Takaisin

Pientalotyömaiden työturvallisuus on saatava kuntoon

Rakentaja-lehti 12.8.2021

Kävely melkein millä tahansa omakotitaloalueella tänä kesänä vahvistaa mielikuvaa siitä, että nyt menee rakentamisessa kovaa myös pientalopuolella.

Olemme saaneet lukea pitkin kesää uutisia varsinaisesta buumista. Sellaisesta, mitä ei ole nähty vuosikausiin. Suunnilleen jokainen tontinkulma on myyty uusien omakotitalojen rakennuspaikaksi. Pientalotehtaat käyvät täydellä teholla ja silti suosituimpia talomalleja voi joutua odottamaan marraskuulle asti.

Buumi ei rajoitu pelkkään uudisrakentamiseen, vaan myös vanhaa korjataan. Terassilaudat on myyty loppuun, kattoja nakutellaan uuteen kuosiin ja kirvesmiehillä olisi enemmän töitä kuin vuorokaudessa on tunteja niiden tekemiseen.

Samainen iltakävelijä pääsee valitettavasti näkemään myös ilmiön huonon puolen; pientalotyömaiden työturvallisuuspuutteet. Pientalorakennuttamisessa tilaaja on amatööri, jolla saattaa olla hyvin hatara käsitys siitä, miltä turvallinen työmaa näyttää. He ovat erilaisten pienten rakennusfirmojen armoilla. Ihan kaikki näistä firmoista eivät välitä työturvallisuudesta. Työntekijöille ei ole hankittu asiallisia varusteita, sosiaalitila on viereinen metsikkö. Kattotyömaalla ei ole rakennettu putoamissuojauksia, eikä työntekijöitä pidä katolla mikään muu hyvä tuuri. Tellingit on rakennettu muutamasta laudanpätkästä ja kulku ylös tapahtuu pitkin nojatikkaita. Hionta- ja purkuhommissa ei näy yhtä ainoaa hengityssuojainta eikä kohdepoistoa.

Työsuojeluviranomainenkin on huomannut pientalotyömaiden puutteet ja julkaisi Pientalorakentajan työturvallisuusoppaan kesäkuussa. Valitettavasti näyttää kuitenkin siltä, että opas on jäänyt monelta lukematta.

Koska pientalotrendi ei lähde tästä ehkä ihan heti laskemaan, olisi tässä nyt näkyvän, pientalorakentajille suunnatun kampanjan paikka. Tietämättömyys ei saa maksaa ihmishenkiä.