”Sipeljuksen” raksalla
Rakentaja-lehti 3.5.2023Jean ja Aino Sibeliuksen Ainola -kotitalo kohosi 120 vuotta sitten penniä venyttämällä.
”Huvilassa on kivijalka ja viisi hirsikertaa. Kunpa saisin sen pystyyn. Taistelen sen puolesta kynsin ja hampain. Kaipaan päästä rauhaan ja hiljaisuuteen.”
Näin kirjoitti Jean Sibelius ystävälleen Axel Carpelanille helmikuussa 1904, jolloin Jean ja Aino Sibeliuksen kotitaloa Tuusulanjärven rannalle oli rakennettu viisi kuukautta. Työt olivat alkaneet edellisvuoden lokakuussa, ja rinnetontin kalliota räjäytetty dynamiitilla tulevan kuistin tieltä. Näin saaduista luonnonkivistä tehtiin nykyisin kotimuseona toimivan Ainolan kivijalka 120 vuotta sitten.
Sibeliuksen kirjeestä voisi päätellä, että kansallissäveltäjä olisi itse ollut urakoimassa työmaalla, mutta todellisuudessa siellä ahkeroivat muut henkilöt. Säveltäjä itse tietysti sävelsi, matkusti paljon ja vietti taiteiljaelämää, mikä tarkoitti usein kosteita iltoja Kämpissä. Työmaata valvoi lähinnä tulevan huvilan emäntä, eli Aino, ja tämän veli Eero Järnefelt.
Työn tekivät ammattilaiset. Rakennusmestariksi eli ”kympiksi” oli pestattu Rikhard Laine, 27-vuotias Pornaisista kotoisin oleva kirvesmies, joka oli tehnyt vaikutuksen jo edellisenä vuonna taidemaalari Pekka Halosen Halosenniemi-huvilan vastaavana mestarina. Halonen oli itsekin innostunut rakentamisesta, ja jotta voisi olla varma Laineen pätevyydestä, käski tätä paikkaamaan hirren vuoleman. Laine selvisi testistä erinomaisesti, ja maine kiiri Tuusulanjärvellä.
Mestari Laine palkkasi parisenkymmentä työmiestä, joista moni oli sukulaisia Pornaisista. Vaikka Sibeliukselle talon rakennuttaminen oli kallis projekti, työmiesten tienestit olivat maltilliset: tuntipalkka vaihteli 35:n ja 45 pennin välillä, eli nykyrahassa hiukan alle ja päälle kahden euron. Jo aski Matti-tupakkaa maksoi tuolloin 25 penniä. Laineen työmaakirjoista käy ilmi myös muun muassa, että ”Sipeljuksen puutyö alettiin helmikuun 10 päivänä” ja elokuussa päästiin ”trappu- ja permantourakkaan”.
Jeanin kirjeen huoli oli aiheellinen, sillä menestyksestä huolimatta taiteilijaperhe oli usein rahapulassa. Otettiin vekseleitä ja myytiin pilkkahintaan teoksia, kuten Valse Tristen pianosovitus, josta saatiin sata markkaa. Jean oli laskenut kuittaavansa tuntuvan osan rakennuskustannuksista perinnöllään, mutta jo kuuluisan arkkitehdin, Lars Sonckin, suunnittelutyö nieli sen.
Metsän reunustamalle tontille kohosi kansallisromanttinen, pärekattoinen erämaahenkinen huvila, joka sai lautaverhoilun ja tiilikaton vasta myöhemmin. Ensimmäiset viisi kilometriä honkahirsiä hankittiin Suolahdelta Keski-Suomesta. Muut rakennustarpeet löytyivät lähempää, kuten Jokelan Sekatavarakaupan pärenaulat, Jokela Gods och Tegelbrukin tiilet sekä Keravan Höyrymyllyn rivat ja karmit. Tulisijan muurasi Sonckin piirustusten mukaan paikkakunnan tunnettu muurari Grönroos. Säveltäjä itse kuitenkin valitsi – ja nimesi – takan hehkuvan värin, F-duurin vihreän.
Ainolaa esittelee kävijöille nykyään esimerkiksi museon johtaja, Julia Donner. Entisten rakennusmenetelmien toimivuudesta kertoo se, että esiteltävänä on edelleen terve ja hyväkuntoinen talo, jonka sisällä entisten asukkaiden – ja rakentajien – henki elää yhä.
– Ruokasalissa kannattaa tutkia kirveellä veistettyjä hirsiä. Joissain näkyy myös rakentajien lyijykynämerkintöjä.
Lähteet: Rakennushistoriaselvitys (2019), Julia Donner/Ainola
Teksti: Sini Saaritsa, kuvat: Sibelius-museon arkisto