Takaisin

Rakentamiseen ennustetaan nyt kovaa kasvua

 

Rakentamisen kokonaismäärä nousee tänä vuonna reippaasti, jopa 3–4 prosenttia. Näin arvioi Rakennusteollisuus RT julkistamassaankevään suhdannekatsauksessa.
Rakentaminen kasvaa ennusteen tänä vuonna selvästi kokonaistuotantoa nopeammin. Moottorina on kaupungistuminen, joka lisää niin asunto- ja liikerakentamisen kuin infrarakentamisenkin tarvetta kasvukeskuksissa.

Rakentaminen kääntyi viime vuonna kolmen heikon vuoden jälkeen nipin napin plussalle, 0,2 prosenttia. Järjestö arvioi, että käynnissä on useita mittavia yksittäisiä hankkeita, mutta suurilla kaupunkiseuduilla rakentaminen on piristynyt laaja-alaisemminkin.

Rakennusteollisuus RT:n arvion mukaan asuntoaloitusten kokonaismäärä oli 30 500. Pääkaupunkiseudun osuus kaikista asuntoaloituksista nousi 40 prosenttiin.