Perusasioita

Suomi 100 -juhlia on vietetty ja vuosi vaihtunut. Alkaneen vuoden osalta sadan vuoden takaiset tapahtumat ovat, jos ei juhlimisen, niin kylläkin muistamisen arvoisia.
Vuoden 1918 hävityn sisällissodan jälkeen ei häviäjän asema ollut häävi. Kaikista kauheuksista huolimatta elämän oli silloinkin jatkuttava, sillä työläisiä tarvittiin ja erityisesti heidän työvoimaansa tuottamaan lisäarvoa pääoman haltijoille.
Traagisuudestaan huolimatta tuolloin käyty sisällissota loi perustuksia myöhemmin tapahtuneelle hyvinvointivaltio kehitykselle. Nykyään itsestään selvyytenä pidettävät määräykset 8 tunnin työpäivästä ja ylityön korvaamisesta ovat perua kapinavuotta edeltäneen Venäjän vallankumousvuoden 1917 kamppailuista jolloin työnantajat ja Venäjän väliaikainen hallitus joutuivat taipumaan Suomen suuriruhtinaskunnan työväestön vaatimuksiin. Vähäisenä ei myöskään voida pitää tuona vuonna säädettyä kunnallislakia, joka toi yleisen ja yhtäläisen äänioikeuden kunnallisvaaleissa koko työväestölle.
Merkittävin kehitys työväestön yhteiskunnallisessa asemassa alkoi toisen maailmansodan jälkeen, jolloin myös laitavasemmisto oli saanut poliittiset toimintaoikeudet. Perusta muun muassa nykyisille vuosiloma-, työaika-, eläke-, sairaus- ja tapaturmavakuutus-, lapsilisä-, vanhempainvapaamääräyksille luotiin tuon ajan työväenliikkeen toiminnalla.
Nykyaikaiseen yhteiskuntaan kuuluvan sosiaalisen perus- ja ansiosidonnaisen turvajärjestelmän rakentamistyö ei ole toteutunut pääomapiirien hyväntahtoisuuden myötä. Kehitystä on edistänyt menneen ajan kokemuksiin perustuva ymmärrys yhteiskunnan vaihtoehtoisesta tilasta, jossa merkittävä osa kansakunnasta on vailla kunnollista toimeentulon turvaa. Sanotaan, ettei menneeseen kannata vilkuilla. Nähdäkseni monelta virheeltä vältyttäisiin, jos menneisyyden tapahtumiin ja toimijoihin suhtauduttaisiin enemmän kiinnostuksella ja oppimistarkoituksella kuin nykyään on tapana.
Aika-ajoin on tärkeää muistuttaa mieliinsä mistä ja miltä pohjalta nykyisyys on rakentunut, se ei ole muodostunut tyhjästä eikä ilman uhrauksia. Kaiken yhteisöllisen kehityksen perustana on ihmisten yhteistoiminta yhteisten tavoitteiden puolesta. Ammatillinen järjestäytyminen loi perustan työmarkkinoiden heikomman osapuolen eli työväestön taloudellisen ja sosiaalisen tilanteen kehittämiselle. Pohjoismaissa on pystytty säilyttämään ammatillinen järjestäytymisaste suurin piirtein vakaana. Meillä nykyajalle tyypillinen yksilökeskeinen elämänasenne ja varsinkin rakennusalalle ominainen työmaatoteutusten hajautus lukuisiin urakoitsijaketjuihin ei ole merkittävästi heikentänyt palkkatyöllään elävien järjestäytymishaluja.
Parantamisen varaa kuitenkin on, sillä liiton turvaan kuulumattomia on liikaa varsinkin pääkaupunkiseudun ja kasvukeskusten työmailla. Meidän jokaisen on hyvä kantaa huolta työtovereidemme työmarkkinaturvasta ja sitä kautta muodostuvasta koko liiton järjestö- ja neuvotteluvoimasta. Ammattitaitonsa arvon tunteva vanhempi rakentaja ymmärtää kyllä liiton jäsenyyden tärkeänä osana ammattilaisuuttaan. Saman ymmärryksen siirtäminen rakentaja uraansa aloitteleville niin nuorille kuin maahanmuuttajille olkoon yhteinen tehtävämme myös meidän nestori-ikää lähestyvien.

Kari Lamberg 
tes-toimitsija