Takaisin

Nuori rakentaja kuoli Kurikan onnettomuudessa

Nuori, noin 30 –vuotias rakentaja menehtyi torstaina Kurikan kampuksen rakennustyömaalla tapahtuneessa onnettomuudessa.

Toistaiseksi tapauksessa ei epäillä rikosta.

Poliisi selvittää parhaillaan onnettomuuden syytä ja sitä, onko jotain tahoa syytä epäillä laiminlyönnistä. Siinä tapauksessa sitten käynnistetään rikostutkinta, kertoo tutkinnanjohtaja Jari-Matti Marttala Pohjanmaan poliisista.

Onnettomuudella oli muutamia silminnäkijöitä, sillä muutama työntekijä oli tekemässä siilon nostamiseen liittyviä valmistelevia toimenpiteitä.

Tällä hetkellä tiedetään, että isokokoinen siilo on kaatunut. Nostotoimenpiteen yhteydessä työntekijä jäi sen alle.

Onnettomuus sattui eilen torstaina rakennusliike Wasacon Oy:n työmaalla Kurikan kampuksella. Marttalan mukaan tänään käynnistyy asian selvitys työnantajan ja työsuojeluviranomaisten kanssa. Esimerkiksi puhutukset tehdään todennäköisesti ensi viikolla, sillä työnantajalla on käynnissä oma kriisityönsä.