Takaisin

SAK:n jäsenmaksu alenee, edustajakokoukset loppuvat

Ammattiliittojen jäsenmaksut keskusjärjestölleen SAK:lle tipahtavat, jos tänään alkaneelle edustajakokoukselle tehty esitys menee läpi. Se merkitsee suurille ammattiliitoille kuten Rakennusliitolle merkittävää kulujen alenemista.

Tampereella pidettävä SAK:n edustajakokous jää myös viimeiseksi, sillä keskusjärjestö siirtyy edustajistomalliin. Nyt viiden vuoden välein kokoontunut edustajakokous on SAK:n korkein päätöselin. Edustajisto sen sijaan valitaan tästä lähtien neljäksi vuodeksi kerrallaan ja se kokoontuu kahdesti vuodessa.

SAK:n edustajakokoukselle tehdyn esityksen mukaan ammattiliittojen maksama jäsenmaksu alenee seitsemästä prosentista kuuteen prosenttiin. Rahassa tämä prosenttiyksikön pudotus on kuitenkin merkittävä suurimmille ammattiliitoille. Jäsenmaksun tipahtaminen merkitsee, että SAK joutuu sopeuttamaan omaa toimintaansa tipahtaneisiin tuloihin.

SAK:n uudeksi puheenjohtajaksi valitaan tiistaina JHL:n nykyinen puheenjohtaja Jarkko Eloranta. Nykyinen puheenjohtaja Lauri Lyly jää eläkkeelle kokouksen jälkeen. Hänen mukaansa SAK on ollut viime vuosikymmenten ajan ollut ydinpelaaja, kun Suomessa on tehty merkittäviä yhteiskunnallisia uudistuksia ja päätöksiä. Hän muistuttaa, että viimeisen viiden vuoden aikana olemme tehneet useita merkittäviä työmarkkinasopimuksia sekä uudistaneet eläkejärjestelmän.

Kokouksen avajaisissa puhuneen presidentti Sauli Niinistön mukaan vasta solmittu kilpailukykysopimus merkitsee käännettä, jossa kulutusta mitoitetaan resursseihin.

”Vuoteen 2007 asti julkiset menot kasvoivat 15–20 prosenttia, palkat nousivat 9 prosenttia ja ostovoimakin vahvistui viisi prosenttia. Ei luvuissa mitään pahaa ole. Ne ovat tuottaneet hyvää. Mutta meillä ei ollutkaan tähän resursseja. Samaan aikaan bkt aleni viisi prosenttia. Eli resurssit vähenivät, mutta käyttö lisääntyi.”

”Kilpailukykysopimus merkitsee selkeää käännettä siihen, miten olemme ajatelleet ja toimineet viimeiset kahdeksan vuotta. Voi olla, että käänne on joidenkin mielestä liian vaatimaton. Mutta aina käänne on käänne ja edustaa uutta ajattelua”, sanoi Niinistö.