Missä visio?

Oppisopimus koulutusmallina sopisi todella hyvin rakennusteollisuuteen ja laajemminkin teollisuuteen mahdollisuutena tuoda uusia työntekijöitä aloille jatkamaan ammattimaista tekemistä. Jostain syystä malli ei ole kuitenkaan lyönyt vahvemmin läpi Suomessa. Miksi?

Edellinen hallitus toteutti ammatillisen koulutuksen reformin. Sen tavoitteena oli vahvistaa koulun ja työelämän välistä yhteistyötä. Puhuttiin, että oppimista pitää tapahtua yhä enemmän työpaikoilla. Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö, SAK, kysyi viime vuoden joulukuussa SAK:laisilta luottamushenkilöiltä heidän kokemuksiaan työssäoppimisesta työpaikoilla. Kyselyyn vastasi miltei 900 luottamushenkilöä. Viesti työpaikoilta ei ole kovinkaan innostavaa: työpakoilla tapahtuva oppiminen ei ole lisääntynyt ja myöskään työpaikkaohjauksen resurssit sekä ohjaajien saama koulutus ei ole kohentunut reformin jälkeen.

Edelliseltä hallitukselta jäi siis jälkeensä vain jättimäiset leikkaukset ammatilliseen koulutukseen, jonka seurauksena heikentyi opetuksen taso, kun lähikoulutuksen määrä väheni selkeästi.

Uusi Antti Rinteen (sd.) hallitus on ensiapuna paikkaillut edellisen hallituksen toimia ja antaa budjettiesityksessään 80 miljoonaa euroa ammatillisen koulutuksen opettajien palkkaukseen. Samoin ensi vuodelle ehdotetaan työpaikkaohjaajien lisäämiseksi 2,5 miljoonan euron rahoitusta. Nämä ovat hyviä ensiaskelia.

Rakennusala (Rakennusteollisuus RT ja Rakennusliitto) sopi viime vuoden marraskuussa, että työpaikkaohjaamiseen aletaan satsaamaan, jotta nuoria saataisiin alalle enemmän. Talven ja kevään aikana liitto on järjestänyt koulutuksia eri puolilla Suomea. Tahtotilaa siis löytyy, vielä kun saadaan yritykset laajasti mukaan työssäoppimiseen.

Sain mahdollisuuden vierailla SAK:n koulutuspoliittisten asiantuntijoiden kanssa Berliinissä syyskuun puolivälissä. Tapasimme siellä ammattiliittojen keskusjärjestön edustajan, kävimme ABB:n ja Gilletten koulutuskeskuksissa ja tehtaalla sekä keskustelimme kauppakamarin edustajan kanssa.

Oli hämmentävää kuulla kerta toisensa jälkeen, kuinka niin työnantajat kuin työntekijätkin kehuivat oppisopimusmallia. He näkivät ettei ammatillinen osaaminen ollut pelkästään yksittäiseen tehtävään tarvittavaa ammattitaitoa vaan myös laajempia sosiaalisia ja menetelmätaitoja.

Saksan mallissa nuori tekee ensin sopimuksen yrityksen kanssa. Sitten käydään teoriaa ja perustaitoja koulutuskeskuksessa, jonka jälkeen alkaa työssäoppiminen. Mallin nähtiin sitouttavan nuoria työelämään ja pitävän nuorisotyöttömyyden hyvin maltillisena verrattuna moneen muuhun maahan.

Kauppakamarin edustaja sanoi, että yrittäjät näkevät oppisopimukseen panostamisen arvokkaana yrityksen investointina. Ammattiliittojen edustajat taas totesivat, että toki jokainen työntekijä haluaa osaavia työkavereita.

Saksasta kotiuduttuani tutkin Helsingin kauppakamarin sivuja. Sielläkin kirjoitettiin oppisopimuksesta. He olivat löytäneet Saksan oppisopimusmallista vain sen, että opiskelijoille maksetaan pienempää palkkaa, ja sama olisi tehtävä Suomessakin. He jättivät kertomatta, että Saksassa työnantaja maksaa opiskelijan ja myös työpaikkaohjaajan koulutuksessa suurimman osan, palkan lisäksi, joten satsaus on paljon Suomea merkittävämpi, jossa valtion rahoituksella on keskeinen rooli.

Sen sijaan, että työnantajatahot keskittyisivät poimimaan rusinoita pullasta, kannattaisi miettiä oppisopimusta keinona varmistaa laadukas osaaminen jatkossakin. Rakennusteollisuus on ja on lähitulevaisuudessa yhä enemmän yhteiskuntamme keskeinen sektori, jonka vastuulla on ratkoa suuria kysymyksiä muun muassa kaupungistumisen ja ilmastonmuutoksen haasteen myötä. Alalle tarvitaan Saksan tapaan visiota, että meillä työskentelee ammattilaisia, ja työssäoppijoihin on fiksua satsata. On ainoastaan järkevää panostaa laatuun ja investoida tulevaisuuteen.

Juhani Lohikoski

koulutuspäällikkö