Takaisin

”Hallitus unohtanut asuntopolitiikan”

”Olen työskennellyt ja vaikuttanut alalla pitkään, mutta näin jumiutunutta tilannetta ei asuntopolitiikassa ole oikeastaan ollut koskaan.  Hallitus antaa asuntopolitiikassaan asioiden vain mennä eikä liikahda mihinkään”, Rakennusliiton puheenjohtaja Matti Harjuniemi sanoo.
Harjuniemi kommentoi asuntopolitiikan tilaa viimaksi Keskustan Verkkoapila -lehdessä.
”Asuntopolitiikan tavoitteena pitää olla tasainen asuntojen tuotanto”, hän sanoo.
Hän viittaa taantumaan, joka parhaillaan hidastaa uudisrakentamista. Kun taantuma sitten helpottaa, asuntojen hinnat nousevat pilviin, koska monena vuotena ei uusia asuntoja ole rakennettu tarpeeksi.
Harjuniemi viittaa Matti Vanhasen (kesk.) kakkoshallitukseen, jolloin saatiin käynnistettyä tuhansien asuntojen rakentaminen valtion toimenpitein.
”Nykyinen hallitus voisi tehdä nyt yhtä päättäväisiä toimia”, Harjuniemi sanoo.
Hän viittaa esimerkiksi Vanhasen hallituksen aikana sorvattuun välimalliin, jolla rakentajat saivat asuntorahaston lainaa ja korkotukea.
”?Eivät ne välimallin vuokratalot olleet keneltäkään pois. Niillä lisättiin tehokkaasti vuokra-asuntokantaa ja saatiin uusia laadukkaita asuntoja, rakentajille töitä ja valtiolle verotuloja”, Harjuniemi luettelee.
Vanhasen aikana rakentamista elvytettiin myös antamalla asunto-osakeyhtiöille korjausavustuksia, ja valtio suosi erillisiä julkisen sektorin rakennus- ja korjaushankkeita.
”On tämä nykyinen tilanne ihmeellinen”, Harjuniemi sanoo.