Takaisin

Työturvallisuusviikolla kannattaa parantaa työmaan kulkureittejä

Rakennusteollisuus viettää tällä viikolla työturvallisuusviikkoa. Nyt sopii luontevasti nostaa esille työturvallisuutta parantavia toimia, joita rakentajat ovat peräänkuuluttaneet toteutettavaksi paremmin mestoilla.

Määrällisesti eniten tapaturmia rakentajille sattuu työmaalla liikkuessa. Pimeänä ja liukkaana vuodenaikana työmaan kaiken kattavalla hyvällä yleisvalaistuksella ja kulkuteiden korostetulla valaistuksella on suuri merkitys työturvallisuuden toteutumiselle ja jaksamiselle. Pimeillä työmailla kun tupataan tehdään sutta ja sekundaa ja työtapaturmia sattuu.

Meillä täällä Härmälässä jalankulun ohjaaminen ja pitäminen omilla turvallisilla kulku-urilla toteutuu rakennustyömaa-alueella heikosti. Työmaa-alueella jalankulun turvalliseen erottamiseen työmaan ajoneuvoliikenteestä tarvitaan enemmän huomioväristen betoniporsaiden, aitaelementtien ja työmaan sisäisten porttien käyttöä.

Myös jalankulkureiteille laitettavat huomioväriset ja asianmukaiset matot parantaisivat turvallisuutta. Huomiovärisillä matoilla ohjatut kulkutiet tehdään lähtökohtaisesti paremmin ja pysyvät myös paremmin kuljettavina. Matoilla tehdyille turvallisille kulkureiteille ei varastoida jalankulkua haittaavia rakennusmateriaaleja. Työmaalle tehtävässä työntekijäperehdytyksessä on helppo osoittaa työntekijälle turvalliset reitit liikkua työmaalla. Matoilla jalankulku voidaan ohjata ja pitää pois muun muassa rakennusmateriaalien nostoalueilta tai nostoreiteiltä. Työmaalta lähtevät ja sosiaalitiloihin jatkuvat huomioväriset matotukset vähentävät myös kengissä kantautuvan lian kulkeutumista sosiaalitilaan. Näillä perusteluilla rakentajalle punaiset matot työmaalla kulkua varten!

Työmaalla ajotiet tulisi ylittää enenevissä määrin hallitusti jalankulun erottavien suoja-aitojen ja niissä olevien porttien kautta. Ajotie tulisi ylittää ajotien toisella puolella olevaan vastaavanlaiseen porttiin, josta jalankulku turvallisesti jatkuisi. Ajotien ylityksessä portti pistää tien ylittäjän pysähtymään ja varmistamaan ajotien turvallisen ylittämisen. Nyt työmaalla ajotiet ylitetään sieltä täältä vaarallisesti loikkimalla. Betoniporsaiden, aitaelementtien ja työmaan sisäisten porttien määrän lisäämisellä ja asianmukaisella käytöllä parannetaan myös jalankulun turvallisuutta mestalla.

Tässä muutamia hyviä huomioita ja parannusesityksiä rakentajilta, jotka olisi helposti toteutettavissa mestoilla parantamaa rakentajien työturvallisuutta. Turvallista työviikkoa!