Uuden vuosikymmenen lupauksia
Rakentaja-lehti 31.1.2020
Vuoden vaihtuessa on tapana tehdä uudenvuoden lupauksia. Jostain syystä lupaukset keskittyvät aika itsekkäästi kunkin omiin intresseihin ja omaan hyvinvointiin. Lupaukset toimivat ryhtiliikkeenä omassa elämässä. Miksei tällaisia egoistisia uudenvuodenlupauksia kielletä tässä maailman ajassa? Olisihan se kaikkien kannalta parasta, että hyvinvointia lisäämään tähtäävät lupaukset tekemisistä ja tekemättä jättämisistä kohdistuisivat laajemman yhteisön hyväksi, eikä vain lyhytnäköisesti ja kapeasti itselle.
On varmaan paljon yhteisiä asioita, joita yhtä ponnekkaalla päättäväisyydellä ja tahdonvoimalla voidaan kollektiivisesti parantaa ja hyöty olisi moninkertainen kaikkine oheisvaikutuksineen. Pitää vain osata suunnata tavoitteet yhteistä hyvää tuottavaan toimintaan ja ehkä jopa koordinoida tekoja. Toiminnan kohteita on kyllä helppo löytää.
Tälle vuosikymmenelle kohdistuvat suuret odotukset globaaleista politiikkatoimista ilmastonmuutoksen jarruttamiseksi sekä toiveet kaupallisista innovaatioista ilmastonmuutokseen sopeutumisen keinoista. Kaikki meistä odottavat, että se aktiivinen toimija on joku muu eli poliitikko tai päättäjä, joka säätää lakeja ja määräyksiä toimintamme ohjaamiseksi tai yritys, joka teknologiainnovaatioilla ratkaisee ongelman lopulta kokonaan.
Juuri ilmastokysymyksessä itsekkyyden voi kuitenkin helposti kääntää yhteiseksi hyväksi. Aivan kuten vapaan markkinatalouden oikeutusta perustellaan sillä, että oman edun tavoittelu edistää kaikkien markkinatoimijoiden etua. Yksilön jokainen ympäristö- ja ilmastoteko palvelee suurempaa päämäärää hillitä ilmastonmuutosta. Jos teko tuottaa yksilölle vieläpä välitöntä hyötyä rahan säästön muodossa, on politiikka tai toiminta taatusti menestyksellistä. Ja näitä ihmisen kokoisia tekojahan on löydettävissä monia, tosin valtio on tarkoituksellisesti vahvistanut mekanismin toimivuutta.
Kuten tiedetään, Suomen verojärjestelmä sisältää sellaisia veroja, joilla halutaan ohjata ihmisten kulutusta parempaan ja kestävämpään suuntaan. Näitä ovat valmisteverot, jotka määräytyvät tuotteen sisältämien haitallisten ainesosien määrien perusteella ja siten korottavat näiden hyödykkeiden hintaa. Valmisteveron päälle lasketaan lisäksi vielä arvonlisäverokin. Hinta nousee ja kulutus vähenee, koska kuluttajat ovat rationaalisia.
Valmisteveroilla kerätään toki rahaa julkiselle taloudelle, mutta myös ohjataan kuluttajia vähentämään sellaisten tuotteiden kulutusta, joista on haittaa ympäristölle tai terveydelle. Jos ohjaus toimii, verotulot vähenevät, mutta niin vähenevät julkiset menotkin, koska ympäristön- ja terveydentila paranevat. Jos taas ohjausvaikutus ei toimi, saa julkinen sektori enemmän verotuloja menojensa kattamiseksi.
Voiko tämä olla näin helppoa? Kun vähentää omaa sähkön (sähkövero), polttoaineiden (energiavero) ja nautintoaineiden (tupakka- ja alkoholivero) kulutusta ja vieläpä tuottamansa yhdyskuntajätteen määrää (jätevero), hyötyy siitä heti itse rahallisesti, mutta samalla hoidetaan myös yhteistä asiaa ja yhteistä hyvää!
Elina Pylkkänen, johtaja, Palkansaajien tutkimuslaitos