Työkyvyttömät ja työkykyiset kärsivät

Rakennusalalla ei ole suuri ihme, jos työntekijän kroppa pettää raskaan, fyysisen työn takia. Yli viisikymppisillä alkaa olla monenlaista vaivaa ja vaikka alalla kiinnitetäänkin yhä enemmän huomiota työntekijöiden työkykyyn, maksavat rakennusalan yritykset edelleen muita aloja enemmän työkyvyttömyyseläkemaksuja.
Työ kuluttaa ja vaikka oma työterveyslääkäri toteaisi, että työura taisi olla tässä, on vakuutuslääkärillä – jopa potilasta näkemättä – asiasta hyvin erilainen mielipide. Siksi työkyvyttömyyseläkkeelle ei pääse, vaikka itse haluaisi eikä töihin oikeasti enää pystyisi.
Toisaalta Suomessa on erilaisilla tavoilla osatyökykyisiä ihmisiä, jotka työnnetään työkyvyttömyyseläkkeelle kituuttamaan, vaikka työhaluja ja omasta mielestä myös työkykyjä olisi. Jopa rakennusalalla on hommia, joita osatyökykyinen pystyisi tekemään.
Yhdellä Espoon metrotyömaalla työskenteli 2 kehitysvammaista siivoojaa. He tekivät hyvää jälkeä ja saivat arvokkuuden ja onnistumisen kokemuksia, koska pystyivät osallistumaan yhteiskunnan toimintaan. Tämä on kuitenkin poikkeus, yhden mestarin aktiivisuudesta lähtenyt idea, jota ei ole vielä omaksuttu pääosassa suomalaisia työpaikkoja.
Uusi työministeri Timo Harakka (sd.) on luvannut, että työvoimapalveluissa siirrytään yksilöllisempään suuntaan. Ei pari kuukautta työttömänä olevaa ammattilaista useimmiten tarvitse neuvoa, mistä työtä saa. Sen sijaan osatyökykyisten tai esimerkiksi ikääntyvien kanssa työllistymisen mahdollisuuksia pitää ehtiä jumpata yhdessä ja paremmin.
Työnantajatkin kaipaavat koulutusta siitä, millä tavalla myös ne, jotka eivät voi antaa täyttä 100 prosenttia, voisivat silti antaa jotain. Se ei saa tarkoittaa sitä, että kun työtapaturmassa menee oikea käsi, pannaan työmaakoppiin leimaamaan vasurilla. Mutta se voi tarkoittaa sitä, että useampi ihminen saa osallistumisen mahdollisuuden.

Johanna Hellsten
päätoimittaja