Takaisin

Keisarilla ei ollutkaan vaatteita

Tutkimus on paikallaan, varsinkin kun se tukee omaa mielipidettä. Metakka alkaa, kun tutkimus osoittaa oman mielipiteen vääräksi. Näin kävi, kun kotitalousvähennys osoittautui vikatikiksi työllisyyden hoidossa.

Veronmaksajat tukevat kotitalouksissa tehtävää työtä 400 miljoonalla eurolla vuosittain. Homma hoituu siis kotitalousvähennyksellä, jota on voinut saada vuodesta 2001 alkaen erityisesti remontointi- ja siivouspalvelujen hankkimiseen.

Vuoden 2020 ja 2021 verotuksessa vähennys on enintään 2 250 euroa henkilöltä, puolisoilta yhteensä 4500 euroa. Ostetun työn osuudesta voi vähentää 40 prosenttia, jos ostaa työn yritykseltä. Jos palkkaa työntekijän, voi vähentää 15 prosenttia palkasta sekä työn sivukulut.

Vuosikaudet olemme markkinoineet kotitalousvähennystä työllisyyden edistäjänä ja harmaan talouden torjujana. Ajatellaan, että kun palkkaaminen on halvempaa, syntyy työpaikkoja eikä pimeälle työlle ole sijaa verottajan silmien alla.

Mitä kertoo tutkimus? Valtion taloudellinen tutkimuskeskus (VATT) ja Palkansaajien Tutkimuslaitos (PT) selvittivät kotitalousvähennyksen vaikutuksia laajojen rekisteriaineistojen perusteella.

Tässä tulos: ”Tutkimuksen perusteella kotitalousvähennys näyttää lähinnä hyödyttävän kuluttajia, jotka olisivat joka tapauksessa kuluttaneet palveluita. Koska palveluita ei kuluteta enemmän, palvelualoilla ei myöskään synny uusia työpaikkoja kotitalousvähennyksen vaikutuksesta”, toteaa tutkimusprofessori Jarkko Harju VATT: sta.

Kotitalousvähennys onkin tutkimusaineiston perusteella verotuki niille, jotka ansaitsevat keskimäärin selvästi enemmän kuin muut veronmaksajat.

Myöskään harmaa talous ei vähentynyt: ”Yritysten verottajalle ilmoittamat myynnit eivät kuitenkaan kasvaneet siivousalalla, kun kotitalousvähennys otettiin käyttöön. Yllätyimme, ettei kotitalousvähennyksellä havaittu veronkiertoa vähentävää vaikutusta”, kertoo tutkija Aliisa Koivisto VATT:sta.

Näin kävi. Keisarilla ei olekaan vaatteita, vaikka porukalla on hoettu niitä olevan. Parasta siis kääntää kelkka, ja viestittää kehysriihen alla valtioneuvostolle, että kotitalousvähennys joutaa mennä. 400 miljoonalle on käyttöä oikeissa työllisyystoimissa.

Niiden, jotka haluavat kotitalousvähennyksen jatkuvan, on syytä sanoa reilusti, että haluavat säilyttää tuen. Ei työllisyyssyistä eikä harmaan talouden torjumiseksi, vaan hyvin pärjäävien lisätukena. Se on rehellistä politiikkaa.

Matti