– Yllättävintä ja positiivisinta uudessa työssäni on ollut se, kuinka syvällä Työturvallisuuskeskuksen lonkerot yhteiskunnassa ulottuvat ja kuinka paljon meidän tekemisellemme ja palveluille on tilausta. Meillä on paljon vaikutusmahdollisuuksia ja toimintamme on laajaa, Timo Koskinen sanoo.

Tuore toimitusjohtaja on monessa liemessä keitetty. Hän on toiminut VR:n henkilöstö- ja turvallisuusjohtajana sekä Postin henkilöstöjohtajana. Löytyypä taustasta työmarkkinajuristinkin töitä Kemianteollisuudessa. Mikä sai miehen lähtemään uudenlaisiin ympyröihin?

– Työurastani on nyt tehty ¾ ja iso osa siitä henkilöstöjohtajana. Silloin olen katsonut toimintaa yrityksen taloudellisen menestyksen kautta. Toisaalta inhimillinen työelämä ja hyvät työolosuhteet ovat sydäntäni lähellä. Työturvallisuuskeskus yhdistää mielestäni nämä 2 puolta. On tavallaan latteaa sanoa näin, mutta haluan jättää jäljen, olla mukana vaikuttamassa kokonaisuuteen nimeltä hyvä työelämä, Koskinen kertoo.

Uudistaja?

Koskisen uraa voi tarkastella jonkinlaisen muutosjohtamisen kautta. Kun hän meni VR:ään töihin, oli siellä noin 12 000 työntekijää ja hänen lähtiessään enää noin puolet siitä. Postiin hän tuli vuoden 2019 kuohuntojen jälkeen. Minkälaista uudistamista hän haluaa tehdä TTK:ssa?

– Aika näyttää, minkälaisia tarpeita on. Viittasit varmaan siihen, onko tulossa esimerkiksi isoja saneerauksia. Onhan muutoksen tekeminen paljon muutakin; se on ihmisten osaamisen päivittämistä ja sen varmistamista, että meidän kyvykkyytemme vastaavat siihen, mitä TTK:lta odotetaan.

Koskinen pitää vaarallisimpana ajattelua, että toteaa kaiken olevan ihan hyvin näin, eikä mieti miten organisaatiota voisi kehittää.

– Toinen tärkeä taso uudistamiselle ovat verkostot, joissa toimimme. Olen tavannut sidosryhmiä ia kuunnellut, sieltä tulevia signaaleja. Miten verkostojen toimintaa kannattaisi kehittää? Verkosto on laaja. Miten saamme taattua, että kaikki voivat nauttia tuottamastamme lisäarvosta?

Koskinen pitää hyvänä esimerkkinä työn psykososiaalisen kuormituksen vähentämiseksi tehtävää työtä.

– Pitääkö meidän miettiä jokaista toimialaa erikseen? Vai yritämmekö osallistaa kaikki laajemman kokonaisuuden tekemiseen, jota voi sitten räätälöidä sektorikohtaisesti?

Kolmanneksi Koskinen pohtii, miten TTK:n koko ajan laajentuvaa roolia pitäisi hallita.

– Olemme tehneet 50 vuotta työturvallisuustyötä, jossa lähtökohtana on ollut työympäristön fyysinen turvallisuus. ”Älä laita sormea rattaiden väliin, siihen sattuu”. Nykyään työelämässä on kuitenkin uudenlaisia ilmiöitä, ja meidän käsissämme oleva pallo paisuu paisumistaan. Mitä TTK on tulevaisuudessa?

Koskisen mukaan voi olla, että TTK:n rooli voi muuttua.

– Asioita pystyy tiettyyn pisteeseen asti työntämään, mutta ei loputtomiin. TTK voi toimia vaikuttavan tekemisen tuloksellisuuden osoittajana esimerkkien kautta ja keskustelun herättäjänä, mutta tarpeen ja ratkaisujen pitää syntyä työpaikoilla.

Kortit säilyvät

Tärkeä osa TTK:n palveluvalikoimaa ovat jokaiselle rakentajalle tuttu Työturvallisuuskortti.

– Olen todella ylpeä meidän korttituotteesta. Työturvallisuuskortti on turvallisuuskulttuurin luomista ja turvallisen asenteen luomista. Sillä on merkitystä.

Koskinen kertoo istuneensa TTK:n avokonttorilla työntekijän vieressä, joka vastaili puhelimessa Työturvallisuuskortin toimintaa koskeviin kysymyksiin.

– Hän kertoi, kuinka joltain isolta työpaikalta soitettiin, että työntekijöitä ei voida päästää työmaalle, kun heidän korttiensa voimassaoloa ei voinut todentaa. Se on iso ja hieno juttu, että yrityksissä on tällaista työturvallisuuskulttuuria!

Uhkaako huono aika työturvallisuutta?

Uhkaako taloudellisesti kireä aika myös työturvallisuutta tai TTK:n toimintaa? TTK:n rahoitus nojaa toisaalta kaupalliseen toimintaan, toisaalta toiminta saa rahoitusta työnantajien maksamista tapaturmavakuutusmaksuista Työsuojelurahaston kautta.

Koskinen ei pidä todennäköisenä, että työnantajat eivät ostaisi TTK.n palveluita, sillä se vaikuttaisi yritysten toimintaan negatiivisesti. Laajemmin työturvallisuuskulttuurin osalta hän muistuttaa:

– Työturvallisuudesta tinkiminen olisi väärän polun valinta. On kiistatonta, että ne yritykset, joiden työturvallisuuskulttuuri on kunnossa, menestyvät. Ja jos tarkastelet perustoiminnassaan menestyviä yrityksiä, huomaat, että myös niiden työturvallisuuskulttuuri on yleensä kunnossa.

Koskinen muistuttaa, että turvallisuudesta tinkiminen johtaa helposti negatiiviseen spiraaliin, joka vain jatkaa kiihtymistään.

– Kun nykypäivänä miettii sosiaalisen vastuullisuuden merkitystä työnantajien julkikuvassa, niin sillä työnantajalla, joka aikoo vielä joskus pystyä rekrytoimaan huippuammattilaisia rakennustyömaalle, ei ole varaa tinkiä turvallisuudesta.

Teksti: Johanna Hellsten, kuva: Antti Kirves

Rakentaja-lehti lähetti joulukuun lopulla sähköpostitse Rakennusliiton naispuolisille jäsenille kyselyn seksuaalisesta häirinnästä rakennusalalla. Kyselyyn vastasi 464 liiton naisjäsentä. 44 prosenttia vastanneista oli kohdannut jossain vaiheessa työuraansa seksuaalista häirintää työssään.

Yleisimmin häiritsijä oli eri työyhteisön palveluksessa oleva henkilö (62 %), mutta myös työkaverit olivat syyllistyneet häirintään (58 %).

Huolestuttavaa on, että 66 % kyselyyn vastanneista naisista ei kokenut saaneensa minkäänlaista tukea häirintätilanteessa. Kun häirinnästä kerrottiin, siitä kerrottiin kuitenkin ensisijaisesti esihenkilölle (55 %), mutta esimerkiksi työsuojeluvaltuutetulle häirinnästä oli kertonut vain 11 %.

Kyselyyn vastanneista naisista 62 % oli kokenut henkilökohtaisen koskemattomuuden loukkauksia työssään.

”Joskus on koskettu perseeseen ja naureskeltu. Jos kesällä on ollut kuuma ja olen ollut teepaidassa, niin heti on tuijoteltu ja yritetty koskea.”

”Minua ahdisteli vanhempi timpuri, joka on ollut firmassa pitkään ja joidenkin esihenkilöiden reaktio oli ”se on aina ollut sellainen” ja ”Kari on Kari” (nimi muutettu).”

”Esimerkiksi itse löysin pari viikkoa sitten Sejon tyttökalenterin vuodelle 2024 työpaikkani yhteisestä varastosta.”

”Jos on lattianrajassa töissä ja joutuu kyykistelemään, ei oikeuta kommentteihin perseestä tai siihen, että jäädään taakse tuijottelemaan.”

Niistä vastaajista, jotka ovat joutuneet häirinnän kohteeksi, 80 % koki asiasta ahdistusta ja 66 % koki stressiä. Työssäjaksamiseen häirintä vaikutti paljon 28 %:lla ja työmotivaatioon 26 %:lla vastaajista.

Esihenkilöt ja työmaajohto vähättelevät

Rakentaja-lehti kysyi, minkälaista tukea vastaajat olivat saaneet työpaikalla seksuaaliseen häirintään liittyen. Avovastauksia tuli 100 vastaajalta. Työmaiden johto ja esimiehet eivät pääse helpolla naisten kommenteissa. Moni kertoo vähättelevästä asenteesta.

Myös häiritsijöiden joukossa oli esimiehiä. Vastaajista 38 % nimesi seksuaaliseksi häiritsijäksi esimiehen.

Useissa vastauksissa toistui myös se, että häirinnästä ei uskalleta kertoa esimiehelle. Pelättiin oman aseman heikkenemistä työpaikalla sekä sitä, että kertomusta ei oteta tosissaan.

”Mielestäni tämä aihe voitaisiin ottaa paljon vakavammin työmailla. Olen nähnyt paljon välinpitämättömyyttä ja hiljaisuutta aiheesta.”

”En saanut tukea. Työterveydestä voivottelua. Esimies kertoi, että olisi pitänyt sanoa siinä hetkessä, vaikka olin shokissa. Kertoi että kannattaa vaihtaa alaa.”

”Esimiesasemassa olevien pitäisi ottaa pienempiäkin tilanteita vakavasti. Tuntuu, että ahdistelun täytyy olla fyysistä kiinni käymistä, että siihen puututaan.”

”Ensinnäkin se, että jos asiasta ilmoittaa esimiehelle niin otetaan tosissaan, eikä niin että ilmoittaja ylireagoi. Valistusta, valistusta…”

”Työmaiden työnjohto ei minun nähden ole suoranaisesti osallistunut seksuaaliseen häirintään esim. seksistisen kommentoinnin muodossa, mutten koskaan ole nähnyt myöskään tilanteisiin puuttumista tai kommentointia ettei käytös ole ok.”

”Haluaisin, että työnjohto tekisi selväksi, että häirinnälle on nollatoleranssi, ja että ovat aina tukena. En ole uskaltanut valittaa, kun pelkään että ei oteta tosissaan, ja että asema työmaalla heikentyisi entisestään tai työt loppuisivat.”

”Varsinkin miespuoliset esihenkilöt ja työnjohto vähättelevät tapahtunutta.”

”Lähinnä vähättelyä saanut osakseni ja perinteinen ”no tällaista pitää vain kestää, koska miehet nyt on miehiä” eli tukea en ole saanut.”

Mitä häirinnälle pitäisi tehdä?

Rakentaja-lehti kysyi myös, mitä rakennusalalla tapahtuvalle seksuaaliselle häirinnälle pitäisi tehdä. Johdolta odotetaan nollatoleranssia ja asioihin puuttumista, mutta kommenttien mukaan näin tapahtuu van harvalla työpaikalla. Vastaajat toivovat kampanjointia ja koulutusta työmailla, jotta tietoisuus seksuaalisestä häirinnästä ja sen vahingollisuudesta lisääntyisi.

”Seksuaalista häirintää voitaisiin ehkäistä ja vähentää lisäämällä tietoisuutta siitä, mikä kaikki on seksuaalista häirintää ja miten se voi vaikuttaa työntekijän työssä jaksamiseen.”

”Lisää infoa asiasta. Paljon. Ei toimi näin tämä homma.”

”Työpaikan/työmaan perehdytyksiin voisi panostaa ja lisätä turvallisen tilan periaatteiden mukaisia osuuksia sekä tasa-arvoisen työmaan toimintaohjeita.”

”Minusta olisi hyvä järjestää koulutuksia seksuaalisesta häirinnästä ja ottaa myös huomioon erilaiset kulttuurit työmaalla, mikä voi lisätä häirintää.”

”Kampanja, joka ilmaisee miehille sen, että nainen rakennusalalla on töissä, ei näyteikkunassa kuolattavana, näytti hän miltä tahansa. Nainen ei halua töissä osakseen ihailua tai seksuaalista huomiota, nainen haluaa arvostusta tekemästä työstään sellaisenaan.”

Vaan riittääkö valistus?

Kaikki eivät usko koulutuksen voimaan, vaan toivovat suoria ja kovia sanktioita häiritsijöille.

”Mielestäni jokaisen esimiehen olisi välittömästi puututtava häirintään ja annettava esimerkiksi varoitus tällaiselle häiritsevälle työntekijälle.”

”Sitä voitaisiin kitkeä tuntuvilla sanktioilla ja varoituksilla/irtisanomisella.”

”Seksuaalisen häirinnän sanktiointi on tarpeen. Häirinnän kohteeksi joutuneen tulee myös kyetä nostamaan ääntä asiasta eikä antaa asian jäädä pimentoon. Esihenkilön tulee myös rohkeasti kuulla asiaa ja puuttua siihen, vaikka kuinka tuntuisi häveliäälle ja tekisi mieli vain hyssytellä ja toivoa, että ongelma katoaa itsestään.”

”Ahdistelijan irtisanominen.”

”Vanhat miehet pitäisi laittaa johonkin puhuttelevaan ”käytöskouluun” ja se tulisi kohdistaa vain miehiin. Olen nainen ja kokenut ainoastaan miehiltä seksuaalista ahdistelua.”

”Kunnon rangaistukset ja pelotteet käyttöön.”

”En usko, että valistuskampanjoista on niinkään hyötyä. Nollatoleranssi ahdisteluun ja sakkokäytäntö varmaan toimisi parhaiten.”

”Häiritsijä pitäisi poistaa työmaalta.”

”En tiedä, auttaako mikään siihen, jos työpaikalla on henkilö, joka ajattelee, että on sallittavaa ahdistella muita ja saa siitä iloa. Ainakin näkisin tarpeellisena, että sellaiselle henkilölle annetaan varoitus ja potkut, jos ei lopeta käytöstään.

Työmaiden kulttuuri kaipaa pöyhimistä

Häirintä ei rajoitu työmailla pelkästään seksuaaliseen häirintään, vaan naiset kokevat, että heihin kohdistetaan myös muunlaista epäasiallista kohtelua. Vastaajista peräti 69 % kokee, että heihin on kohdistettu työnteon perusteetonta arvostelua, 57 %, että heidän mainettaan tai asemaansa on kyseenalaistettu.

Moni näkee, että seksuaalinen häirintä on osa naisia aliarvioivaa kulttuuria työmailla.

”Ehkä enemmän tulee vastaan vähättelyä (jaksatko/pystytkö kantaa, osaatko käyttää tätä ja tota konetta) kun seksuaalista häirintää. Tuntuu, että omaa osaamistaan pitää todistella enemmän.”

”Monesti tuntuu, että naisena joutuu jatkuvasti todistelemaan muille osaamistaan ja tekemään paljon enemmän töitä kuin mies vastaavassa asemassa. Silti työpanosta vähätellään.”

”Naisten eriarvoisuus työpaikalla on suuri ongelma ja moittimista työnjäljestä ja teosta saan enemmän sukupuoleni takia.”

”En keksi tapaa, jolla muutettaisiin ennakkoluuloja ja vanhoillista ajattelutapaa siitä, että naiset eivät kuuluisi rakennusalalle, voisi olla fyysisissä miesvaltaisissa työtehtävissä kuten rakennusalalla tai sitä että naiset olisivat yllätys ja vääränlainen näky rakennusalalla. Ainoastaan aika voi muovata tätä käsitystä.”

”Yleisesti ottaen mielestäni suomalaista sukupuolten tasa-arvoa painottavaa työkulttuuria täytyisi edistää rohkeasti ja selkeästi kansallisuudesta riippumatta.”

”Hyvin näkee vielä takapajuista ajattelumallia alalla. Tuntuu erikoiselta, että nykypäivänäkin saa nainen todistella ammattitaitoaan.”

Teksti: Johanna Hellsten, kuvat: Kimmo Brandt, kyselyn toteutus: Jukka Nissinen ja Johanna Hellsten

Suomi on SAK:n tutkimusasiantuntija Ari-Matti Näätäsen mukaan luottamusyhteiskunta. Suomalaiset uskovat yhteiskunnan toimivan etupäässä kansalaisten parhaaksi.

– Luottamus heijastuu työpaikkatasolla tuotteiden ja palveluiden kehittämiseen. Tutkimus osoittaa, että mitä parempi luottamus työpaikoilla on, sitä enemmän yritystasolla on innovaatioita ja sitä tuottavampia yritykset ovat, Näätänen toteaa.

– Jos työntekijöihin luotetaan ja heidän annetaan päättää, miten työ suoritetaan, se korreloi selvästi tuotteiden ja palveluiden kehittämisen kanssa. Luottamus auttaa myös jaksamaan eläkeikään asti.

Luottamuksen puute on tavallisempaa miesvoittoisilla työpaikoilla.

– Miesvaltaisilla aloilla on enemmän vanhakantaista management by perkele -johtamista. 100 000 SAK:laisista työntekijää on työpaikoissa, joissa heihin ei luoteta ollenkaan.

Kun isäntä vei tehtaan pois

Ihmisten luottamus instituutioihin on koetuksella. Näätäsen tuoreen väitöskirjan yksi perusajatus on, että talouden globalisaatio luo työntekijöille epävarmuutta. Näätäselle epävarmuus tuli tutuksi erityisesti Nokian Salon tehtaiden alasajossa vuonna 2012, jonka hän näki työministeri Lauri Ihalaisen avustajana.

– Suomalainen paperi- tai matkapuhelintehdas voi olla kannattava, mutta sillä ei ole mitään väliä, jos se on Kiinassa, Intiassa Yhdysvalloissa vielä kannattavampi.

Globalisaatiolla on kuitenkin kahdet kasvot.

–  Talouden globalisaatiossa on huomattavia uhkia hyvinvointivaltiolle verotulojen alenemisen takia. Mutta toisaalta, jos onnistutaan houkuttelemaan kansainvälisiä investointeja, työttömyys alenee ja hyvinvointivaltion kustannukset pienenevät.

Näätänen selvitti väitöskirjassaan, onko pohjoismainen tasa-arvoinen hyvinvointivaltio yhdistettävissä kansainvälisillä markkinoilla pärjäävän talouden kanssa samaan pakettiin.

– Pohjoismaisissa hyvinvointiyhteiskunnissa sosiaalimenot enemminkin nousevat kuin laskevat globalisaation seurauksena. Kansalaisten vaatimukset työelämän riskien kompensoimiseksi lisääntyvät.

Kilpailukyky syntyy osaavan työvoiman ansiosta, mikä vaatii myös investointeja koulutukseen. Sosiaalipolitiikan lisäksi tuloeroja loivennetaan verotuksen avulla.

Sekä sosiaalipolitiikan että verotuksen osalta on kovia paineita menojen alentamiseksi kaikkialla. Näätäsen mukaan ay-liikkeen järjestäytymisasteen lasku viime vuosikymmeninä näkyy myös sosiaaliturvan rahoituspohjan rapautumisena kansainvälisessä vertailussa.

– Etenkin matalapalkka-alojen työntekijät, joille olisi eniten hyötyä tuloeroja tasaavasta sosiaalipolitiikasta, eivät yleensä liity ammattiliittoihin.

Amerikka, vapaa maa

Näätäsen mukaan hyvä esimerkki on Yhdysvallat, jossa duunareiden ostovoima on pysynyt 1970-luvun tasolla. Heikko sosiaaliturva ja huono palkkakehitys linkittyy alhaiseen järjestäytymisasteeseen. Samaan aikaan pääoman tuottavuus on noussut huimaavasti ja palkkaerot ovat kasvaneet.

Näätäsen mukaan työntekijöiden järjestäytymistä kannattaisi tukea.

– Ay-liike ja hyvinvointivaltio ovat historiallisista syistä kuin majakka ja perävaunu. Samat historialliset syyt kantavat tänä päivänä.

Järjestäytymisen tukiohjelmaa ei kannata jäädä odottelemaan.

– En usko, että työnantajat yhtäkkiä alkaisivat kannustamaan yhteistoiminnan lisäämistä.

Teksti: Jukka Nissinen Kuva: Antti Kirves

Niina Liljan työryhmä tekee kansainvälisesti merkittävää kielitutkimusta suomalaisilla rakennusmestoilla.

Kun Niina Lilja menee työryhmineen ensimmäistä kertaa työmaalle, ensimmäinen kommentti on yleensä tämä:

– Ettehän te kuule täällä mitään muuta kuin kirosanoja.

Rakennustyömaiden karkea puhe on Liljan mukaan kuitenkin osittain tarua. Esimerkiksi aloittelevalle, suomen kieltä heikosti taitavalle työntekijälle työkaverit jaksavat selittää kärsivällisesti ja näyttää työvaiheita. Erilaiset työhön liittyvät pyynnöt tehdään myös asiallisesti.

– Rakentajat eivät käske yhtään sen epäkohteliaammin kuin muutkaan, Lilja kertoo.

Lilja tutkii rakennustyömailla puhuttua kieltä työtilanteissa. Tutkimusta varten ryhmä on viettänyt rakennustyömailla pitkiä aikoja ja videoinut työtilanteita 6 työmaalla yhteensä noin 250 tuntia. Työpäiväkirjaan on kertynyt huomiota 100 havainnointipäivän ajalta. Liljan lisäksi työryhmään kuuluu 3 tutkijatohtoria ja väitöskirjaansa tekevä tutkimusavustaja.

– Rakennusala on yksi monikielisimmistä aloista. Minut yllätti se, kuinka kielet ovat erillään toisistaan. Romanialaiset työskentelevät omissa porukoissaan, samoin virolaiset. Työtehtävät eriytyvät kielen mukaan. Putkareina on esimerkiksi virolaisia, sillä heidän on ymmärrettävä enemmän suomen kieltä.

Liljan mukaan monikielinen viestintä rajautuu lähinnä erilaisten työporukoiden nokkamiesten välisiin keskusteluihin.

– Rakennusalalla on paljon näkymätöntä kielityötä. Nokkamies voi esimerkiksi kääntää ohjeita urakkaporukalleen. Joskus työmaalta soitetaan jollekin, kun eleetkään eivät riitä kertomaan työtehtävistä. Tällainen työ on tärkeää ja siitä pitäisi myös palkita. Projektit eivät etene, jos tietoa ei saada välitettyä.

Viestintä ei ole vain puhetta

Lilja haluaisikin tutkia tarkemmin työmaakokousten ja urakkaporukoiden välistä keskustelua, koska silloin kanssakäymisessä on eniten monikielisyyttä.

– Meidän pitäisi mennä niihin hetkiin mukaan, jolloin ohjeita annetaan. Silloin pitäisi olla kamerat käynnissä. Niissä hetkissä ei aina ole yhteistä kieltä. Miten kääntäminen tapahtuu, jos joudutaan tekemään se jonkun muun kuin suomen kautta?

Kielen lisäksi Liljan työryhmä on tutkinut muuta työmaan viestintää. Seinämerkinnöillä ohjataan työvaiheita, mutta myös käydään välillä humorististakin keskustelua.

– Ulkomaiset työntekijät eivät välttämättä ymmärrä niitä, vaikka ne ovat lyhyitä tekstejä.

Toisaalta tekstistä voi tulla toistuessaan helposti tunnistettava, kuten poisto tai vaihto.

Liljan työryhmä tekee uraauurtavaa työtä.

– Halusimme selvittää mihin kieltä rakennustyössä tarvitaan. Kielentutkimuksessa ei ole tämän tyyppisiä töitä aikaisemmin tutkittu. Etupäässä on tutkittu toimistotyötä. Fyysistä, käsillä tehtävää työtä ja kielen roolia siinä, on tutkittu paljon vähemmän. On ajateltu, ettei kieltä tarvita kyseisissä ammateissa.

Liljan työryhmän lisäksi Pohjoismaissa on muutama vastaavanlaista tutkimusta tekevää ryhmää. Muualla fyysistä työntekoa kielen näkökulmasta ei tutkita paljoakaan.

Kielen rooli korostuu etenkin ongelmatilanteissa. Miten tästä päästään eteenpäin? Rakentaminen vaatii paljon sopimista myös sujuvan työnteon kannalta.

– Neuvottelut voivat olla hyvinkin monimutkaisia, Lilja painottaa.

Teksti: Jukka Nissinen Kuva: Petri Kangas

Rakennuskanta vanhenee ja käyttäjien tarpeet muuttuvat. Se, mikä toimi 30 vuotta sitten, ei välttämättä toimi enää tänään. Yhä jatkuvan kaupungistumisen, niukkenevien resurssien ja hiilipäästöjen vähentämisen paineessa tarvitaan ratkaisuja siihen, mitä korjataan, mitä puretaan ja millä tavalla vanhaa voidaan käyttää uusiksi.

Suomessa on tällä hetkellä meneillään parikin selvitystyötä, kuinka purettavien rakennusten osia saataisiin lähes sellaisenaan uudelleenkäyttöön. Ei siis pelkkää materiaalia, kuten ikkunalasien kierrätystä lasivillan raaka-aineeksi, vaan kokonaisia betonielementtejä.

– Kiertotalouden kannalta pelkkä materiaalin kierrätys on se vihoviimeisin ja alkeellisin kierrätyksen muoto. Siitä pitäisi oikeastaan pyrkiä pois. Korjausrakentaminen on kiertotalouden ensimmäinen periaate. Keskitason vaihtoehtona on rakennusosien uudelleenkäyttö siten, että niiden arvo pyritään säilyttämään. Niihin kun on jo käytetty monen monta työtuntia ja paljon energiaa, kun ne on työstetty valmiiksi komponenteiksi tai rakennuksiksi, Tampereen yliopiston korjausrakentamisen tenure track -professori Satu Huuhka selventää.

Huuhkalla on jo pitkä historia korjausrakentamisen ja kiertotalouden asiantuntijana. Hän kiinnostui arkkitehtuurista jo nuorena, kotikaupungissaan Hämeenlinnassa.

– Täällä on vanhaa rautatieläisten rakennuskantaa 1800–1900-luvun taitteesta ja suuri yhtenäinen rintamamiestaloalue, joita katsellessani olen alkanut kiinnostua rakentamisesta ja arkkitehtuurista. Toinen hetki oli, kun minun piti aloittaa diplomityöni; minulle lähetettiin lehtileike siitä, miten vanhan DDR:n betonirakennusten elementtejä oli käytetty uudestaan. Diplomityöni aiheeksi valikoitui sitten rakennusmateriaalien kierrätys ja elementtien uudelleenkäyttö.

Väitöskirjassaan hän palasi samaan aihepiiriin.

Tampereella luodaan vanhasta uutta

Huuhka vetää paria yhteistyöprojektia, joissa rakentamisen kiertotaloutta lähestytään käytännön kautta. Niistä isompi, ReCreate, toteutetaan Tampereella. Kokonainen toimistorakennus puretaan ja sen betonielementit menevät uudelleen käyttöön. Projekti on kansainvälinen, ja mukana on Saksa, Alankomaat, Ruotsi ja Kroatia sekä yliopistoja ja yrityksiä, Suomesta muun muassa Parma. Pääurakoitsijana toimii Skanska, mutta sitä ei vielä paljasteta, minkälaiseen rakennukseen purettavat elementin käytetään.

– Se, miksi isot rakennusliikkeet sanovat ”kyllä” tällaisille projekteille, liittyy siihen, että niillä alkaa olla kaikilla vähähiilisyys- ja vastuullisuusstrategioita. Isojen konsernien tasolla ymmärretään, että EU:sta on tulossa lisää sääntelyä, joka tarkoittaa, että sitoumuksia pitää ihan oikeasti alkaa täyttää. Yrityksissä ehkä nähdään, että näissä projekteissa voidaan oppia ja löytää ratkaisuja, Huuhka sanoo.

Pian ei riitä, että yritys sanoo pyrkivänsä vähähiilisyyteen, vaan se täytyy myös osoittaa. EU:n taksonomia-asetus määrittää tulevaisuudessa sitä, minkälainen liiketoiminta on jatkossa hyväksyttävää EU-alueella. Viherpesu ei riitä.

Kierrätysmateriaalin käyttö saattaa myös olla halvempaa kuin neitseellisten materiaalien käyttö.

– Silti niitä ei vielä uskalleta tai haluta käyttää teollisessa mittakaavassa. Niiden tilaamisen pitäisi olla yritykselle yhtä helppoa, kuin minkä tahansa rakennusmateriaalin: suoraan tuotetehtaalta, aikataulussa, laatu varmistettuna.

Ihanne olisi, että ketju olisi selkeä: purkaja tuottaa tuotteen, joka siirtyy tuoteteollisuuteen, jossa sen laatu testataan ja se sertifioidaan tiettyyn käyttöön soveltuvaksi. Ennen kuin tämä toteutuu, on vielä pitkä tie kuljettavana.

Löytyykö yhteistyökumppanimaista hyviä esimerkkejä kierrätyksen toteuttamisesta?

– Muuallakin kyse on enemmän yksittäisistä projekteista. Ongelmana tiedonjaossa on se, että mukana on yrityksiä, jotka eivät mielellään jaa tietoa vaan haluavat suojata omaa osaamistaan. Ja vaikka yliopistot viestivät tuloksista avoimemmin, osaamista ei ole ihan helppoa siirtää maasta toiseen, sillä rakennusala on organisoitunut eri tavalla eri maissa ja myös rakentamistavat ovat erilaisia, Huuhka sanoo.

Nopeita ratkaisuja tarvitaan

Yhtenä ratkaisuna on esitetty, että rakennuksista tehdään jo valmiiksi tarpeeksi muunneltavia tai jopa siirrettäviä tai että niiden osat suunniteltaisiin jo alun perin uudelleenkäytettäviksi.

– Meillähän on esimerkkejä tällaisista ”lyhytikäisistä” rakennuksista, kuten peltomarketeista, joita on jo siirretty paikasta toiseen. Toinen esimerkki ovat koulu- ja päiväkotiremonttien aikaisina väistötiloina toimivat paviljonkirakennukset, Huuhka kertoo.

Ongelma Huuhkan mukaan on siinä, että peltomarketit ovat jo alun perin yksinkertaisempia rakennuksia kuin esimerkiksi asuinrakennukset, sillä marketeissa ei tarvitse huomioida samalla tavalla esimerkiksi ääneneristystä ja vesi- ja viemäriratkaisut ovat suoraviivaisempia. Lisäksi tällä tavoin ei ratkaistaisi nykyisiä ongelmia.

– Siksi tutkimme nimenomaan niitä rakennuksia, joita ei ole suunniteltu uudelleenkäyttöä varten. Me uskomme siihen, että rakentaja, insinööri ja arkkitehti ovat fiksuja ja me pystymme löytämään ratkaisut. Koska jos me nyt rupeaisimme suunnittelemaan uudelleenkäytettäviä rakennuksia ja ne tulisivat purkuikään 100 vuoden päästä, oltaisiin jo vuodessa 2123. Se on aivan liian hidasta.

Teksti ja kuva: Johanna Hellsten

Kesäduunarineuvoja Vee Tirinen saa kysymyksiä etenkin palkkaan ja työaikoihin liittyen. Aiheet vaihtelevat jonkin verran pitkin kesää – esimerkiksi kesän alussa kysyjiä kiinnostivat työsopimukseen ja perehdytykseen liittyvät asiat.

– Alkukesästä tuli myös joitain kysymyksiä, pitääkö suojavarusteet hankkia ja kustantaa itse, Tirinen kertoo.

Loppukesän ongelmia puolestaan ovat palkkasaatavat: joko palkkaa on maksettu liian vähän tai loppupalkan maksaminen työsuhteen päättymisen jälkeen viivästyy. Monelle nuorelle tulee yllätyksenä, että työntekijällä voi tällöin olla oikeus odotusajan palkkaan.

Viime vuonna 9 prosenttia Kesäduunari-infon kysymyksistä tuli rakennusalalta. Tänä vuonna määrä vaikutti ainakin heinäkuun loppuun mennessä olevan hieman vähäisempi.

Suurin osa kysymyksistä tulee joka vuosi aloilta, joilla on paljon nuoria kesätyöntekijöitä: kaupan alalta, matkailu- ja ravintola-alalta sekä maaseutualoilta.

Keskustelua kokonaistilanteesta

Kesäduunarineuvojakin on kesätöissä: muuna aikana Vee Tirinen opiskelee oikeustieteitä Itä-Suomen yliopistossa. Kesäduunari-infossa hän nauttii siitä, että pääsee selvittämään työehtoihin liittyviä asioita nuorille kysyjille. Monimutkaisten työoikeudellisten kysymysten selkeyttäminen ymmärrettäväksi on palkitsevaa.

Yksittäiseen kysymykseen vastaamisen sijaan Tirinen käy usein pidempiä keskusteluja. Yhteydenottaja voi kysyä yhtä asiaa, mutta keskustelussa käy ilmi, että taustalta löytyy muitakin ongelmia, joita nuori ei itse ole hahmottanut.

Kesäduunarineuvoja suosittelee nuorille myös ammattiliittoon liittymistä. Oman alan liitossa on työehtosopimusten parhaat asiantuntijat, ja jos isompia ongelmia tulee, liitosta voi saada oikeusapua.

Monta yhteydenottotapaa

Usein nuoret ovat kuulleet Kesäduunari-infosta omilta vanhemmiltaan. Vanhemmat myös soittavat etenkin alaikäisten kesätyöntekijöiden asioista.

Kesäduunari-infoon voi ottaa yhteyttä WhatsApp-viestillä, soittamalla tai verkkolomakkeella myös nimettömästi. Alkukesällä järjestettiin perehdytykseen liittyvä kyselytuokio sosiaalisen median palvelu Jodelissa.

Moni nuori kertoi tuolloin, että perehdytystä ei ollut ollenkaan, se oli ollut puutteellista tai erilaisiin materiaaleihin piti perehtyä omalla ajalla.

– Tosi moni ei tiennyt, että perehdytys on lakiin pohjautuva oikeus, Tirinen mainitsee.

Jodelin tapaisten palveluiden käyttöä aiotaan jatkaa, koska niiden avulla nuoria tavoitetaan siellä, missä he muutenkin ovat.

Teksti: Salla Virtanen, kuva: Pauli Vento