”Meitä nuoria vaikuttajia tarvitaan lisää”
Rakentaja-lehti 13.12.2024Rakennusliiton nuorisotyöryhmän uusi puheenjohtaja Jose Piironen on innokas ay-aktiivi. Hänelle tärkeintä on järjestää toimintaa liiton nuorille jäsenille ja kehittää aktiviteettejä sellaisiksi, että mahdollisimman moni haluaa mukaan.
Rakennusliiton nuorisotyöryhmän puheenjohtajaksi valittu Jose Piironen, 28, puhuu mielellään Rakennusliitosta ja työstä rakennusalalla alan opiskelijoille. Oppilaitosvierailut ovat sellaista Raksanuorten toimintaa, jota Piironen haluaa kehittää. Aiemmin ammattikouluilla vierailivat liiton aluetoimitsijat.
– Sitä on muutettu niin, että me Raksanuorten työryhmäläiset käymme tekemässä oppilaitoksissa tiedottamiset. Toivon, että se lähtee pyörimään hyvin – toivon, että meillä olisi koko Suomi katettuna toimijoilla, jotka tekevät oppilaitostiedotuksia.
Aiheisiin kouluilla kuuluvat työehtosopimus ja se, mitä rakennusalan opiskelijoiden muutenkin kannattaa tietää töitä hakiessaan ja töihin mennessään. Piironen vastaa oppilaitosvierailuista Pohjois-Karjalan alueella. Hän on syntynyt Joensuussa, jossa hän nykyisinkin asuu ja työskentelee.
Monessa luottamustoimessa
Jose Piironen on ammatiltaan lvi-asentaja. Hän on työskennellyt Lämpökarelia Itä-Suomi Oy:ssä yli 7 vuotta. Työhön kuuluvat laajasti kaikki lvi-huoltoon liittyvät työt. Työhön kuuluvat esimerkiksi omakotitalojen remontit, joissa uusitaan käyttövesiputkisto, lämmitysputkisto ja lämmönlähde tai kaikki niistä sekä taloyhtiöiden kaukolämpökeskusten kunnostukset ja vaihdot.
Piironen tuli alalle aika lailla sattumalta. Hän aloitti kokin opinnot, mutta työskentely ruoan parissa ei tuntunut omalta. Seuraavaksi hän päätti hakea opiskelemaan putkiasentajaksi. Kaveri opiskeli alaa jo, ja Piironen oli kuullut, että palkkaus on aika hyvä. Nyt häntä innostaa työn monipuolisuus.
– Eteen tulee edelleen uusia asioita ja opittavaa. Saan tehdä erilaisia keikkoja ja tavata monenlaisia asiakkaita.
Kiinnostus ay-toimintaan alkoi, kun Piirosesta tuli työpaikkansa luottamusmies 4 vuotta sitten. Ammattiliittoon hän on kuulunut lähes yhtä kauan kuin on työskennellyt rakennusalalla.
– Liitosta kysyttiin, onko työpaikallani luottamusmiestä. Kun ei ollut, kysyttiin, rupeaisinko luottamusmieheksi. Mietin, että jospa kokeilisin.
Piironen sai tietoa ammattiliitosta ja liiton toiminnasta esimerkiksi luottamustoimeen liittyvissä koulutuksissa. Ne rupesivat kiinnostamaan enemmän ja niistä tuli yksi Piirosen suurimmista mielenkiinnon kohteista.
– Olen Joensuun putkimiesten ammattiosaston puheenjohtaja ja Rakennusliiton liittokokouksessa minusta tuli liittovaltuuston jäsen, Piironen kertoo muista luottamustoimistaa.
Kaikkeen tekemiseen saa tukea
Aktiiviseen ay-toimintaan Piirosta innostaa ennen kaikkea se, että hän haluaa pitää työelämän reiluna.
Rakennusliiton aluetoimitsija Lauri Kinnunen on tukenut häntä luottamustoimissa ja antanut hänelle vastuita Pohjois-Karjalassa. Luottamusmieheksi ryhdyttyään Piironen alkoi myös järjestää Raksanuorten tapahtumia kotiseudullaan. Hän on järjestänyt mahdollisuuden osallistua pakohuonepeliin ja pelata paintballia sekä kokeilla koskenlaskua ja boulderointia. Seuraaviin suunnitelmiin kuuluu lasketteluretki.
Aktiivisuutensa myötä Piironen pyydettiin mukaan valtakunnalliseen nuorisotyöryhmään. Ryhmässä pohditaan yhdessä, millaista paikallinen toiminta voi olla, jotta mahdollisimman moni haluaisi mukaan. Yhteinen valtakunnallinen aktiviteetti on vuosittainen Beachfutis-tapahtuma Kalajoella.
Tapahtumissa voi verkostoitua muiden rakennusalan ammattilaisten kanssa ja saada tietoa uusista työmahdollisuuksista, pitää hauskaa porukassa ja kysellä kiperiäkin kysymyksiä esimerkiksi ammattiliitosta ja työehtosopimuksesta.
– Parasta olisi, jos tapahtumista löytyisi kiinnostuneita ihmisiä järjestämään nuorisotoimintaa tai luottamusmiehiksi työpaikoille, joissa luottamusmiestä ei vielä ole. Meitä nuoria vaikuttajia ei ole Rakennusliitossa hirveän paljon, mutta meitä tarvitaan lisää varsinkin tulevaisuudessa.
Teksti ja kuva: Hanna Hirvonen