Työttömyysturvaan tulee muutoksia vuoden alussa - Rakennusliitto

Takaisin

Työttömyysturvaan tulee muutoksia vuoden alussa

Työttömyyspäivärahoihin, niiden maksamiseen ja ehtoihin tulee jälleen vuoden alussa muutoksia.

Jotkut muutoksista ovat lieviä parannuksia, mutta toisaalta tulee myös heikennyksiä. Perinteisesti eduskunta nuijii päätökset työttömyysturvasta kasaan hyvin lähellä vuodenvaihdetta.

Ensi vuoden alusta lähtien ansiosidonnainen päiväraha määritellään vain kerran vuodessa. Tänä vuonna se on määritelty uudelleen aina kun 500 päivän maksuaika on alkanut.

Samoin määrittelyn yhteydessä tuleva karenssi lyhenee seitsemästä vuorokaudesta viiteen vuorokauteen.

Myös palkansaajan jäsenyys- ja työssäoloehdon pituus lyhenee edelleen, nyt 26 viikkoon eli 6 kuukauteen. Sen mukaisesti työttömyyskassan jäsenelle voidaan maksaa ansiosidonnaista aikaisintaan 6 kuukauden jäsenyyden ja työskentelyn mukaan.

Ansiosidonnaisen 400 tai 500 päivän enimmäisaika alkaa aina alusta, kun 26 viikon mittainen työssäoloehto täyttyy.

Ensi vuonna työtön voi myös työskennellä jonkin verran ilman, että se vaikuttaa ansiosidonnaiseen päivärahaan. Ensi vuonna töitä voi paiskia alle 300 euron arvosta myös työttömänä ollessa.

Työttömyysturvassa on vuoden alusta lähtien vain kaksi korvaustasoa eli perustaso ja aktiivitoimien ajalta maksettava taso.

Jälkimmäinen tarkoittaa työttömyysturvalain mukaisia työllistymistä edistäviä palveluita ja silloin maksetaan enintään 90 päivän ajan myös muutosturvan ansio-osaa eli päiväraha on hieman korkeampi. Ehtona on, että työssäoloaikaa on ennen työttömyyden alkua vähintään 20 vuotta.

Täyttä ansiosidonnaista voi saada ensi vuoden alusta lähtien enintään 300, 400 tai 500 päivää. Tähän asti enimmäisaika on ollut 500 päivää. Päivärahan kestoon vaikuttavat työhistoria, kieltäytyminen viranomaisten esittämistä työllistymistä edistävistä palveluista tai palvelun keskeyttäminen.

Myös ns. eläkeputkeen pääsy kiristyy ensi vuonna. Putken alaraja nousee 1957 tai sen jälkeen syntyneillä 61 vuoteen, kun se on aikaisemmin syntyneillä 60 vuotta. Muutos tulee käytännössä voimaan vuonna 2015.

 

Katso lisää Rakennusalan työttömyyskassan sivuilta:

Muutokset työttömyysturvaan