Takaisin

Rakennusliitto saanut runsaasti uusia jäseniä

Rakennusliittoon on liittynyt tänä vuonna poikkeuksellisen paljon uusia jäseniä. Vuoden alusta lähtien liittoon on lähettänyt jäsenhakemuksen jo lähes 5000 rakentajaa. Samaan aikaan liitosta on eronnut tai erotettu reilut 2600 jäsentä.

Rakennusliiton jäsenmäärä vaihtelee normaalisti vuoden mittaan työtilanteen mukaan. Tosin on myös huomattu, että rakentajia liittyy paljon myös lama-aikoina, sillä silloin etsitään ammattiliiton antamaa turvaa.

Eniten uusia jäsenhakemuksia on tullut Helsingissä toimivaan osasto kolmoseen. Siihen kuuluu monenlaisia rakennusalan ammattilaisia mm. rakennustyöntekijöitä. Samoin erityisesti vetää myös rakennusalan ulkomaalaisten osasto.

Luonnollisesti uusia jäseniä on kirjattu paljon myös suurimmissa kaupungeissa kuten Tampereella ja Turussa toimiviin osastoihin.

Liitosta luonnollisesti myös eroaa jäseniä esim. sen takia, että he siirtyvät toiselle alalle. Työelämästä siirtyy myös parhaillaan paljon suuriin ikäluokkiin kuuluvia rakentajia veteraanijäseniksi.

Valitettavasti osa jäsenistä joudutaan myös erottamaan esimerkiksi maksamattomien jäsenmaksujen takia.

Rakennusliiton tulevaisuus näyttää siinä mielessä hyvältä, että liitossa on parhaillaankin yli 8000 opiskelijajäsentä.