Rumaa, mutta nopeaa ja tehokasta
Rakentaja-lehti 27.9.2024Suomi nousi lakkoalttiilla 1970-luvulla pohjoismaiseksi hyvinvointivaltioksi.
Suomi muuttui vauhdilla 1970-luvun alkuvuosina. Kekkonen hallitsi ja YYA-hengessä myös idänkauppa kukoisti. Talous kasvoi ja hyvinvointivaltiota rakennettiin. Työaika vakiintui 40 tuntiin ja viiteen päivään viikossa. Työttömyyseläke kertyi, asumis- ja opintotuki otettiin käyttöön.
Elintason noususta kertoivat niin väritelevisiot, pakastimet kuin ulkomaanmatkat. Suomirock villitsi nuorisoa, omistusasunnon hankkiminen suuria ikäluokkia. Toisaalta 2 öljykriisiä koetteli maailmaa, joka alkoi heräillä luonnonvarojen suojeluun.
Maaseudun tyhjentyminen jatkui kaupungistumisen myötä. Kaupungeissa rakentaminen keskittyi lähiöihin. Pääkaupunkiseudulla vain kolmannes uudisrakentamisesta suuntautui lähiöiden ulkopuolelle.
Lähiöt nousivat vauhdilla, betonista. Sen käyttö oli muuttunut teolliseksi. Betonirakentamista helpottivat yhtenäisen elementtijärjestelmän (BES) kehittäminen ja työmaille ilmestyneet betonitehtaiden pumppuautot.
Rakennuksia leimasi moderni arkkitehtuuri, rakentamista edullisuus ja aluerakentaminen. Rakennusurakoitsija vastasi siis koko alueen, ei vain yksittäisen talon rakentamisesta. Teknologinen kehitys ja massatuotanto ohjasivat päätöksiä ja esteettiset arvot saivat jäädä sivummalle. Merkittävän 1970-lukulaisia alueita olivat Helsingin Merihaka ja Itä-Pasila, Tampereen Hervanta sekä Espoon Matinkylä.
Ajan kerrostalo oli tasakattoinen, ruutuelementeistä kasattu betonikuutio. Omakotitalot rakennettiin pääasiassa mataliksi ja väreinä toimivat usein tummat sävyt, kuten ruskea tai punainen. Huippuvuosina uusia asuntoja rakennettiin jopa 70 000, mikä on yli 2 kertaa enemmän kuin nykypäivänä.
Halpa ja nopea rakentaminen näkyi myös laatuskandaaleina, joita aiheuttivat niin lastulevyjen liimoista haihtuva formaldehydi, lattiasieni kuin betonin heikko kestävyys. Lastulevyjen maine koki kolauksen ja Gyproc-kipsilevyt yleistyivät. Suositusta Minerit-levystä poistettiin puolestaan julkisen kohun myötä asbesti vuonna 1979.
Hyvät kokemukset aluerakentamisessa saivat suomalaiset myös ulkomaille. Ensimmäinen urakka itään oli Svetogorskin paperitehtaan kunnostushanke, jossa työskenteli parhaimmillaan yli tuhat imatralaista rakentajaa. Kostamuksen kaivoskombinaattia rakennettiin lähes kymmenen vuoden ajan. Projektivienti laajeni vielä Lähi-Itään ja Afrikkaan.
Vuonna 1973 puhjenneen ensimmäisen öljykriisin seurauksena herättiin rakennusten energiatehokkuuteen. Vanhojakin rakennuksia lisäeristettiin kulutuksen vähentämiseksi. Vuosikymmenen lopulle osui myös ensimmäinen sodanjälkeinen joukkotyöttömyyskausi. Jopa 200 000 oli työttömänä. Työttömyystyömaat olivat jääneet jo historiaan ja korvauksen sai nyt nostaa rahana.
Rakentajien tuntipalkat nousivat noin 5 markasta seitsemääntoista, mutta inflaatio söi ostovoiman. Tuntipalkalla sai vuonna 1970 noin puoli kiloa kahvia, kuten 10 vuotta myöhemminkin. Palkankorotukset eivät tulleet annettuina, vaan pääasiassa työmaakohtaisten lakkojen myötä.
Lakkoherkkyys oli huipussaan vuonna 1976, jolloin käytiin lähes 3 300 työtaistelua. Noin joka kolmas työllinen osallistui työtaisteluihin. Lakkojen takia menetettiinkin tuohon aikaan noin 10 kertaa enemmän työpäiviä kuin nykyään.
Maalarit lakkoilivat työturvallisuuden parantamiseksi vuonna 1972. Vähimmäisvaatimuksena olivat selkeät merkintä- ja suojautumiskäytännöt vaarallisia liuottimia vastaan. Rakentajat saivat työehtosopimuksilla parannettua myös työturvallisuutta.
Turvallisuuden parantaminen on kuitenkin näkynyt ammattitautitilastoissa piinallisen hitaasti. Meluvammat ja asbestialtistumiset ovat sentään 2000-luvulla harvinaistuneet, mutta 1970-luvulla yleistyneiden epoksiyhdisteiden aiheuttamat allergiset kosketusihottumat ovat yhä tuiki tavallisia. Epoksille altistuvat niin maalarit, lattianpinnoittajat, laatoittajat kuin putkiasentajat.
Teksti: Jukka Kokkonen