Takaisin

Ilmastonmuutos vaikuttaa rakentajien työturvallisuuteen

”Sota on kaukana, Balkanilla saakka”, sanoi kapteeni Kaarna Tuntemattomassa. Yhtä kaukaisina näyttäytyvät Suomesta katsottuna viime kesänä Kaliforniassa riehuneet maastopalot. Ennätyskuuma kesä ja pitkään jatkunut kuivuus loivat otolliset olosuhteet maastopaloille. Kalifornian maastopaloissa menetettiin ihmishenkiä, ja monet menettivät maastopalojen seurauksena kotinsa sekä koko omaisuutensa. Kalifornian kuvernöörin mukaan osavaltio on varoittava esimerkki koko muulle maalle siitä, mitä ilmastonmuutos tuo mukanaan.

Ilmastonmuutos tulee huomattavasti kotikontuja lähemmäs katsoessamme uutisia Euroopasta. Saksan ja Belgian viime heinäkuun rankkasateissa ja tulvissa sai surmansa yli 200 ihmistä. Ihmisen aiheuttaman ilmastonmuutoksen arvellaan kasvattavan muun muassa poikkeuksellisten rankkasateiden lisääntynyttä todennäköisyyttä ja tulvien mahdollisuutta.

Tutkijoiden mukaan ilmastonmuutos on tosiasia. Pyrimme nykyisellä tietämyksellä hillitsemään ilmastonmuutosta ja sopeutumaan käynnissä olevaan ilmastomuutokseen. 

Rakentajat ovat huomannet omalta osaltaan Härmän kuumenevat kesät. Varsinkin ulkona työskentelevät rakentajat tuntevat kuuman auringon porotuksen ihollaan. Aurinkoisten kesäpäivien säätiedotuksiin kuuluu yhä useammin varoittaminen kohonneesta ultraviolettisäteilystä. Liiallisen UV- säteilyn on todettu aiheuttavan haittaa terveydelle. Ihon palaminen auringossa ja jatkuva ihon altistaminen auringolle lisäävät ihosyövän riskiä. Lisäksi UV-säteily saattaa vahingoittaa myös silmiä.

Rakentajien on syytä huomioida työskentelyssä saamansa auringon vaikutukset. Auringon liiallinen saaminen on estettävä UV-suojatuilla vaatteilla. Oikein valituilla ja työnantajan huoltamilla suojavaatteilla pystytään parhaiten suojaamaan iho auringolta. Rakentajien lisääntynyt tarve suojautua auringon vaaroilta iholla tulee varmasti parantamaan suojavaatteiden mallistoja rakentajien eri töihin sopiviksi.

Meillä on perinteisesti rakentamista koskevassa työturvallisuussäätelyssäkin mietitty sosiaalitilojen lämmitystä talvisaikaan. Rakentamista koskeva työsuojelusäätely on parhaillaan päivitystyön alla, ja yhtenä päivitettävänä on vanha päätös rakennustyömaiden sosiaalitiloista. Rakennustyömaita koskevia sosiaalitilamääräyksiä tulee muuttaa siten, että rakentajien työn tauottamisen tulee tapahtua jatkossa rakennustyömaiden sosiaalitiloissa, jotka on kesäaikana viilennettävissä.

Työturvallisuuden eturintaman valvonta ja toteutuminen on lahden toisella puolella EU:ssa. On tärkeää, että vaikutamme myös lahden toiselle puolelle koneiden ja laitteiden valmistajiin, jotta ne rupeaisivat valmistamaan koneen osana aurinkosuojia. Esimerkiksi saksilavalla tehtävissä töissä väkerrellään nyt itse sääsuojia, jotka eivät ole monestikaan käyttötarkoituksen mukaisia. Samoin julkisivutöissä käytettäviin henkilönostimiin olisi saatavilla laitevalmistajan tekemä aurinkosuoja, joka on helposti käyttöön otettavissa.

Rakennusliitto pitää luottamushenkilöiden täydennyskoulutusta Tampereella 30.3.–1.4.2022. Ilmastonmuutoksesta vaikutuksesta rakentamiseen ja työturvallisuuteen oli alustamassa SAK:n ilmastoasiantuntija Anni Toivainen. Ilmaston muutoksen vaikutuksista voi käydä lisää lukemassa ja oppimassa SAK:n julkaisemasta oppaasta.