Pula-ajasta mukavuuksiin ja ihmeaineisiin
Rakentaja-lehti 3.5.2024Putkimiehiä koetteli 1930-luvulla ensin talouslama ja sitten asbesti.
Työttömyys, työajan lyhennykset ja palkanalennukset olivat tuttuja 1930-luvun pula-ajan rakentajalle. Suuri maailmanlaajuinen lama oli alkanut 1920-luvun lopussa, ja jatkui usean vuoden ajan. Monelle työläisperheelle lama kesti vuosikymmenen.
Uusia rakennustyömaita ei juuri avattu, ja tulot oli yritettävä löytää muualta. Heikoimpana vuotena Helsingissä valmistui vain tuhatkunta asuntoa. 5 vuotta myöhemmin, pula-ajan lopulla määrä oli jo seitsenkertainen. Kauppaloissa asuntorakentaminen loppui paikoin lähes kokonaan.
Palkat tippuivat erityisesti rakennusalalla, jossa työntekijöiden oli vain tyydyttävä palkanalennuksiin tai työttömyyteen. Pahimmillaan yli 10 prosenttia työläisväestöstä oli vailla työtä. Epätoivoisimmat muuttivat paremman elannon perässä Neuvostoliittoon.
Lama ja yhteiskunnan oikeistolainen ilmapiiri vaikeutti myös ammatillista järjestäytymistä. Tunnettuja ammattiyhdistysaktiiveja suljettiin ulos työpaikoilta ensimmäisinä. Lapuan liike onnistui lakkauttamaan lukuisia vasemmistolaisia järjestöjä ja suurimman osan ammattiliitoista. Kesällä 1930 myös Suomen rakennustyöväen liiton ja kaikkien liittoon kuuluvien ammattiosastojen toiminta kiellettiin.
Sosiaalisia turvaverkkoja ei juuri ollut, mutta kunnat ja valtio järjestivät työttömyysapuna varatöitä. Laajamittaisista varatöistä huolimatta enimmillään lähes puolet rakennustyöntekijöistä jäi työttömäksi. Suomessa ei ollut julkista työttömyysvakuutusjärjestelmää ennen 1960-lukua, mutta työnvälitystoimistoihin ilmoittautuneet saivat sentään paikan soppajonosta. Massatyöttömyys oli liikaa ammattiliittojen omille työttömyyskassoille, jotka kärsivät samalla poliittisista rajoituksista.
Putkiasentajista tulee haluttuja tekijöitä
Lopulta talouslama kuitenkin kääntyi nousukaudeksi. Suomen teollistuminen ja kaupungistuminen jatkuivat 1930-luvun lopulla. Elintason noustessa ihmiset kaipasivat asuntoihin mukavuuksia, kuten vesivessoja tai kylpyhuoneita. Myös rakennusten lämmitystapa oli vaihtunut uuneista lämpökattiloihin.
Rakennuksilla tarvittiinkin entistä enemmän torvityöntekijöitä eli putkiasentajia, joiden työnkuva monipuolistui talotekniikan kehittyessä. Lämmönjako vaati omat väylänsä ja sisävessat omansa. Sisävessojen määrä puolitoistakertaistui 1930-luvulla. Kodit uudistuivat muutenkin: pulakauden paloöljypula aiheutti sähköistysvimman. Laman päätyttyä kaupungit oli likimain sähköistetty, maaseudustakin puolet.
Rakennukset olivat pääasiassa hirsirunkoisia, joten ahjon ja tulen kanssa työskentelevien putkimiesten piti pysyä tarkkana. Paloturvallisuutta parannettiin samalla asbestituotteiden avulla. Asbesti oli totisesti ihmeaine: se oli halpaa, kevyttä, palamatonta ja helposti muokattavissa lähes mihin muotoon tahansa. Yleisiä asbestin käyttökohteita olivat vesi- ja viemäriputket, eristeet, laatoitusten kiinnitys- ja sauma-aineet, muovipäällysteiden kiinnitysaineet, seinätasoitteet sekä kosteuseristeinä käytetyt pikipohjaiset massat. Putkimiesten työt hoituivat helpommin ja nopeammin, kun juotoskohdan ympärille kietaistiin asbestinarua.
Kaikki menneinä vuosikymmeninä rakennuksilla työskennelleet jossain määrin altistuivat asbestille. Pahimmin kärsivät eristäjät, putkimiehet, kirvesmiehet ja apumiehet, mutta rakennusmestaritkaan eivät siltä välttyneet. Asbestipöly levisi kevyenä ja hienojakoisena pölynä koko rakennukseen. Nykyään asbesti on uhkana erityisesti korjausrakentamisessa, mutta uusiakin vaaroja on ilmestynyt: esimerkiksi erilaiset epoksialtistumiset aiheuttavat jo lähes kolmanneksen allergisista ihottumista.
Teksti: Jukka Kokkonen
