Takaisin

Rakentajanaisten tapaaminen järjestetään tänä vuonna verkossa

Koronatilanteen vuoksi perinteinen rakentajanaisten viikonlopputapaaminen on peruttu tältä syksyltä. Tapaaminen on jo muutaman vuoden ajan järjestetty lokakuun alussa SAK:n Tulevaisuus tänään -tapahtuman yhteydessä. Lisäksi toisena päivänä on ollut Rakennusliiton omaa ohjelmaa, jota on tullut alustamaan joku kiinnostava vieraileva puhuja. Viikonlopputapaamisissa on käsitelty muun muassa syrjintäkokemuksia rakennusalalla, lasikattojen murtamista ja etenemistä uralla sekä voimaantumista ja vuorovaikutuksen vahvistamista.Tapaamisissa onkin käynyt vakiintunut porukka aktiivijäseniä jonka lisäksi muutamia uusia kasvoja on tullut mukaan joka vuosi.

On tärkeää kuitenkin tarjota tänäkin vuonna mahdollisuus tavata rakentajanaisten porukalla, tällä kertaa vain verkon välityksellä, ja vaihtaa kuulumisia sekä kuulostella osallistujilta aiheita, mistä syksyn aikanan olisi kiinnostavaa kuulla ja keskustella.

Tarkoituksena on myös järjestää lisää verkkotapaamisia eri aiheiden tiimoilta ennen seuraavaa Rakentajanaisten lähitapaamista, joka on suunniteltu järjestettävän tammikuussa 2021 – perinteen mukaan SAK:n Tulevaisuus tänään -tapahtuman yhteydessä.

Rakentajanaisten verkkotapaaminen pidetään 8.10. klo 17-18 ja pääset ilmoittautumaan mukaan tästä. Kutsu kaverisikin mukaan!

7.10. toimitetaan kaikille ilmoittautuneille sähköpostitse tapahtuman Google Meet -linkki (käytettävissä verkkoselaimella sekä Android- ja iOS-sovelluksina).

.