Takaisin

Rakennusliitto hakee kolmea nuorisotyöntekijää projektityöhön

Projektityöntekijät valitaan vuosille 2014–2015.
Valittujen toimipaikat tulevat olemaan Oulu, Jyväskylä ja Helsinki.

Nuorisotyöntekijän tehtävänä on kiertää ammatillisissa oppilaitoksissa ja työmailla kertomassa Rakennusliiton toiminnasta sekä järjestää raksanuorten koulutuksia ja tapahtumia. Lisäksi nuorisotyöntekijällä on vastuu raksanuorten valtakunnallisen työryhmän toiminnasta sekä liiton jäsenhankinnasta. Nuorisotyöntekijä osallistuu myös Raksanuoret – lehden toimittamiseen ja tekee yhteistyötä nuorisoasioissa koti- ja ulkomaisten sidosryhmien kanssa. Raksanuorille järjestettävä toiminta painottuu iltoihin ja viikonloppuihin.

Työssä tarvitaan esiintymistaitoa, ATK-taitoja, neuvottelu- ja ihmissuhdetaitoja sekä kykyä ryhmätyöskentelyyn. Nuorisotyöntekijän tulee osata ilmaista itseään suullisesti ja kirjallisesti. Lisäksi hän on kykenevä liikkuvaan työhön (ajokortti välttämätön). Hakijalle ovat eduksi rakennusteollisuuden työtehtävissä hankittu ammattikokemus sekä alan koulutus. Myös kielitaito on eduksi valintaan.

Rakennusliitolla on tarjottavanaan SAK:laisten ammattiliittojen tasoiset työsuhteen ehdot ja paljon palkitsevaa työtä alan ammattiliittotoiminnassa.

 

Hakemukset tulee toimittaa sähköisesti 10.9.2013 mennessä henkilöstöpäällikkö Rauno Kurjelle, rauno.kurki@rakennusliitto.fi

Tiedusteluihin vastaavat:

koulutuspäällikkö Juhani Lohikoski, puh. 050 366 1171 ja nuorisotyöntekijät

Mikko Lindstedt, puh. 040 529 4432

Lauri Haikola, puh. 0400 869 638

Marko Näykki, puh. 0400 753 580

 

 

Rakennusliitto on rakennusteollisuuden ammattilaisten ja alan ammattilaisiksi oppivien vahva SAK:lainen ammattiliitto. Jäseniä Rakennusliitossa on noin 87 000 joista n. 40 % on nuoria rakennusalan ammattilaisia. Liitolla on hieman yli 90 työntekijää, jotka työskentelevät keskustoimistossa Helsingissä ja aluetoimistoissa eri puolilla maata.