Takaisin

Rakennusliiton johdolle valtuudet päättää työtaistelutoimista

Rakennusliiton hallitus antoi kokouksessaan liiton johdolle valtuudet jättää lakkovaroitus, ellei sopua palkka- ja työehdoista synny helmikuun puoliväliin mennessä.

Rakennusliiton solmimat kahdeksan yleissitovaa työehtosopimusta on irtisanottu päättymään helmikuun lopussa, koska sopua vuoden 2023 palkankorotuksista ei saavutettu marraskuun 2022 loppuun mennessä. Rakennusteollisuus ei ole ollut halukas sopimaan palkankorotuksista ennen kuin vientialojen ratkaisu syntyy.

– Tällä kertaa jätämme lakkovaroitukset poikkeuksellisen aikaisin – jo sopimusten vielä voimassa ollessa. Haluamme näin ilmaista tukemme muihinkin SAK:n liittojen neuvottelupöytiin. Olemme mukana SAK:n yhteisrintamassa ja siksi tuomme oman kortemme kekoon paineen luomiseksi sekä neuvotteluratkaisun saavuttamiseksi, sanoo Rakennusliiton varapuheenjohtaja Kimmo Palonen.

Mahdolliset lakot alkavat maaliskuun alussa ja niiden laajuudesta ilmoitetaan myöhemmin. Rakennusliitto toivoo neuvotteluteitse syntyvää ratkaisua, mutta valmistautuu samalla työtaistelutoimiin

#palkkaliitto