisuuksiaan ja omien taitojen kehittäminen ja kouluttautuminen ovat hänelle tärkeitä. Hän on aktiivinen edunvalvoja ja oman työyhteisönsä kehittäjä. Jäsenhankintakaan ei ole hänelle vierasta, hän huolehtii tiedon leviämisestä ja kasvattaa uusia aktiiveja. Hän tukee muita jaksamisessa, mutta huolehtii myös siitä, että omat voimat eivät lopu.

Onko työpaikallasi, ammattiosastossasi tai liitossasi luottamusmies, jolla on yllä kuvattuja ominaisuuksia? Olet seurannut hänen toimintaansa ja vakuuttunut, että juuri hän ansaitsee tulla ehdotetuksi vuoden luottamusmieheksi. Täydellisyyttä emme suinkaan odota, mutta vuoden luottamusmiehen tulee olla henkilö, jolla on sydän ja järki mukana toiminnassa.

Stipendi, 1000 euroa, ojennetaan vuoden luottamusmieheksi valitulle SAK:n luottamusmieskonferenssissa Kiljavan Opistolla 11.10.2014. Ehdotuksien tulee olla SAK:ssa Tarja Kaukovaaralla (tarja.kaukovaara@sak.fi) viimeistään pe 12.9.2014. Ehdottajana voi olla yksityinen henkilö, työyhteisö, ammattiosasto tai liitto.

Ehdotus on vapaamuotoinen, mutta sen tulee sisältää ainakin seuraavat tiedot; nimi, sähköposti, puhelinnumero, ikä, liitto, työpaikka, kauanko esitettävä henkilö on toiminut luottamusmiehenä sekä ehdotuksen perustelut.

Ensimmäinen SAK:n vuoden luottamusmies oli Harri ”Hapi” Lindholm, joka on toiminut Sappin Kirkniemen paperitehtaan pääluottamusmiehenä vuodesta 2007 alkaen. Hapin valinnassa painoivat hänen tarmokas ja pyyteetön paneutumisensa työntekijöiden asioiden hoitoon. Samoin tärkeinä valintaperusteina pidettiin yhteistyökykyisyyttä, järjestöllistä aktiivisuutta ja oman ammattitaidon kehittämistä.

Ensimmäisen vuoden luottamusmiehen mielipiteitä voit kuunnella tästä:

https://www.youtube.com/watch?v=9WkrWUtkY1M#t=89