Ihminen tarvitsee kuormitusta ja sopiva kuormitus on meille vain hyväksi. Mielen hyvinvoinnille on tärkeää, että rasitus ja lepo ovat tasapainossa, että ne ovat oikeassa suhteessa toisiinsa. Lepo on paitsi nukkumista, myös rentoutumista ja henkistä palautumista.
Hyvä yöuni on palautumisen kannalta olennaisen tärkeää. Se palauttaa elimistön rasituksesta ja väsymyksestä sekä tasapainottaa hermoston toimintaa. Se vahvistaa vastustuskykyä ja auttaa elimistöä puolustautumaan erilaisia sairauksia vastaan. Mieli ja aivot tarvitsevat unta, joka poistaa väsymyksen, palauttaa vireyden ja havaintokyvyn, sekä ylläpitää hyvää mielialaa.
Myös hereillä olon aikana tarvitaan palautumista ja levon hetkiä. Palautumista ja elpymistä tapahtuu jo työpäivän aikana lounas-, kahvi- ja muilla työn tauoilla – näitä taukoja ei siis kannata jättää väliin.
Arjessa on tärkeää löytää itselle sopivat rentoutumisen keinot. Rentoutuessa verenpaine ja sydämen syke laskevat, hapenkulutus vähenee, hengitysrytmi hidastuu ja jännitystilat laukeavat. Kun tunnistaa omassa kehossa ja mielessä eron rentoutuneisuuden ja kireyden välillä, kykenee tarvittaessa hidastamaan vauhtia. Jos rentoutuminen tuntuu vaikealta, voi kokeilla esim. erilaisia ohjattuja rentoutumisharjoituksia.
On hyvä muistaa, että palautuminen ei ole vain fyysistä, vaan siihen kuuluu myös henkinen ja sosiaalinen puoli. Palatumista ja rentoutumista edistävät kaikki mukavat asiat, jotka irrottavat työstä, kuten yhdessäolo läheisten ja ystävien kanssa, leppoisa oleskelu, liikunta ja mieluisat harrastukset. Olennaista on, että saa ajatukset irti arkisesta aherruksesta ja pääsee toteuttamaan ja kehittämään itseään.