Takaisin

Rakennusala saa tuoda työvoimaa vaikka Afrikasta

Suomi avaa ovet kehitysmaista, Afrikasta, Kiinasta tai Ukrainasta tuleville rakentajille.

Tämä tuli selväksi Rakennusliiton ja työministeriön tapaamisessa tänään.  Tapaaminen oli kutsuttu koolle työministeri Jari Lindströmin (ps) aloitteesta.

Paikalla ollut ELY -keskus ylijohtaja Petri Knaapisen johdolla totesi, ettei voi muuta kuin luopua rakennusalan tarveharkinnasta Uudenmaan osalta.

-Näin avataan huikeat bisnekset ennen muuta työlupakauppiaille, jotka perivät kynnysrahoja turvattomilta maahan siirrettäviltä rakentajilta, sanoo tapaamisessa ollut Rakennusliiton puheenjohtaja Matti Harjuniemi.

Hänen mukaansa samalla käännetään selkä vähintään 10 000 rakennusalan työttömälle ja useille tuhansille opintonsa päättäville nuorille, joiden on vaikea saada työtä rakennuksilta. Samalla

hankaloitetaan kotimaisten, rehellisen rakennusalan yritysten toimintaa.

Rakennusala ei ole vaatinut työvoiman tuontia Euroopan ulkopuolelta vaan kyseessä on puhtaasti Uudenmaan ELY -keskuksen virkamiesviritys.

Jo nyt Suomeen tulee työvoimaa mm Romaniasta Puolasta ja muulta Euroopasta, jossa on yli 20 miljoonaa työtöntä.