Kevät toi, kevät toi – Telinetorstain
12.4.2024 BlogiTyösuojelu
Kirjoittaja Kirjoittaja
Henri Litmanen on
Rakennusteollisuus RT:n työturvallisuusasiantuntija.
Aiempina vuosina kevät oli selkeästi telineiden etsikkoaikaa rakentamisessa, kun esimerkiksi julkisivukorjauksia käynnistettiin runsain määrin talven jälkeen. Sääsuojien käytön ja telineiden peittämisen lisääntyminen on tätä huippua tasoittanut, mutta edelleen kevät on otollista aikaa nostaa telineasiat ylös. Ei pelkästään niiden rakentamiseen ja käyttöön liittyviä vaaroja ja haittoja, vaan myös plusmerkkisiä asioita: hyvät toimivat telineet synnyttävät hyviä ergonomisia työolosuhteita, turvallisuuden kasvusta puhumattakaan.
Tänä keväänä telineturvallisuus on erityisen ajankohtainen asia rakentamisessa, koska Onnettomuustutkintakeskus antoi talvella turvallisuussuosituksia Espoon viimekesäisen telinesillan sortuman johdosta.
Telineala, kuten moni muukin tekeminen rakentamisen parissa, on muuttunut parin vuosikymmenen aikana merkittävästi. Monet perusfaktat kuten se, että telineillä noustaan maanpinnan tasosta huomattavasti korkeammalle ja se, ettei telineille voi kasata mitä vain materiaaleja rajattomasti, edelleen vaikuttavat telineiden turvallisuusnäkökulmiin.
Ei yksi teemapäivä vielä telineturvallisuuden kesää tee, mutta teemapäivä oheistapahtumineen on erinomainen mahdollisuus lisätä turvallisuustietoisuutta telineistä ja korkealla työskentelystä.
Tietoisuus työn ja työympäristön vaaroista on asian ytimessä kun mietitään, kuinka haasteita osataan ja kyetään ennakoimaan niin organisaatio-, työmaa- kuin yksilötasollakin. Niille, joille asiat ovat ennestään tuttuja, tarjoaa teemapäivä hyvän mahdollisuuden vahvistaa tietoisuutta.
Telinetorstain ympärille Rakennusteollisuus RT on yhdessä Rakennusliiton ja Työturvallisuuskeskuksen kanssa koonnut muutakin kuin itse teemapäivän. Helmikuussa julkaistiin Turvallisesti telineillä -opas, jonka tarkoitus on ohjata telineitä tarvitsevia siinä, millaisista palikoista hyvät, turvalliset ja työhön sopivat telineet syntyvät. Maaliskuussa laitoimme jakoon yhteistuumin kootun turvallisuuskeskustelu ja -varttiaineiston, jonka avulla yrityksissä ja työmailla voidaan pitää infoja tai yhteisiä juttutuokioita tärkeän asian ympäriltä.
Kaiken kruunaa Telinetorstai-teemapäivä 18.4., jolloin yrityksissä huomio kiinnittyy telineisiin. Myös alueellisesti työsuojelua valvovat viranomaiset, tutummin AVIt, osallistuvat suuntaamalla valvontaansa päivän teemaan.
Tämä on Telinetorstain blogikirjoitusten sarjan kolmas ja viimeinen osa. Rakennusliiton Tapio Jääskeläinen ja Työturvallisuuskeskuksen Eero Honka ovat omissa telineitä ja Telinetorstaita käsittelevissä blogeissaan muistelleet teemapäivän pitkää yhteistä historiaa rakennusalalla.