Rakennusliitto muuttaa toiminta-alueidensa rajoja

30.5.2016

Tämä kirjoitus saattaa sisältää vanhentunutta tietoa, sillä se on julkaistu yli 10 vuotta sitten.

Rakennusliitto parantaa hieman organisaationsa rakennetta ja toimintakykyä kesäkuun alusta lähtien. Sen mukaisesti liiton toiminta-alueiden rajat muuttuvat jonkin verran.

Kesäkuun alusta lähtien Rakennusliitolla on viisi toiminta-aluetta, joista kullakin on oma aluepäällikkönsä.

Entiselleen jäävään Eteläiseen toiminta-alueeseen kuuluvat Helsinki ja Päijät-Häme. Aluepäällikkönä toimii Vilppu Oikarinen.

Uuteen Lounais-Suomen toiminta-alueeseen kuuluvat Turku ja Satakunta ja sen aluepäällikkönä toimii Ismo Mansikka.

Uuteen Länsi- ja Sisä-Suomen toiminta-alueeseen kuuluvat Pohjanmaa, Keski-Suomi sekä Tampereen ja Hämeenlinnan alueiden toiminnot. Aluepäällikkönä toimii Janne Kemppainen.

Itäisen toiminta-alueen rajoihin ei tule muutoksia vaan siihen kuuluvat edelleen Kuopion, Joensuun, Mikkelin ja Kouvolan alueet. Aluepäällikkönä toimii Marko Niskanen.

Myös Pohjoinen toiminta-alue jatkaa entisellään eli siihen kuuluvat Lappi, Oulu ja Kainuu. Toiminta-alueen päällikkönä toimii Juha Kauppinen.

Muutoksella pyritään entistäkin tehokkaampaan voimavarojen käyttöön.

Rakennusliitto palvelee jäseniään koko kesän valtakunnallisesti.
Rakennusliiton toimistojen aukioloajat ja puhelinpalvelu 1.6.-31.8.2016

 

Siirry takaisin sivun alkuun