Takaisin

Harjuniemi valtuustossa: Armoton meno vaatii kovempaa vaikuttamista

Puheenjohtaja Matti Harjuniemi korosti, että ammattiliitot eivät voi katsoa sivusta nykyistä poliittista menoa.

Rakennusliiton puheenjohtajan Matti Harjuniemen mielestä rakentajien ja koko ammattiyhdistysliikkeen on aloitettava uusi ja kovempi vaikuttaminen yhteiskunnallisiin asioihin.

-Tämän hallituksen nykyinen meno perustuu siihen, että potkitaan ja vainotaan palkansaajia ja työttömiä sen sijaan, että järjestettäisiin oikeasti töitä.

Harjuniemi puhui Rakennusliiton valtuuston kokouksessa Helsingissä.

-Meillä on vaihtoehdot tähän kurjaan kehitykseen ja meidän on saatava erilainen sananvalta yhteiskunnan asioihin. Tässä maassa vain ammattiyhdistysliike puolustaa aidosti ja oikeasti työttömyysturvaa. Ay-liike on keskeinen työttömän puolustaja, ei Loimaan kassa, eivät villit.

Harjuniemen mukaan järjestäytyminen ei ole enää vain palkansaajan oma asia. -Se, joka ei järjestäydy, heikentää myös kaverin työehtoja.

-Hallituksen peruslinjaan kuuluu työehtojen halpuuttaminen. Tätä oli myös se, että sallittiin rakentajien tuonti Euroopan ulkopuolelta. Työministeri Jari Lindström (PS) totesi, ettei hän puutu virkamiesten päätöksen. Yleensä tällaisissa asioissa ministerit pyrkivät ottamaan tällaisissa asioissa kantaa, mutta ilmeisesti oli ajateltu, että hallituksessa on lokoisat olot, kun tähän ei puututa.

Hallitus on myös leikannut rajusti ja hillittömästi myös ammatillista koulutusta. –Nyt kouluttaminen kaadetaan yhä enemmän pienyritysten ja rakentajien kontolle. Näin meno ei voi jatkua.

Harjuniemi muistutti, ettei ammattiyhdistysliikettä sanotaan usein tarkoituksella ”ei –liikkeeksi”. -Mutta eihän voi sanoa muuta kuin ”ei” esityksille, jotka ovat todella syvältä. Todellisuudessa esim. SAK on tehnyt hyviä esityksiä esim. perhevapaisiin tai työelämän lakien kehittämiseksi. Mutta nyt niitä ei kuunnella.

-Esimerkiksi tämä hallitus ei laita perhevapaan uudistamista eteenpäin koska hallituksen ”työväenpuolue” estää sen.

Harjuniemi arvioi myös kiky –sopimusta.

-Ammattiliiton liikkeet ja käänteet ovat joskus nopeita, mutta joskus on uskallettava niitä tehdä.

-Minulla on se arvio, että ilman nopeita liikkeitä Rakennusliitolla olisi vieläkin neuvottelut kesken. Vasta nyt monilla aloilla aletaan huomata, miten karmeaa jälkeä kiky tekee. Lomarahat viedään, kriisilausekkeet otetaan käyttöön.

-Rakentajille ei tullut työajan pidennystä tai selviytymislausekkeita.

– Kansanedustaja Juhana Vartiainen (kok.) on väykyttänyt pitkään, että työehtoja alentamalla työllisyys paranee. Me kokeiltiin tätä työkokeilulla. Työehtojen alentamalla on syntynyt sopimuksia tasan nolla.

-Minusta kysymyksessä työllisyydestä ja työpaikkojen määrästä ei ole kyse työn hinnasta. Turun seudun telakkateollisuuden nousussa ja työllisyydessä ei ole kikyllä mitään tekemistä. Siellä on luvassa nyt lähes 10 vuodeksi töitä.