Takaisin

Arvostetaan kädentaitoja

Rakentaja-lehti 20.6.2024

Rakennusliitto juhlisti 100-vuotista taivaltaan yhdessä liiton jäsenten kanssa Tampereella. Osana syntymäpäiviä Työväenmuseo Werstaalla avautui näyttely, joka avaa työmaiden elämää 100 vuoden ajalta. Werstaan sivuhuoneessa oli kuitenkin toinen näyttely, joka sai minut miettimään; rakentajien kädentaidot.

Näyttelyssä on esillä sekä taidetta että käyttöesineitä. On veistoksia, tauluja, puukkoja ja vieheitä. Pidän käsistään käteviä ihmisiä etuoikeutettuina; he pystyvät toteuttamaan sekä hyödyllisiä asioita että hyödyttömiä, vain kauneuden takia arvokkaita esineitä ja teoksia. Parhaassa tapauksessa nämä kaksi puolta yhdistyvät samassa projektissa.

Isoisäni oli todellinen kädentaitaja. Hän oli timpuri ja puuseppä. Piirsi ja rakensi talon, jossa asun. Mutta hänellä oli myös herkempi, kauneuteen keskittyvä puolensa. Jatkosodan aikana sotilaan elämä oli yhtä pitkää odotusta. Isoisä käytti aikansa kaivertamalla korurasioita isoäidilleni. Hän myös veisti ja koristeli kokonaisen kauniin kapioarkun, joka kuljetettiin paloina rintamalta kotiin Etelä-Suomeen. Haluan uskoa, että käsityöt tekivät isoisälle jotain samaa, mitä ne tekevät minulle; kun kädet liikkuvat, mieli saa hetken rauhaa.

Toisen puolen isoäitini oli nero virkkuukoukun kanssa. Minulla on edelleen tallella erilaiset pitsipeitot, verhot ja pöytäliinat, joita mummi virkkasi reumaisilla käsillään. Oma kärsivällisyyteni ei ikipäivänä riittäisi pikkutarkkaan työhön, jossa pinta-ala on iso. Hänellä oli myös sormissaan kyky tuntea, milloin pullataikina on juuri oikeanlaista.

Kädentaitojen katoamisesta ollaan säännöllisesti huolissaan. Törmään kuitenkin sosiaalisessa mediassa jatkuvasti kuviin mitä hienoimmista käsitöistä, joita tavalliset suomalaiset tekevät luppoaikanaan. Toki katkoksia kädentaitojen siirtymisessä sukupolvelta toiselle on tapahtunut. Suurin katkos lienee tullut silloin, kun suomalaiset alkoivat muuttaa maalta kaupunkiin. Kaupungissa talonmies teki ne työt, jotka maalla vielä osattiin tehdä itse. Pitsiä sai kaupasta.

Siksi ammattikoulutukseen jatkuvasti kohdistuvista leikkauksista pitää olla huolissaan. Ammattikouluun päätyy ihmisiä, jotka eivät ehkä jaksa istua luokassa paikallaan, mutta kun jotain saa tehdä käsillään, syntyy komeaa jälkeä ja nopeasti. Nykyään ei kuitenkaan enää samalla tavalla opita kotona tekemällä, vaan ihmisiä pitää oikeasti kouluttaa. Pelkkä lahjakkuus kädentaidoissa ei enää riitä, lisäksi tarvitaan opettajia näyttämään ja kertomaan, miten työt ja tehtävät tehdään oikein.

Emmehän halua, että meillä tulee pula osaavista ja taitavista käsillä tekijöistä?

Johanna Hellsten, päätoimittaja