Kuinka löydät sinulle sopivan liikuntamuodon?

Mieti, minkälaiset lajit voisivat kiinnostaa sinua. Vain rohkeasti kokeilemalla, voi löytää itselleen sopivan liikuntaharrastuksen . Oletko kenties aina halunnut kokeilla jotain tiettyä urheilulajia? Haluatko liikkua yksin, kaverin kanssa vai joukkueessa? Liikutko mieluimmin ulko- vai sisätiloissa? Mitä lajeja ja liikuntamuotoja lähipiirissäsi harrastetaan? Voisitko päästä esimerkiksi kokeilemaan kaverisi harrastusta? Voit myös kysyä kaveria mukaa si harrastamaan jotain uutta, tutun kanssa voi olla helpompi lähteä kokeilemaan.

Sopivan liikuntaharrastuksen löytäminen voi olla varsinkin aikuisiällä haastavaa. Juuri itselleen sopiva laji on kuitenkin erittäin palkitseva ja arkea rikastuttava lisä elämään, joten sen etsiminen on kaiken sen vaivan arvoista. Sinun ei välttämättä kannata valita jotain tiettyä lajia esimerkiksi tehokkuuden perusteella, vaan tärkeämpää on, että tykkäät tehdä sitä. Muista, että kaikenlainen liikunta on hyväksi terveydellesi. Kun päätät kokeilla jotain lajia, niin kannattaa antaa sille useampi mahdollisuus, sillä kipinä harvoin syttyy ensimmäisellä kerralla.

Kiireisessä arjessa voi olla vaikea saada aikaa oman kunnon kehittämiseen ja ylläpitoon, mutta jo vähäinenkin liikunta edistää terveyttä. Kuntoaan voi kehittää myös kotoa käsin. Kotitreenin voi toteuttaa esimerkiksi erilaisilla kehonpainotreeneillä. Se on helppo, nopea ja halpa tapa ylläpitää ja kohottaa kuntoa, eikä vaadi erityistä tilaa tai välineitä. Kotitreeniä voi kuitenkin helposti monipuolistaa erilaisilla kuntoiluvälineillä, kuten vaikka kahvakuulilla ja vastuskuminauhoilla. Myös työmatkaliikunta on hyvä tapa lisätä aktiivisuutta arkeesi. Mikäli sinulla on työmaa sopivalla etäisyydellä, eikä sinun tarvitse kuljettaa työkaluja mukanasi, voit esimerkiksi pyöräillä töihin.

Lue lisää:

Esite aikuisten liikkumisen suosituksesta, UKK-instituutti
Liikunta ja kehon kuunteleminen, Mieli ry
Liikkumalla terveyttä – askel kerrallaan. Viikoittainen liikkumisen suositus 18–64-vuotiaille. UKK-instituutti, 2019.

Siirry takaisin sivun alkuun