Takaisin

Suhdannekäänne tapahtunut: rakentaminen kääntyy vähitellen laskuun

Rakentamisen määrä painuu kuluvan vuoden aikana miinukselle ja alamäki syvenee alkuvuoden aikana, kertoo Rakennusteollisuus RT:n suhdanne-ennuste. Hidastuminen tapahtuu kuitenkin hallitusti. RT:n mukaan rakentamisen toimiala onkin sinnitellyt jopa yllättävän hyvin suhteessa yleiseen talouskehitykseen. Matala korkotaso suosii edelleen sekä asuntoihin sijoittamista että omistusasumista. Suomen vuokra-asuntomarkkina kiinnostaa myös ulkomaisia sijoittajia.

Kuluvana vuonna aloitetaan kaikkiaan 38 000 asunnon rakentaminen, pudotusta siihen on ensi vuonna luvassa noin 6 000 asunnon verran. Eniten vähenee kerrostalorakentaminen. Vakainta kasvua puolestaan on korjausrakentamisessa, jonka merkitys kasvaa uudisrakentamisen hiipumisen myötä.

Talouskasvun hidastuminen vähentää selvästi liike- ja varastotilan rakentamista. Sen sijaan teollisuusinvestointeja tehdään edelleen ja teollisuusrakentaminen kasvaa ennusteiden mukaan edelleen. Myös julkinen rakentaminen pysyy ennätystasolla muun muassa koulu- ja sairaalainvestointien myötä.

Rakennusalan työllisyys on keskimääräistä paremmalla tasolla toistaiseksi. RT:n mukaan rakentamisen kasvun kääntyminen ensi vuoden aikana noin kolmen prosentin miinukseksi kääntää myös hyvän työllisyyskehityksen negatiiviseksi.