Pidä musta kii

Kävin muutama viikko sitten Turussa ihastelemassa Kakolan vankilan muuttumista asuin- ja virkistyskäyttöön. Aluetta enemmän ihastutti työmaan mestarin asenne työntekijöitä kohtaan. Hänen mielestään vaativassa kohteessa täytyy pitää kynsin hampain kiinni osaavasta porukasta (niin omasta kuin aliurakoitsijankin) niin, että samat kaverit hoitavat työmaan loppuun asti. Vain siten voidaan vastata aikataulu- ja laatupaineisiin.
Työntekijän kannaltahan kyseessä on tilanne, jossa juuri hänen halutaan pysyvän työpaikassa. Hän on tärkeä. Hänen tekemällään työllä on merkitystä. Ja jos yrityksessä näytetään se pienin sanoin ja teoin, lopputuloksena voi olla erittäin sitoutunut työntekijä, joka haluaa todella tehdä parhaansa.
Voisiko olla mahdollista, että rakennusalan laatukeskustelu alkaisi tuoda takaisin ajatusta siitä, että kaikkea ei kannata ketjuttaa. Ehkä jatkuvasti vaihtuva työvoima ei olekaan ratkaisu alaa vaivaaviin laatu- ja tehokkuusongelmiin? Kun työporukat tuntevat toisensa, eivät urakan saumakohdat aiheuta katkoa työmaan sujuvuuteen. Kun maalari on tuttu, ei tasoittaja jätä seinää vähän sinne päin. Kun mestari on yksi porukasta, hänen kanssaan on helppo keskustella siitä, miten työ olisi fiksuinta suorittaa.
Viimeiset 10 vuotta vähänkin isommilla työmailla on pilkottu urakkaa yhä pienempiin ja osiin ja rakennusliikkeet ovat vähentäneet oman työvoiman määrää. Samaan aikaan alan maine on laskenut kuin lehmän häntä. RT:kin sen myöntää; laadun tuottaminen on haastavaa pirstaloituneessa toimintakentässä. Jaettujen urakkamallien käyttö ja kokonaisnäkemyksen puuttuminen eivät takaa laadukasta lopputuotetta.
Rakentaminen on työvoimavaltaista työtä. Työntekijät ovat silloin yrityksen kannalta olennaisin resurssi. Ehkä siitä kannattaisi pitää kiinni.

 

Johanna Hellsten

päätoimittaja