Takaisin

Helsingin seudun asuntotuotanto ylittämässä kuntien tavoitteet

Helsingin seudun asuntotuotanto on jopa ylittämässä tänä ja parina seuraavana vuonna kuntien asettaman 15 000 asunnon tavoitteen. Heinäkuusta 2015 vuoden 2016 kesäkuuhun Helsingin seudulla myönnettiin rakennuslupa yli 15 000 asunnolle ja aloitettiin lähes 16 000 asunnon rakentaminen.

????
Helsingin kantakaupunki on nyt rakentamisvauhdissa hyvin mukana.

 

Kesällä voimaan tulleen valtion ja Helsingin seudun kuntien välisen ns. MAL-aiesopimuksen mukaan tavoitteena on rakentaa Helsingin seudulla vuosille 2016–2019 noin 15 000 asuntoa vuodessa.

Viime vuonna Helsingin seudulla valmistui vain noin 11 500 asuntoa.

– Määrät ovat vihdoin oikeansuuntaisia. Asumisen korkea hinta Helsingin seudulla on kasvun este. Alueen seudun elinkeinorakenne on palveluvaltainen, ja kiinnostus muuttaa alueelle työn perässä vähenee huomattavasti, jos asumiskustannukset syövät suurimman osan palkkatuloista. Pulaa on erityisesti kohtuuhintaisista vuokra-asunnoista, sanoo johtaja Pia Pakarinen Helsingin seudun kauppakamarista Uuden Suomen haastattelussa.

Kauppakamari uskoo, että myös asuntotuotannon pitkäaikaiselle kasvulle on hyvät edellytykset, jos kaavoituksen tavoite saavutetaan seudun kunnissa.

– On hämmästyttävää, että kunnissa ei ole vielä ymmärretty, että asuntojen riittävyys on alueemme tulevaisuuden kannalta keskeisimpiä ratkaistavia asioita, Pakarinen sanoo viitaten viime vuoden tilanteeseen.

Kauppakamarin mukaan asuntotuotannon painopiste on siirtynyt vahvasti kerrostaloihin Helsingin kantakaupungin ja raideliikennevyöhykkeiden suurille projektialueille, kuten Jätkäsaareen, Kalasatamaan sekä Länsimetron ja Kehäradan vyöhykkeille.