Takaisin

Työturvallisuuden yleisperehdytys siirtyy verkkoon ja tehostuu

Syyskuun alussa käyttöön tuleva ePerehdytys uudistaa työturvallisuuden perehdytyksen. Se korvaa kokonaan nykymuotoisen yleisperehdytyksen, ja työmailla voidaan keskittyä työpaikkakohtaiseen perehdytykseen ja työmaan erityispiirteisiin.  

Nykyisessä perehdytysmallissa työntekijä voi joutua käymään läpi eri työmaiden perehdytyksissä samat yleiset työturvallisuusasiat jopa kymmeniä kertoja vuodessa. Tämä on koettu aikaa tuhlaavaksi ja turhauttavaksi eikä nykyinen tapa paranna työturvallisuutta riittävästi.

ePerehdytyksessä turvallisuuden yleiset asiat suoritetaan etukäteen ajasta ja paikasta riippumattomana verkko-oppimisena. Hyväksytty suoritus on voimassa aina vuoden kerrallaan kaikilla työmailla.
– ePerehdytys ei poista työmaalla tapahtuvaa, työmaan erityispiirteisiin ja jatkuvasti muuttuviin olosuhteisiin tehtävää perehdytystä. Nyt tälle paikan päällä tehtävään tärkeään perehdytykseen jää vain enemmän aikaa, kun yleisperehdytys on jo valmiina työntekijän saapuessa työmaalle, toteaa Rakennusliiton työsuojelusihteeri Tapio Jääskeläinen.

Perehdytyksen kehittämisen ohjausryhmään osallistunut Jääskeläinen uskoo, että hyvä sisältömateriaali yhdistettynä helppoon käyttöliittymään tulee pian saavuttamaan perehdytettävien suosion rakennustyömailla.

 

Näin
ePerehdytys
toimii >>

 

 

ePerehdytyksen edut pähkinänkuoressa

  • Säästää aikaa ja kustannuksia: suoritetaan netissä kerran vuodessa
  • Voimassa kaikilla työmailla
  • Kaikille samanlainen perehdytys.
  • Valtaosa työntekijöistä voi suorittaa ePerehdytyksen omalla äidinkielellään.
  • Suoritus helposti tietokoneella ja kaikilla mobiililaitteilla
  • Sisältö aina ajan tasalla ja säädösten mukainen
  • Työturvallisuus paranee, tapaturmataajuus pienenee
  • Turvalliset työtavat parantavat tuottavuutta ja laatua

Laadukas perehdyttäminen on tärkeä lenkki rakentamisen turvallisuusosaamisen parantamisessa ja tapaturmien vähentämisessä. On myös osoittautunut, että työturvallisuuskulttuuri vaikuttaa suoraan tuottavuuteen ja laatuun sekä rakennusalan imagoon.

ePerehdytys on kehitetty yhteistyössä alan yritysten, järjestöjen ja viranomaisten kanssa.  Siihen on koottu alan parhaat käytännöt ja tuorein turvallisuustieto. ePerehdytys on samalla osa Rakennusteollisuuden Nolla tapaturmaa 2020 -ohjelman toimenpiteitä. Palvelun jatkuvasta kehittämisestä ja ajantasaisuudesta vastaa RT:hen kuuluva Rakennusmedia. Sisältö tuotetaan yhteistyössä hankkeeseen osallistuvien jäsenyritysten ja Mittaviivan kanssa. Mukana kumppaneina ovat myös muun muassa Rakennusliitto, RIA, Pro, Aluehallintovirasto, STUL sekä Suomen Tilaajavastuu.

Lisää tietoa uudesta perehdytysmallista www.eperehdytys.fi.