Takaisin

Ohjeita osastojen kevätkokouksiin

Rakennusliiton osastot voivat alkaa valmistella talvelta siirrettyjen kevätkokousten pitämistä. Kokouksia pidettäessä on noudatettava terveysviranomaisten antamia ohjeita.

Maamme hallitus on väljentänyt koronaviruksen leviämisen hidastamiseksi antamiaan kokousrajoituksia. Tarkoitus on edetä asteittain niin, että 1.6. alkaen voidaan järjestää korkeintaan 50 hengen ja elokuun alusta korkeintaan 500 hengen kokoontumisia.

Kokoukset tulee pitää niin, että riittävät etäisyydet (2 metriä) osallistujien välillä voidaan turvata. Tilaisuuden järjestäjä vastaa siitä, että terveysviranomaisten antamia ohjeita noudatetaan.

Kokouskutsu tulee julkaista ammattiosaston viime syyskokouksessa päättämällä tavalla vähintään 3 vuorokautta ennen kokousajankohtaa, ja siinä pitää olla mainittuna kokouksessa käsiteltävät sääntömääräiset asiat.

Siirretyt kevätkokoukset tulee olla pidettynä määräaikaisen lakimuutoksen mukaisesti viimeistään 30.9.2020 mennessä.