Takaisin

Varmista kantasi, äänestä ennakkoon EU-vaaleissa

Europarlamenttivaalien ennakkoäänestys alkaa tänään. Ennakkoon voi äänestää 20. toukokuuta saakka. Vaaleissa tarvitaan myös rakentajien äänet. Nyt on kysymys työn tulevaisuudesta Suomessa. Siitä, mihin olemme koko nykyisen Suomen historian voineet turvata. Siitä, että työllä voi elättää itsensä ja perheensä.

Äänestämällä voit vaikuttaa mm. siihen, millaista työtä, vakautta ja toimeentuloa EU tuo palkansaajalle. Löydä eurovaaliehdokas, joka on kanssasi samaa mieltä työstä. Kokeile Työkonetta http://www.aaniasuomesta.fi/tyokone

 

Ennakkoon voi äänestää missä tahansa yleisessä ennakkoäänestyspaikassa kotimaassa tai ulkomailla. Äänestäessä on esitettävä kuvallinen henkilöllisyystodistus. Kotimaan ennakkoäänestyspaikkoja on yhteensä 850. Niitä on muun muassa kunnan- ja kaupungintaloissa, kirjastoissa, kauppakeskuksissa sekä posteissa. Varsinainen vaalipäivä Suomessa on sunnuntai 25. toukokuuta. Silloin saa äänestää vain omassa äänestyspaikassa, joka on kerrottu postitse tulleessa ilmoituskortissa.