Takaisin

SAK ei kannata työvoiman halpatuontia

SAK ei kannata rakennusalan ammattien avaamista Uudellamaalla EU:n ulkopuolelta tulevalle työvoimalle. Sen sijaan rakennusalan ammattilaisten rekrytointia muualta Suomesta ja muista EU-maista on tehostettava. Suomen suurin palkansaajakeskusjärjestö peräänkuuluttaa kunnollisia kannusteita, joilla voidaan helpottaa ihmisten muuttamista työn perässä.

–Vuoden alussa voimaan tullut liikkuvuusavustus on askel oikeaan suuntaan, mutta ei alkuunkaan riittävä toimenpide, sanoo SAK:n maahanmuuttopolitiikan asiantuntija Eve Kyntäjä.

Hänen mukaansa maan sisäistä työvoiman liikkuvuutta voidaan helpottaa muun muassa asuntopolitiikalla esimerkiksi tilanteessa, jossa työntekijä on halukas muuttamaan, mutta hänen on vaikea saada vanhaa asuntoaan myytyä.

–Rakennusalan työttömyyskassan jäsenistä noin 10 000 oli helmikuussa työttömänä. Heistä vain joka kymmenes asui Uudellamaalla.

Kyntäjä huomauttaa, että rakennusalan työvoimantarpeeseen voidaan vastata myös työvoimapoliittisella koulutuksella ja tehostamalla rekrytointia alalle.

Uudenmaan ELY-keskus esittää rakennusalan työmarkkinoiden avaamista EU:n ulkopuolisista maista tuleville työntekijöille. SAK ei pidä ratkaisua perusteltuna tilanteessa, jossa työttömyys on korkealla ja työehtojen valvonnan resurssit puutteelliset.

– Jos työmarkkinat avataan, vaarana on harmaan talouden ja työehtojen kuten palkkojen polkumyynnin lisääntyminen. Ruotsissa työvoiman saatavuusharkinnasta luopuminen on Malmön yliopiston tutkimuksen mukaan lisännyt rikollisuutta, Eve Kyntäjä sanoo.

Hän huomauttaa, että nykyinen ELY-keskusten päätöksentekoprosessi ei selvästikään toimi, kun siinä ei tarvitse huomioida koko maan työmarkkinoiden tilannetta eikä hallitusohjelman linjauksia.