Rakennusliiton vakuutuskassa

Rakennusliitto perustaa vakuutuskassan turvaamaan rakentajien terveyttä. Useat Rakennusliiton jäsenet eivät pääse työterveystarkastuksiin säännöllisesti. Myös hammastarkastuksissa käydään liian harvoin.

Terveydentilan säännöllinen seuranta on kuitenkin tärkeää, jotta voidaan puuttua ajoissa mm. korkeaan verenpaineeseen, kohonneeseen diabetesriskiin tai piileviin hammassairauksiin. Hoitamattomina ne voivat aiheuttaa jopa sydäninfarkteja ja aivoverenvuotoja. Terveystarkastuksien avulla osataan hakeutua ajoissa jatkotutkimuksiin, hoitoon ja kuntoutukseen sekä parantaa elämänlaatua ja työkykyä.

Mikä se on?

Rakennusliiton vakuutuskassa on liiton uusi terveyttä edistävä jäsenpalvelu. Vakuutuskassan jäsenyys on vapaaehtoinen ja maksaa 150 euroa vuodessa. Myös työnantaja voi halutessaan maksaa jäsenmaksun työntekijän puolesta. Rakennusliitto on lahjoittanut kassan peruspääoman.

Mitä kassan jäsen saa?

Vakuutuskassan jäsenellä on oikeus joka toinen vuosi lääkärintarkastukseen ja suppeaan laboratoriotutkimukseen, sisältäen mm. kolesteroli-, maksa- ja sokeriarvot. Jos tarkastuksessa havaitaan poikkeavuuksia, voi lääkäri antaa hänelle lähetteen jatkotutkimuksiin julkisen terveydenhuollon puolelle.

Niin ikään joka toinen vuosi kassan jäsen on oikeutettu käyttämään hammaslääkärin ja suuhygienistin palveluja 300 euron arvosta.

Terveyspalveluista voi vain toista käyttää kunakin vuotena. Jos olet käyttänyt hammaslääkäriedun tänä vuonna, voit käyttää terveystarkastusedun ensi vuonna.

Kuolemantapauksissa edunsaajalle (puoliso tai avopuoliso, lapset, vanhemmat tai perikunta) maksetaan 500 euron suuruinen hautausavustus.

Kuka kassaan voi liittyä?

Rakennusliiton vakuutuskassan jäseneksi voi liittyä liiton A- ja LO-maksuluokan jäsen. Liittyminen on vapaaehtoista, mutta myös edut koskevat vain vakuutuskassan jäseniä.

Milloin kassaan voi liittyä?

Vakuutuskassan toiminta alkaa 1.1.2020, jonka jälkeen sen jäseneksi voi liittyä. Kassan palveluja voi käyttää sen jälkeen, kun on ollut vakuutuskassan jäsenenä vähintään kolme kuukautta.

LIITTYMISLOMAKE 

 

Vakuutuskassan säännöt

Vakuutuskassan tietosuoja- ja rekisteriseloste

Yhteystiedot
Rakennusliiton Vakuutuskassa
Siltasaarenkatu 4 / PL 124
00531 HELSINKI

Vakuutuskassan Y-tunnus: 3102174-4

Puhelintiedustelut
Kassanjohtaja Sanna Hyry
puh. 050 325 7362

Rakennusliiton jäsenpalvelu
puh. 020 690 231

 

 

Usein kysytyt kysymykset (UKK)

Kirjoitus julkaistu Rakentaja-lehdessä nro 7 (12.7.2019).