Haluaisitko jutella ammattiliitosta?

Ammattiliitto on jo jonkin aikaa mielletty enemmän palveluntuottajaksi kuin ideologiseksi yhteisöksi. Se on vähän kuin Suomen valtionkirkko; yli 70 prosenttia kansasta kuuluu siihen, mutta kyseessä on enemmän tapauskovaisuus kuin kiilusilmäinen kristillisyys. Oletetaan, että kirkko toimii palveluntuottajana häissä, ristiäisissä ja hautajaisissa, tuottaa rippikoululeirielämyksiä lapsille, auttaa diakoniatyön kautta vähäosaisia.
Sama juttu ammattiliittojen kanssa. Palvelusta ja edunvalvonnasta on tullut politiikan tekoa tärkeämpää. Miten työntekijä saa neuvoja, kun työmailla ei kaikki mene oikein? Saako puolelleen pätevän lakimiehen, joka tuntee työnantajan metkut? Onko hyviä jäsenetuja? Entä jäsentapahtumia, joissa saa tavata vanhoja tuttuja? Hyvä ammattiliitto järjestää myös koulutusta luottamushenkilöille ja auttaa vaikka työnsaannissa tai harjoittelupaikan löytymisessä. Jäsenmaksulla saa siis palvelua, josta on sekä hyötyä että huvia. Uskovaiseksi ei tarvitse kääntyä.
Se, että Rakennusliitto ei enää sisäisesti kähnäile politiikan parissa, ei silti tarkoita, etteikö politiikalla olisi merkitystä. Liitto lobbaa edelleen poliitikoita ja virkemiehiä, jotta rakentajan ääni kuuluisi Suomen päätöksenteossa.
Viimeiset 4 vuotta ovat olleet työntekijöille raskasta aikaa. Lainsäädäntöön on tehty selkeästi työntekijöiden asemaa heikentäviä muutoksia. Hallituskausikin päättyi yhteen suureen lätsähdykseen.
Niille, jotka vielä pähkäilevät äänestyspäätöksensä kanssa, on nyt lehden sivuilla 7–10 ja nettijuttuna joukko Rakennusliiton jäseniä, jotka ovat päättäneet panna itsensä likoon ja asettua ehdolle eduskuntavaaleissa. Ehkä heidän joukostaan rakentaja löytää ehdokkaan, jonka arvomaailma näyttää omiinkin silmiin tutulta.

Johanna Hellsten
päätoimittaja