Takaisin

Kannustavan työllisyysmallin kehittäminen jatkuu tiiviinä

Rakennusliiton Uudenmaan toimistossa on pidetty jo aamutilaisuuksia työttömille rakentajille. Niissä kerrotaan, mitä vuoden alussa voimaan tullut aktiivimalli merkitsee.

SAK jatkaa parhaillaan tiiviisti uuden työllisyysmallinsa kehittämistä. Viimeksi tällä viikolla mallia kehittävä Saana Siekkinen tapasi mm. Rakennusliiton edustajia ja keskusteli mallin rakenteesta.

SAK ja ammattiliitot ovat tyytymättömiä nykyiseen ns. aktiivimalliin, joka leikkaa huhtikuun alusta lähtien työttömyysturvaa, ellei työtön täytä tiettyjä ehtoja. SAK on nimennyt oman mallinsa ”kannustavaksi työllisyysmalliksi”.

-Työttömyysturvan uudistamisen lisäksi teemme myös ehdotuksia ammattiliittojen ja työttömyyskassojen mahdollisuuksista auttaa jäseniään työllistymisessä, lupasi SAK suuressa liittojen kokouksessa Helsingin Messukeskuksessa.

Rakennusliitto on herkeämättä mukana tämänkin mallin kehittämisessä. Tavoitteena on kehittää eräänlainen oma ”työvoimatoimisto”, josta rakentajat löytäisivät nykyistä nopeammin uuden työpaikan.

Katso tästä SAK:n kannustavan työllisyysmallin tämänhetkinen vaihe: SAK:n malli.

Malli kehittyy edelleen tämän vuoden aikana ammattiliittojen ja SAK:n keskusteluissa.