Takaisin

Rakennusliitto haluaa selvityksen työllisyysmäärärahojen käytöstä

Rakennusliitto haluaa julkisen selvityksen tämän vuoden työllisyysmäärärahojen käytöstä.

Julkisuudessa esiintyneiden tietojen mukaan valtion työllisyysmäärärahoja olisi käyttämättä tälle vuodelle peräti 430 miljoonaa euroa. Tämän vuoden työllisyysmäärärahat ovat yhteensä noin 546 miljoonaa.

-Jos työllisyysmäärärahoja ei ole saatu suurtyöttömyyden aikana käytettyä, on aivan turha huutaa niitä lisää lisäbudjetteihin tai ensi vuoden tulo- ja menoarvioon, sanoo Rakennusliiton puheenjohtaja Matti Harjuniemi.

Rakennusalankin työttömyys on jatkunut koko kesän ajan korkeana. -Aivan viime päivinä yritykset ovat ilmoittaneet uusista väen vähennyksistä, joten talvella rakennusalan työttömyys voi nousta yli 25 prosenttiin, arvioi Harjuniemi.

Rakennusliitto muistuttaa, että työttömien toimeentuloon puututtiin jo aiemmin hallituksen ratkaisuissa. Kevään talousriihessä hallitus sopi, että alle kolmen vuoden työhistorialla ansiosidonnaisen kesto lyhenee 400 päivään.

-Se iskee koviten nuoriin työttömiin. Sen vastapainona pitäisi olla nuorten yhteiskuntatakuu, jossa  jokaiselle alle 25-vuotiaalle ja alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle on tarjottava työ-, harjoittelu-, opiskelu-, työpaja- tai kuntoutuspaikka viimeistään kolmen kuukauden kuluessa työttömäksi joutumisesta. Jo nyt tiedämme, ettei tämä yhtälö toimi.

Rakennusalan työttömyyskassassa oli keskellä parasta rakennuskautta heinäkuussa 7120 työtöntä eli 12 % kassan jäsenistä. Tämä on noin tuhat enemmän kuin vuosi sitten.

-Näyttää siltä, että tulossa on viimevuotistakin vaikeampi talvi, jos mitään ei tehdä. Rakennusalalla voitaisiin tehdä monia toimia ilman suuria rahojakin esim. järkevöittää joitain sosiaalisen vuokra-asuntorakentamisen säädöksiä. Se poikisi työn ja verojen lisäksi myös kämppiä nuorille ja muille asunnon tarpeessa oleville, sanoo Harjuniemi.