Työsuojeluvaltuutetut tekevät jatkuvasti töitä työturvallisuuden parantamiseksi.

Helsingin ydinkeskustassa päärautatieasemaa vastapäätä tehdään remonttia ahtaassa korttelissa. Skanskan Grand Hansa -hotellityömaalla Uusi ylioppilastalo, Hansatalo sekä Hotelli Seurahuone yhdistetään yhdeksi hotelliksi. Uusi ylioppilastalo ei tosin ole enää uudisrakennus, sillä se valmistui vuonna 1910 ja Seurahuone 4 vuotta myöhemmin.

Tontin ahtaudessa nostot ovat työturvallisuuden kannalta erittäin kriittisiä.

– Nosturinkuljettaja Eero Hinkula ja alamies Jukka Pyykkönen ovat erittäin tärkeässä roolissa tällä työmaalla. Meillä on ollut paljon tapetilla nostotyön turvallisuus ja nostoalueiden rajaaminen, Skanska Talonrakennus Etelä-Suomen työsuojeluvaltuutettu Oula Sinkkonen kertoo.

Skanskalla on omaa alamieskoulutusta.

– Olen yksi meidän alamieskouluttajistamme. Meidän työmaillamme on oltava taakannostajan lupa ennen kuin niihin hommiin pääsee.

Yhtenä työturvallisuuden kehittämistyökaluna Skanskalla on 4 alueellista työsuojelun keskustoimikuntaa. Sinkkonen on Etelä-Suomen toimikunnan jäsen.

– Toimikunta kokoontuu neljännesvuosittain ja sillä on neuvonantajan rooli. Toimikunnassa on jäseniä korkeimmasta johdosta lähtien työntekijöihin asti. Käsittelemme pääasiassa työterveyteen, -turvallisuuteen ja -hyvinvointiin liittyviä asioita.

Skanskan työterveydenhuollosta vastaava Terveystalo on myös mukana toimikunnassa.

Sinkkonen on myös Rakennusliiton Uudenmaan työsuojelujaoston puheenjohtaja ja Muutosryhmä 23:n jäsen. Tämän vuoden alusta lähtien Sinkkonen on johtanut puhetta Helsingin kirvesmiehet, osasto 001:ssä.

– Työmaiden työsuojeluvaltuutettuna aloitin vuonna 2007. Päätoimisena työsuojeluvaltuutettuna olen ollut kymmenkunta vuotta.

Koronapandemiasta on tullut takapakkia työturvallisuudessa.

– Korona-aika on rappeuttanut työmaiden henkilökohtaisten suojainten käyttöä ja jossain määrin työturvallisuutta muutenkin. Valvontaa on ollut vähemmän ja töitä on tehty pienemmissä porukoissa.

Työsuojeluvaltuutetun työhön kuuluvat muun muassa tulkin ja viestinviejän tehtävät.

– Työntekijät valittavat sosiaalitilojen määrästä ja päivittäisestä kunnossapidosta. Työntekijöiltä tulee myös kyselyitä oikea-aikaisista työvaatteiden ja -kenkien tilauksista.

Sinkkonen tekee TR-mittausten kalibrointia Skanskan työmailla. Työmaiden TR-mittaajat ottavat palautteen pääasiassa hyvin vastaan. Sinkkosen mukaan mittausten pisteytyksessä on sen verran huojuntaa, että kalibrointimittaukset ovat tarpeen yleisen tason säilyttämiseksi.

Työsuojelussa riittää ratkottavaa talonrakennuksessa tulevaisuudessakin.

– Haluaisin panostaa enemmän hiljaisen tappajan eli kvartsipölyn torjuntaan ja pölymäärien mittaamiseen.

Toinen tärkeä kohde tulevaisuudessa on psykososiaalisen kuormittavuuden tunnistaminen ja ehkäisy.

– Korona-aika ei ole ainakaan helpottanut tätä työtä. Toivottavasti tilanne helpottuu nyt.

Kielivaikeudet hankaloittavat

Tasoite ja Maalaus Vesa Oy:n työsuojeluvaltuutettu Jorma Koskinen käy läpi Vantaan Kivistössä kerrostalon vuosikorjauslistaa.

– Tätä ennen olin Helsingin Munkkiniemessä Vanhalla kadettikoululla tekemässä viimeistelytöitä. Odottelemme varsinaisten firman omien töiden alkua, jotka ovat vähän viivästyneet.

Koskinen on ollut reilut 10 vuotta yrityksen työsuojeluvaltuutettuna. Tasoite ja Maalaus Vesan palkkalistoille Koskinen tuli vuonna 1997. Pitkät työsuhteet ovat firmassa yleisiä.

– Olen vetänyt työsuojeluvaltuutetun ja luottamusmiehen tehtäviä yhdessä. Olen kysellyt kiinnostusta työsuojeluvaltuutetuksi ryhtymisestä, mutta lapasia ei ole noussut pystyyn.

Tasoite ja Maalaus Vesalla on 15 vakituista työntekijää, joten luottamustehtävien yhdistäminen on järkevää. Päällimmäinen työturvallisuuden haaste on eteläsuomalaiselle maalausfirmalle tyypillinen: miten viestiä ymmärrettävästi työntekijöille.

– Suurin osa työntekijöistä on Uzbekistanista. Kielimuuri rakennuksilla on suuri, englanti ei ole enää pääkieli. Asiat on näytettävä kädestä pitäen.

Pahemmilta onnettomuuksilta on kuitenkin vielä vältytty. Tänä talvena jäiset kulkutiet ja liukastumiset ovat rakennustyömaiden riesana. Maalarit kantavat paljon tavaraa kerroksiin. Liukkaista kulkuteistä tulee oma riskilisänsä.

– Välillä tämä on aikamoista muulin hommaa. Kun olemme yleensä aliurakoitsijana, nostimet eivät ole monestikaan käytössä meidän tavaroidemme tullessa työmaalle.

Maalien liuottimet eivät ole enää työturvallisuusriski, mutta uusia ongelmia tulee aina entisten tilalle.

– Nykyään ovat ongelmana kovettajat. Niistä tulee monelle allergisia oireita. Pidän itse suojakäsineitä, jotta ei tulisi kontaktia.

Pintakäsittelijöiden työmailla betonipöly on iso työturvallisuusriski.

– Ennen työmailla oli siivoojia, mutta nyt jokainen työntekijä hoitaa omat roskansa. Rakentaminen on mennyt siihen, että kenelläkään ei ole päävastuuta. Urakat on jaettu niin pitkälle, että yksi tekijä käy lyömässä yhden naulan, Koskinen kärjistää.

Omien jälkien siivoaminen mestalla ei riitä ja se näkyy myös työn jäljessä.

– Maalarin pitäisi saada nätti seinä, mutta se on työlästä, jos lattian rajassa on puoli metriä hiekkaa.

Siivouksen lisäksi kulkuteiden avoinna pitämiseen ja työmaan kunnolliseen valaistukseen olisi panostettava enemmän.

Kursseilta uusia ideoita työsuojeluun

LVI-Lämsä Oy:n ilmastointiasentaja Erno Alanko on yllättäen joutunut yötöihin Rovaniemen Saarenkylän K-Citymarketille. Työrytmin muutos näkyy univelan kertymisessä.

– Kun on tehnyt lähes 15 vuotta samaan kellonaikaan töitä, rytmin vaihdos on vaikeaa. Maanantain ja keskiviikon välillä sain nukuttua yhteensä 4 tuntia. Silloin en enää ollut pelikunnossa.

Marketin työmaa saatiin onneksi sellaiselle mallille, että yötöistä pystyttiin luopumaan ja siirtymään normaalimpaan ylityöhön. Syy pahaan sumaan olivat sairaslomat ja kohteen vaatima tiukka aikataulutus.

– Tältä työmaalta oli puolenkymmentä työntekijää yhtä aikaa sairaslomalla.

Suurin osa Alangon työajasta kuluu tällä hetkellä Lapin keskussairaalan laajennusosan työmaalla.

Alanko oli haastatteluhetkellä työsuojeluvaltuutettu. Uudeksi työsuojeluvaltuutetuksi valittiin putkiasentaja Jaakko Varrio, joka on myös osasto 406, Rovaniemen putkimiesten puheenjohtaja.  Valinta tehtiin mobiilisovelluksella etänä, mikä sopii korona-aikaan ja hajallaan oleville työmaille erinomaisesti. LVI-Lämsällä on noin 40 työntekijää.

– Monesti työsuojelun pienet puutteet ja liian vähäisten sosiaalitilojen ongelmat ratkeavat sillä, että paikalla olevat työntekijät huomauttavat asiasta itse, Alanko sanoo.

Alanko ehti käydä hyvissä ajoin ennen koronasulkua luottamushenkilökoulutusessa.

– Siellä oppi uutta. Jopa sellaistakin, mitä itse ei olisi osannut hakea.

Erilaisten yritysten toimintatavat ja alueelliset eroavaisuudet selvenivät kurssin aikana.

– Miten esimerkiksi sairasloman omailmoitustavat ovat toimineet muissa yrityksissä, Alanko heittää esimerkin ratkaisujen esittelystä kurssilla.

LVI-Lämsällä pääsee joustavasti työterveydenhuoltoon. Lyhyet sairauspoissaolot onnistuvat omalla ilmoituksella. Lämsällä on ollut mahdollista päästä 3 fysioterapeuttikäynnille ja tarpeen tullen erikoislääkärin konsultointiin. Firma tukee työntekijöiden liikuntaharrastuksia 150 eurolla vuodessa.

Työtä keventäviä työkaluja saa käyttöönsä tarpeen mukaan.

– Minullakin alkoi tulla niittaushommissa ongelmia kyynärvarsien kanssa jo kolmikymppisenä.

Työnantaja empi alkuun kalliin akkukäyttöisen vetoniittikoneen hankintaa. Alanko perusteli hankintaa sillä, että jo muutaman sairaslomapäivän peruuntuminen vuodessa tekee hankinnasta edullisen.

– Eteläsuomalaisessa firmassa on otettu käyttöön viiltosuojahihat. Silloin ei tarvitse käyttää pitkähihaista paitaa, joka tarttuu helposti kiinni, Alanko kertaa kurssin antia.

Putki- ja ilmastointiasentajat ovat usein aliurakoitsijana työmaalla. Isommat pääurakoitsijafirmat ja isot työmaat ovat työsuojeluvaltuutetun työn kannalta helppoja kohteita. Pienemmillä työmailla joutuu joskus vääntämään perusasioista. Yleisin puute on sosiaalitilojen vähyys ja niiden huono kunto.

– Esimerkiksi keskussairaan työmaalla on siistiä. Joka kerta, kun siellä joutuu sahaamaan reiän, sen päällä on luukku ja maalaukset kunnossa. Telineet rakennetaan, kun niitä tarvitaan, Alanko sanoo.

Työturvallisuuden ja työssä jaksamisen kannalta helppo ja nopea tapa olisi siirrettävien työmaahissien yleistyminen työmailla.

– Muistan Rovaniemeltä 2 työmaata, joissa oli Alimakin hissi. Se oli todella hyvä kampe. Vaikka työmaalla on torninosturi ja kurottajia, jossain vaiheessa ne ovat koko päivän kiinni muissa nostohommissa. Se on myös työtehokkuuden parantaja.

Teksti ja kuvat: Jukka Nissinen

Vakuutuslaitokset korvasivat 110 100 palkansaajille sattunutta työtapaturmaa vuonna 2021. Määrä oli 8 prosenttia enemmän kuin edellisenä vuonna, mutta yhä merkittävästi (-13 prosenttia) vähemmän kuin vuonna 2019.

– Korjausliike oli odotettavissa. Vuonna 2020 pudotus oli niin raju pandemian aiheuttamien sulkutoimien takia. Tapahtui äkkijarrutus, johtaja Mika Tynkkynen Tapaturmavakuutuskeskuksesta toteaa.

Tynkkysen mukaan työtapaturmat seuraavat käsikynkkää taloudellisen toimeliaisuuden kanssa. Kun talous nousee, nousee myös työtapaturmien määrä.

Toinen työtapaturmien määrään vaikuttava isompi asia on sääolosuhteet.

– Se ei vaikuta pelkästään työmatkoilla tapahtuviin tapaturmiin vaan myös esimerkiksi rakennusalan kaltaisiin aloihin, joilla tehdään työtä ulkona. 2021 oli hankala talvi eteläisessä Suomessa, jossa on suuri osa kaikista maamme työpaikoista. Lumi tuli varhain eteläänkin.

Yksi päivä voi tehdä ison nousun työmatkatapaturmien määrään. Tapaturmavakuutuskeskuksessa tehtiin asiasta tutkimus, jossa käytiin läpi kaikki vuonna 2008 sattuneet työmatkatapaturmat. Tuolloin yhtenä marraskuun päivänä tapahtui 1 000 työmatkatapaturmaa, joista 700 oli Etelä-Suomessa.

Työtapaturmista 91 800 sattui vuonna 2021 työpaikalla työtehtävissä ja 18 300 asunnon ja työpaikan välisellä matkalla.

Tapaturmataajuus nousi rakennusalalla

Rakentamisen toimialalla tapahtui viime vuonna 13 500 työtapaturmaa, joka on suunnilleen samoissa lukemissa kuin edellisenä vuonna. Nämä tapaturmat tapahtuivat henkilöille, jotka ovat rakentamisen toimialalla toimivien yritysten palveluksessa.

Rakennustyömailla tapahtui näiden lisäksi noin 5 500 tapaturmaa, kun mukaan lasketaan alihankinta, vuokratyö ja kuljetus. Muiden kuin rakennusalan yritysten palveluksessa olevien henkilöiden tapaturmat lisääntyivät selvästi (25 prosenttia), sillä vuonna 2020 heille tapahtui 4 400 työpaikkatapaturmaa työmailla.

Rakennustoimialan palkansaajien tapaturmataajuus nousi vuoden 2020 taajuudesta 55 tapaturmaa/miljoonaa työtuntia kohti vuoden 2021 taajuuteen 59 tapaturmaa/miljoonaa työtuntia. Toisaalta vuonna 2019 tapaturmataajuus oli 61.

– Toiminnan volyymi eli tehdyt työtunnit laskivat vuonna 2021, Tynkkynen sanoo.

RT ry:n toimitusjohtaja Kim Kaskiaro arvioi, että tapaturmataajuuden nousu liittyy useisiin asioihin.

– Varmasti taustalla on osin koronaväsymystä, herpaantumista, kun se on vaikuttanut jo pitkään kaikkeen työntekoon. Lisäksi työtunteja on todella tehty vähemmän; linjasaneerauksia on siirtynyt, kun taloyhtiöiden yhtiökokouksia ei ole voitu pitää, samoin julkisivusaneerauksia. Lisäksi työmaita on mennyt sulkuun. Eli tilanne on muodostunut useista pienistä puroista, Kaskiaro sanoo.

Länsi- ja Sisä-Suomen alueen Avin työsuojelun ylitarkastaja Janne Hokkanen sanoo, että tiettyjä huolestuttavia merkkejä on ollut ilmassa jo pidempään.

– Rakentamisen toimialalle on tullut tilanteesta johtuen eri tehtäviin kokematonta väkeä. Se näkyy työntekijöissä, mutta myös suunnittelussa ja työnjohdossa. Kiire yhdistettynä kokemattomuuteen on tapaturmien kannalta paha yhdistelmä. Pahimmillaan kokematon työnjohto ohjaa kokematonta vuokratyöporukkaa. Kokemattomuushan ei ole kenenkään työntekijän syy missään tehtävässä, mutta se vaatisi kaikilta työnantajilta työtehtävien ja lähtötasojen mukaista huolellista perehdytystä, Hokkanen toteaa.

– Yksi kysymys on, onko riskialttiimpia töitä siirtynyt vuokratyöyrityksille, Tynkkynen pohtii.

10 kuolemaa työssä

Vaikka kuolemaan johtavien tapaturmien määrä on pudonnut dramaattisesti 2000-luvun alun tilanteesta, jolloin niissä kuoli 30–40 henkilöä vuosittain, ei niissä ole päästy nollaan. Rakennusalalla niitä tapahtuu edelleen aloista eniten.

– Rakennusalallakin tilanne on kuitenkin paljon parempi kuin parikymmentä vuotta sitten. Toimiala on muuttunut hyvin paljon. Toimintatavat ovat muuttuneet tuotannossa ja on syntynyt uudenlaisia turvallisuuskäytäntöjä, Tynkkynen sanoo.

Vuonna 2021 sattui 10 kuolemaan johtanutta työpaikkatapaturmaa, joista 2 yrittäjille. Lisäksi tiedossa on 2 palkansaajille sattunutta kuolemaan johtanutta työmatkatapaturmaa. Vuonna 2020 työpaikkatapaturmissa kuoli 16 palkansaajaa ja työmatkatapaturmissa 10 palkansaajaa.

Vuoden 2022 alku on ollut synkkä. Jo helmikuun loppuun mennessä työpaikoilla oli tapahtunut 5 kuolemaan johtanutta tapaturmaa.

Huomio elementtityöhön

Rakennusalalla sattuneista kuudesta kuolemaan johtaneesta tapaturmasta 3 koski jollain tavalla elementtien käsittelyä.

Liikuntasalin rakennustyömaalla noin 8 000 kg painava betonielementti putosi hitsaajan päälle. Hitsaaja oli ennen elementin putoamista juuri hitsannut sen toisen pään kiinni henkilönostimesta ja oli juuri siirtymässä hitsaamaan elementin toista päätä, kun elementti yllättäen putosi henkilönostimen korin päälle.

Maatilalla laakakiilojen rakennustyömaalla 3 500 kg painava betonielementti kaatui työntekijän päälle. Elementtien tuennassa oli käytetty lujuusluokittelematonta puumateriaalia. Puutukia ei ollut kiinnitetty ja ne nojasivat elementtiin vapaasti. Elementti oli irrotettu kuormausnosturin nostoraksista ennen sen kiinnittämistä. Työntekijä työskenteli tilanteessa yksin.

Pientaloelementtejä oltiin purkamassa kuorma-auton lavalta. Kuorman purun yhteydessä 1 elementti oli osunut työntekijään, joka putosi kuorma-auton lavalta maahan.

Nyt Tapaturmavakuutuskeskus, työsuojeluviranomaiset, Rakennusliitto ja Rakennusteollisuus ovat teettämässä tutkimusta, jossa tarkastellaan elementtityössä sattuneita tapaturmia vuosien 2011–2021 aikana. Työ valmistuu 30.4.2022, eli tahti on kova.

– Sen pohjalta mietitään, onko tarvetta joidenkin säädösten muuttamiseen. Itse en usko, että ongelma on ensisijaisesti säädöksissä. Se on tiedonkulussa aina suunnittelijan pöydältä asennusporukkaan asti, Hokkanen toteaa.

Saman toteaa Rakennusliiton työympäristöasiantuntija Tapio Jääskeläinen.

–Tiedonkulku aliurakoitsijoille on varsin ongelmallista. Mitä lähempänä ketjussa tekijät ovat päätoteuttajaa, sitä paremmin myös tieto kulkee. En väheksy suunnittelijoiden ja työnjohdon tietämystä, mutta niitä, jotka tekevät käytännön työn, kuullaan varsin vähän siihen nähden, kuinka paljon heillä olisi hiljaista tietoa asennuksen ongelmista. Väitän, että jos se tieto otettaisiin käyttöön, parantaisi se mahdollisista kustannuksista huolimatta elementtityön turvallisuutta, Jääskeläinen sanoo.

Jääskeläisen mukaan esimerkiksi nostoja hankaloittaa se, että kunnollista tietoa nostopisteiden todellisesta kestosta ja oikeasta nostotavasta ei välttämättä päädy työmaalle lainkaan.

– Joskus myös tehtaalta lähtevän kiven nostopisteet on laitettu niin syvälle, että niitä pitää piikata auki työmaalla, hän kertoo.

Betonielementtien kokoluokka on myös kasvanut valtavasti.

– 10 tonnia painava elementti ei ole enää mikään poikkeus. Sellaisten siirrot, varastointi ja asentaminen vaativat erityistä huolellisuutta sekä osaamista. Esimerkiksi betonielementtien varastointipaikoille tulee tehdä rakennekerrokset, jotka kestävät ja kantavat kaikissa olosuhteissa, Hokkanen jatkaa.

Betonielementtien asennus vaatii aina asennussuunnitelman. Työsuojelutarkastajien tarkastuskäynneillä ne ovat usein puutteellisia tai puuttuvat kokonaan.

Hokkanen kertoo, että joskus työmailla tuhahdellaan elementtien asennussuunnitelmien valvomiselle.

– Niitä pitää valvoa edelleen. Jos ei valvota, vuosien mittaan tilanne heikkenee entisestään. Valvonta vaatii myös tarkastajilta kokemusta ja osaamista, että näkee, miten suunnitelma ja todellisuus vastaavat toisiaan.

Teksti: Johanna Hellsten, kuvitus; Taiga Rapinat

Turvakengät, kuten moni muukin rakentajan turvallisuuden kannalta välttämätön tuote, kehittyvät eteenpäin turvallisuusvaatimusten ja käyttäjien halujen mukaan. Niiden ominaisuudet, mukavuus ja ulkonäkö paranevat, ne muuttuvat kevyemmiksi ja helpommin jalkaan sujautettaviksi.

Mitä pitää tietää turvakenkää valitessaan? Rakentaja vieraili kahden ison työvaateliikkeen – Skyddan ja IKH:n – myymälöissä tutustumassa ja asiantuntijoiden puheilla.

Kenkä käytön mukaan

– Esimerkiksi maalareille riittää sisätöissä perusmallinen matala turvakenkä, kun taas kirvesmies voi tarvita nilkkaa tukevaa korkeampaa mallia. Olennaista on, että työmaalla kaikissa kengissä on oltava naulaanastumissuoja sekä kärkisuoja, Heikki Petrov Skyddasta kertoo.

Petrovin mukaan työmaat luovat omia käytäntöjään; joillakin työmailla esimerkiksi kaikilta vaaditaan korkeavartisia turvakenkiä. Puolikorkean varren lisäksi työmaalla voidaan vaatia umpikenkiä, jotta ne suojaavat paremmin kosteudelta.

– Korkeampivartisissa kengissä käytetään esimerkiksi memory foamia tukemaan nilkkaa. Se suojaa nyrjähdyksiltä ja venähdyksiltä, Senja Vuorma IKH:sta selittää.

Myös yksittäisillä yrityksillä on omia vaatimuksiaan kengille. Vuorma kertoo, että esimerkiksi joillain Ruduksen työmailla vaaditaan turvakengiltä myös jalkapöydän suojaamista.

Erityisesti ulkotyötä tekeville työntekijöille hankitaan usein sekä kesä- että talvikengät. Etelä-Suomessa, ja jos työssä ei olla kaiken aikaa ulkona, riittävät yleensä talvivuorettomat kengät.

– Toisaalta, jos turvakenkä on tehty kesäkäyttöön, sen pohja ei välttämättä pidä talvella. Talvikenkänä myytävissä turvakengissä pohjan on pidettävä myös kylmällä, Petrov toteaa.

– Esimerkiksi Sievin talvi- ja kesämallistossa alkaa olla useampi malli, jossa on erityinen kitkapohja, Vuorma kertoo.

Yksi tärkeä ominaisuuden on turvakengän kosteuskestävyys.

– Esimerkiksi Sievin turvakengissä käytetään nahkaa, joka kestää hyvin kosteutta, mutta vaatii huoltoa. Osassa kengistä käytetään myös goretex-suojakalvoa, joka tekee kengästä vedenpitävän, Vuorma kertoo.

Kesäkuumalla työskennellessä myös kengän tuulettuvuus lisää sen käyttömukavuutta. Ei-umpinainen turvakenkä ja ”sandaalimallinen” turvakenkä ovat viileämpiä vaihtoehtoja.

– Sandaalimallissakin on mukana naulaanastumis- ja kärkisuoja. Vaikka osalla työmaita vaaditaan umpinaisia kenkiä kesälläkin, myös sandaaleja menee, Vuorma kertoo.

– Kengän myyjän tehtävänä on kysellä, missä hommissa kenkää käytetään. Ei ole olemassa yhtä kenkää, joka sopisi kaikkeen, Petrov sanoo.

Mistä tuntee laadun?

Mistä tunnistaa laadukkaan turvakengän? Petrovin mukaan hinta antaa osviittaa.

– Paremmat turvakengät ovat kalliimpia. Myös tunnetun valmistajan kengät ovat useammin laadukkaita kuin täysin tuntemattoman. Silti tunnettu brändikään ei välttämättä riitä, sillä ostajan pitää tietää, mitä käyttötarkoitusta varten kenkä on tehty.

Petrov kertoo esimerkin: jos tarkastelee kahta samanlaista kenkää, joista toinen on kevyt ja toinen järeä, pitää ymmärtää, että se miellyttävän kevyt kenkä ei kestä kovemmissa hommissa kuin lyhyen aikaa.

– Vaikka hinta ei korreloisi 100-prosenttisesti laadun kanssa, niin kun verrataan 70 euron kenkää ja 170 euron kenkää, niissä on eroa. Laadukkaat materiaalit ovat yleensä suurin syy korkeampaan hintaan. Lisäksi Boa-kiinnitys nostaa hintaa suhteessa nauhoilla solmittaviin malleihin, Vuorma sanoo.

Vuorman mukaan myös välttämätön standardisointi näkyy hinnassa, sillä uusille malleille on haettava oma sertifikaattinsa.

Petrov harmittelee, että jotkin firmat laskevat, kaksien turvakenkien per työntekijä tulevan kalliiksi.

– Ei osata laskea, että jos niitä on kahdet, ne eivät myöskään kulu yhtä nopeasti.

Vuorman mukaan yrityksiltä olisi fiksuinta laittaa hintakatto työntekijöiden kengille ja antaa heidän valita omat turvakenkänsä.

– Silloin jokainen saisi itselleen sopivat kengät.

Hienosäätöä

Turvakengän käytettävyyteen vaikuttaa myös sen kiinnitys. Yhä useammissa turvakengissä on Boa-kiinnitys tai vastaava toisen merkin tuote, eli nauhojen solmimiseen ei enää menee aikaa, vaan kenkä ruuvataan kiinni.

– Meidän myymistämme kengistä jo 80 prosenttia on Boa-kiinnityksellä. Se näkyy myös kengän hinnassa, mutta toisaalta mekanismilla on elinikäinen takuu. Eli jos esimerkiksi teräsvaijeri katkeaa, se vaihdetaan uuteen. Joskus lukkomekanismiin pääsee sisälle työmaan pölyjä, jolloin se ei toimi. Silloin se voidaan vaihtaa myymälässä, Vuorma kertoo.

Pohjan ja kärkisuojan materiaaleissa on myös valinnanvaraa. Valittu materiaali vaikuttaa kengän painoon. Naulaanastumissuoja voi olla terästä, kevlaria tai komposiittia. Kärkisuojat valmistetaan teräksestä, alumiinista tai komposiitista.

Joissakin töissä joudutaan jatkuvasti kiipeämään tikapuille. Perusturvakengässä pohja voi alkaa antaa periksi, kun rasitus kohdistuu säännöllisesti jalan keskiosaan. Myös jalka rasittuu. Joihinkin turvakenkiin onkin tehty jalan kaarella teräsvahvike kiipeilyn varalle.

Usein kenkien käyttäjiltä unohtuu pohjallisten merkitys.

– Jos pitää samoja kenkiä 8 tuntia päivässä, 5 päivänä viikossa, pitäisi pohjallisia vaihtaa vähintään puolen vuoden välien. Muuten niiden vaimentavuus ja elastisuus on mennyttä. Todellisuus on se, että kun tullaan hankkimaan uusia pohjallisia, siitä edellisestä ei ole enää mitään jäljellä, Petrov sanoo.

Pohjallisia löytyy useilta valmistajilta ja niitä on monia erilaisia. Osa vaimentaa askelta, osa tukee jalkaholvia, jos se on korkea.

– Talvisin suositaan huopa-alumiinipohjallista, joka eristää kylmältä, varsinkin jos naulaanastumissuoja on terästä, Vuorma sanoo.

– Jos jalkojen kanssa on ongelmia, on myös lämmössä jalan muotoon muototutuvia. Pohjallinen laitetaan 90-asteiseen uuniin, istutaan alas odottamaan pari minuuttia, laitetaan lämmitetty pohjallinen kenkään ja kenkä jalkaan. Odotetaan toiset pari minuuttia ja pohjallinen muotoutuu oman jalan mukaan, Petrov kertoo.

IKH:n myymälässä on skanneri, joka mittaa jalan pohjan muotoa.

– Skanneri ehdottaa sitten oikeanlaista pohjallista, joka soveltuu mahdollisimman hyvin jalan muotoon, Vuorma sanoo.

Nuoret välittävät ulkonäöstä

Viime vuosina erityisesti nuoremmat rakentajat ovat toivoneet turvakengistä enemmän siviilikengän näköisiä. Lenkkarin ja klassisen CAT-kengän näköisiä tuotteita onkin tullut markkinoilla.

– Esimerkiksi australialaisen Steel Blue -merkin kengät näyttävät vaelluskengiltä. Turvakenkiäkin valmistavan lenkkarimerkki Reebokin kengät näyttävät lenkkitossuilta. Niissä on silti samat ominaisuudet kuin muissakin turvakengissä. ”Turvakenkämuodissa” korostuvat nyt ulkonäkö, keveys ja pikakiinnitys, Petrov kertoo.

– Helly Hansenin kapeamman lestin mallit ovat suosittuja erityisesti naisten keskuudessa. Suosiossa ovat nousseet enemmän lenkkarin näköiset turvakengät, Vuorma vahvistaa.

Teksti ja kuvat: Johanna Hellsten

Rakentajien työvaatteet eivät ole vain työvaatteita, vaan ne toimivat myös suojavaatteina. Rakentamiseen liittyy altistumista erilaisille syöpävaarallisillekin aineille, liuottimille ja sen tyyppiselle lialle, jota ei pitäisi päästä kulkeutumaan työmaan ulkopuolelle. Kuitenkin monella työmaalla rakentajan arkivaatteet ja suojavaatteet viettävät aikaa samassa ahtaassa kaapissa. Usein kaapin ovi ei edes mahdu kiinni, sillä varsinkin näin talviaikana työmaavarusteet vievät tilaa.

– Meillä on selkeä jako sosiaalitilojen laadussa yleensäkin työmailla: isot vakiintuneet toimijat tarjoavat varsin hyvät sosiaalitilat työntekijöilleen. Pienillä työmailla kuten esimerkiksi maalaus- ja julkisivutyömailla sekä taloyhtiöiden muilla remonttityömailla sosiaalitilat on tungettu ahtaisiin pannuhuoneisiin tai kerhotiloihin, eikä niiden varustelu ole kovin hyvä, Rakennusliiton työympäristöasiantuntija Tapio Jääskeläinen kertoo.

Tämä jako näkyy myös vaatteiden säilytyksessä.

– Oma kokemukseni on, että isolla työmaalla työmaan päätoteuttaja tarjoaa omille työntekijöilleen heti työmaan alussa kaapit varusteiden säilytykseen. Ali- ja sivu-urakoitsijoiden työntekijät saavat mitä saavat ja vuokratyöntekijät saavat olla ilman, Jääskeläinen sanoo.

Kaksi kunnon kaappia: likainen ja puhdas

Sosiaalitila-asetuksessa vaaditaan, että jokaisella työmaan työntekijällä tulee olla yksi 400 mm leveä kaappi. Rakennusliitto on jo pitkään toivonut asetukseen muutosta, jolla työntekijälle taattaisiin 2 saman kokoista kaappia, joista toinen olisi ”puhdas”, eli tarkoitettu yksinomaan omille vaatteille. Yksi kaappi täytyy ääriään myöten talviaikaan.

– Sinne pitäisi mahtua työkaluvyö, housut, talvitakki, fleece, kypärä, lasit hanskat, talvikengät, sisätyökengät ja kumisaappaat ja sitten toisinpäin siviilihousut, kengät, takki, reppu, mahdollisesti pyöräilykypäräkin, Jääskeläinen luettelee.

Hän pitää hyvin huolestuttavana sitä, että yhden kaapin politiikalla erilaiset altisteet kuten kvartsipöly tarttuvat muihinkin vaatteisiin kuin työvaatteisiin.

– Ei ole kiva lähteä kotiin likaisissa vaatteissa ja viedä altisteita kuten pölyjä ja maaleja kotiin. Rakennusalan työvaatteita ei voida ajatella vain työvaatteina, vaan ne ovat suojavaatteita, hän toteaa.

Kuka pesee vaatteet?

Rakentaja-lehdessä oli vuonna 2018 artikkeli työvaatteiden pesusta. Joillakin työmailla on omia pesukoneita ja esimerkiksi tuoteteollisuuden yrityksissä työnantaja hoitaa kertarytinällä isomman satsin pesut yhteistyössä pesulayritysten kanssa. Jutussa useampi rakentaja kertoo, miten kotona on hajonnut pesukoneita työmaavaatteiden pesun jäljiltä.

Miten työmailla voisi toimia työvaatteiden huoltopalvelu?

– Jos sellaiselle olisi kysyntää, joku palvelutarjoaja alkaisi varmasti tarjota sellaista palvelua, että auto kiertäisi yrityksen työmaat, keräisi likaiset vaatteet pesuun ja toisi puhtaat tilalle. Joka tapauksessa olisi järkevää, että jokin muu taho pesisi ne kuin työntekijä itse, samassa pesukoneessa puolison ja muksujen vaatteiden kanssa, Jääskeläinen miettii.

Jääskeläinen myöntää, että pienemmillä yrityksillä tämä voisi tuottaa haasteita, mutta toteaa, ettei nykyinen käytäntö ole tätä päivää.

Hän ei pidä erityisen hyvänä ratkaisuna, että kaikilla työmailla olisi oma pesukoneensa. Se voi toimia pienellä porukalla, mutta miten pesu saataisiin organisoitua isommilla mestoilla?

– Hyvä kysymys myös on, milloin vaatteita pestäisiin? Pitäisikö työmaalle jäädä työpäivän jälkeen omalla ajalla pesemään vaatteitaan? Ei pitäisi jäädä Jääskeläinen, vastaa.

Teksti: Johanna Hellsten, Kuvat: Tapio Jääskeläinen