Takaisin

Ontuvia perusteluja ideologisin perustein

Kirjoittaja Kirjoittaja

on
Rakennusliiton varapuheenjohtaja

Viime aikoina työmarkkinoilla on ollut käynnissä melkoinen turbulenssi. Paikallisen sopimisen lisäämistä vaaditaan sen kummemmin kertomatta tai perustelematta mistä halutaan sopia ja mitkä ovat ongelmat.

Halutaanko oikeutta alittaa työehtosopimusten määrittämät minimipalkat tai muutoin heikentää työehtoja. Käsi sydämelle – kuka haluaa sopia palkkaansa pienemmäksi tai työehtojaan heikommaksi? Voidaankin kysyä: sopimistako tässä halutaan lisätä vai sanelua?

Toinen kestoaihe on kyseenalaistaa työehtosopimusten yleissitovuusjärjestelmä. Järjestelmän romuttamista vaativat väittävät yleissitovuuden haittaavan kilpailua ja ajavan yritykset ahdinkoon. Suomalaisessa järjestelmässä vähimmäispalkat ja työehdot perustuvat työehtosopimuksiin. Lakiperusteista minimipalkkaa ei ole. Jos se säädettäisiin, tulisi minimipalkka asettumaan alle 10 €/h tasolle, koska eduskunta ei tule säätämään lakia, joka ylittäisi työehtosopimusten alimmat taulukkopalkat.

Metsä- ja teknologiateollisuuden työnantajaliitot ovat jo irtautuneet työehtosopimusten solmimisesta. Teknologiateollisuus hieman erilaisin piruetein kuin metsäteollisuus, mutta yhtä kaikki yleissitovia työehtosopimuksia ei tulla näille aloille tulevalla työehtokierroksella solmimaan. Kirkkain silmin väitetään, ettei palkkoja alenneta, mutta kertomatta jätetään mistä sitten nipistetään jollei palkoista.

Kokonaan keskustelussa unohdetaan se, että työehtosopimuksilla on sovittu lukuisia asioita, joita ei työelämän lainsäädäntö tunnista. Esimerkiksi talonrakennusalalla yleissitovuudesta luopuminen tarkoittaisi pelkästään vuosiloma- ja työajanlyhennys-/arkipyhäkorvausten poistuessa noin 15 %:n suoraa palkanalennusta.

Yleissitovat työehtosopimukset, joiden vähimmäisehdot eivät päätä huimaa, asettavat yritykset palkkakustannuksissa tasavertaiseen kilpailuasetelmaan. Ei voi olla niin, että yritysten välistä kilpailua käydään vain palkkakustannuksilla. Ellei yrityksellä ole muuta keinoa pärjätä kilpailussa kuin palkanalennukset, annetaan luovan tuhon tehdä tehtävänsä.

Suomen Yrittäjät ry peukuttaa innolla yleissitovuudesta luopumista ja siirtymistä yrityskohtaiseen sopimiseen. En ole ihan varma mitä mieltä asiasta ovat heidän jäsenyrityksensä esimerkiksi rakennus-, telakka- tai palvelualoilla. Yrityskohtaista työehdoista sopimista ei voi rajata koskemaan vain suomalaisia yrityksiä. Haluavatko SY:n jäsenyritykset kilpailla työ- ja palkkaehdoista ulkomaisten toimijoiden kanssa ilman minimisäätelyä?

Kokonaan tai ainakin olan kohautuksella poliittisessa keskustelussa unohtuu se, että esimerkiksi OECD:n työmarkkinatutkija Andrea Garneron tuoreen tutkimuksen mukaan koordinoidun työehtosopimusjärjestelmän maissa, kuten Ruotsissa, Tanskassa, Itävallassa, Saksassa ja Alankomaissa, työllisyysasteet olivat OECD-maiden korkeimmat ja palkkaerot vähäisimmät. Kaiken lisäksi Suomessa on verraten hyvin joustava lomautusjärjestelmä ja väljä irtisanomislainsäädäntö.

Kun tutkimukseen nojaavat argumentit ohitetaan olankohautuksella, jäävät jäljelle ideologiset pyrkimykset toimivan työehtosopimusjärjestelmän romuttamiseksi ja ammattiliittojen nujertamiseksi. Ammattiyhdistysliikettä pyritään jatkuvasti demonisoimaan julkisuudessa. Mitä väärää on liittoutumisessa edistämään yhteisiä asioita ja puolustamaan niitä? Vastaavanlaista paheksuntaa en ole huomannut kohdistuvan muihin yhteisiä asioita ajaviin järjestöihin. Kuvaavaa oli muusikko Sipe Santapukin lausunto eräässä tv-ohjelmassa, kun häneltä kysyttiin miksi luovat taiteilijat ovat jääneet huutolaispojan asemaan koronatukia jaettaessa. Sipen sanoin: ”meiltä puuttuu yhdistys, jonka kautta saisimme äänemme kuuluviin.”

Yhdessä on enemmän kuin yksin. Pidetään huolta toisistamme eikä anneta periksi. Ainoastaan vahva liitto pärjää tulevissakin koitoksissa. Liitto ei voi olla vahva ilman korkeaa järjestäytymisastetta, joten huolehditaan siitä, että mahdollisimman moni kantaa kortensa kekoon.

Hyvää vappua!